20.3.2014

Neon nails

Hellou! Kävin taas eilen siskollani päivittämässä kynnet uuteen uskoon ja tykkään kyllä tosi paljon lopputuloksesta! Miullahan oli siis aiemmin se oman kynnen vahvistus ranskalaisella manikyyrillä, joka loppujen lopuks kesti sen 2,5 viikkoa. Nyt päätin ottaa vuorostani pidennykset ja väriksi valitsin sähäkän neonpinkin! Halusin kuitenkin suht luonnollisen lopputuloksen, eli mitkään överipidennykset ei ois tullut kuuloonkaan. Siskoni pitää päästä harjoittelemaan nyt mahdollisimman paljon noiden kynsien tekoa ennen varsinaista diplomia, ja miehän oon enemmän kuin mielelläni koekaniinina vaikka ei hän miullekaan näitä ihan ilmaiseksi tee. Mutta kukapa ei haluaisi nauttia kauniista ja omalle kynnelle hellävaraisista geelauksista? ;)
 

Miulla ei aiemmin oo ollut pidennyksiä, ja siks olikin hieman outoa kun kynnet saatiin valmiiksi! :D Pelkäsin kokoajan että kolautan ne johokin ja saan ne heti lähtemään pois, mutta kyllä niihin sitten kuitenkin äkkiä tottui. Tänä aamuna kyllä hieman jännitin piilolinssien laittamista, mutta sekin onnistui kuitenkin luultua nopeammin :). Ihanaa kun vihdoinkin on pitkät kynnet, sillä miun omat kynnet on niin hauraat ja lyhyet!


Eilen jalkani veivät ihan automaattisesti Seppälään, kun huomasin sen ohi kävellessäni outletin lisäalennukset, joista suurin osa oli -50%. Mitään en varsinaisesti lähtenyt ostamaan, halusin vain katsella mitä sinne oli tullut lisää viime käyntini jälkeen. Voitte arvata että kassan kauttahan sieltä pois lähdettiin, mukaan tarttui siis tuo kaulakoru, pusero ja legginsit! Jälkimmäisiä en valitettavasti jaksanut kuvata, ainoastaan tuon kaulakorun. Ja kaikki oli siis puoleen hintaan! Excellent ;)

Ainoastaan yksi asia ketutti eilisessä järjettömän paljon.. Aamulla herätessäni en voinut uskoa silmiäni kun katsoin ikkunasta ulos; lunta tuprutti taivaan täydeltä ja olihan sitä yön aikana kertynytkin aikalailla! Lumipyry jatkui koko päivän iltaan asti ja voitte kuvitella että täällä on samat maisemat kuin keskitalvella kuuluisi olla.. En tykkää yhtään!! Alla havainnollistava kuva millainen sää täällä oli noin pari viikkoa sitten ja miltä nyt näyttää:
 
Ymmärrän kyllä että tällainen sää voi olla ihan normaalia tähän vuodenaikaan nähden, mutta miksi sillä kevään tulolla piti sitten kiusata meitä kun ei se vielä tullutkaan?! kysynpähän vaan :D Haha, onko muilla samoja fiiliksiä?

Ens viikolla oiskin sitten ekat kokeet sitten syksyn jälkeen ja tänään aloinkin lukemaan ensimmäiseen oikein kunnolla! Yrityksen oikeudelliset kysymykset, oikein puuduttavaa ja kuivaa tekstiä. Mutta kyllä nuo yritysmuodot sun muut alkaa olla jo aikalailla hanskassa, sillä vanhan kertaustahan tuokin on ensimmäiseltä vuodelta. Mie vaan oon sellanen, että luen ja panostan kokeisiin vaikka ei kiinnostais koko aine yhtään! :D Varmaan siks miulla onkin kaikista teoria-aineista hyvät arvosanat, mutta sitten taas kaikki matemaattiset aineet takkuilevat ihan kunnolla enkä oo koskaan niistä kyllä pitänytkään! 


Onneks kohta siirretään kellot taas kesäaikaan, ihanaa kun alkaa aamut ja illat jo valostumaan! Pystyn huomattavasti helpommin nousemaan aamulla sängystä ylös kun ei ole niin synkkää ja pimeää ulkona. Oon myös alkanut syömään vanhaa kunnon kaurapuuroa aamuisin, ihan parasta<3 Mutta nyt riittää höpöttelyt tältä erää, nauttikaa tulevasta viikonlopusta! :)


-Tuuli

8 kommenttia :