15.3.2015

HOW DO I TAKE CARE OF MY HAIR


Ajattelin väsätä teille postauksen hiustenhoitotottumuksistani ja tuotteista, jotka olen todennut toimiviksi. Hiukseni ovat aika kovia kokeneet kaiken värjäämisen ja muotoilujen myötä, ja siksi ne kaipaavatkin paljon kosteutta ja rakennepaikkaavia tuotteita. Miulla on kaikenlaisia puteleita vaikka millä mitalla, mutta tässä postauksessa esittelen vain ne parhaimmat ja eniten käytössä olevat ;)


Four Reasons - Deep Cleanse Shampoo 
Tämä syväpuhdistava shampoo on ollut miulla käytössä nyt syksystä asti. Pesen sillä hiukseni noin kerran viikossa, ja huomaa heti miten hiuksista lähtee kaikki ylimääräinen kuona (lue= hiuslakka sun muut muotoilutuotteet) pois. Yleensä annan tämän jälkeen hoitoaineen vaikuttaa hieman pidempään, sillä syväpuhdistavassa shampoossa ei itsessään ole oikein niitä kosteuttavia ominaisuuksia, ja hiukset tuntuvatkin hieman karkeilta huuhtelun jälkeen. 

Sunsilk - Smooth & Shiny 
Näitä Sunsilkin tuotteita olen käyttänyt jo jonkin aikaa ja hiuksista tulee kyllä ihanan pehmeät Aiemmin miulla oli saman sarjan vahingoittuneille hiuksille kehitetty shampoo ja hoitoaine (oranssi pakkaus), ja ne auttoivat rakennepaikkaamaan käsiteltyä hiusta. Nämä Smooth & Shiny -sarjan tuotteet tuntuvat erittäin pehmeiltä ja kosteuttavilta jo hiuksiin levitettäessä, ja tuoksukin on ihanan raikas. Olen tykästynyt Sunsilkin tuotteisiin, vaikka ne ovatkin sitä halpaa markettitavaraa :D

Aussie - Take the heat shampoo
Tämän lämpökäsittelystä vaurioituneille hiuksille tarkoitetun Aussien shampoon löysin joskus Anttilan alekorista, ja päätin kokeilla millainen tuote on kyseessä. Käytän siis (valitettavasti) joko suoristusrautaa tai kiharrinta lähes päivittäin, minkä kyllä huomaa hiusteni kunnosta. Olen joskus yrittänyt olla ilman mitään muotoilurautoja, mutta hiukset eivät vaan asetu mitenkään ja sitten ne on pakko laittaa kiinni. Tämä shampoo silottaa hiusten pintaa ja on ihanan herkullisen tuoksuinen. En sanoisi tämän olevan mitenkään sen erityisempi tuote, vaikka hiukset tosiaan tuntuvatkin sileämmiltä pesun jälkeen.

XZ - Sitruuna-hunaja shampoo
Tämä vaaleille ja raidoitetuille hiuksille tarkoitettu silikoniton ZX:n shampoo on saanut miulta hyvät pisteet! Iso plussa silikonittomuudesta, vaikka hoitoaineen käyttö tämän jälkeen onkin suositeltavaa (ainakin tällaiselle pörröpäälle niin kuin mie :D). Tuotteessa on ihanan raikas sitruunainen tuoksu, ja seuraavana päivänä huomaa että hiusten väri on oikeasti kirkastunut hieman. Shampoo lupaa myös kiillottaa hiusta ja vähentää sähköisyyttä, mutta itse en ole pahemmin huomannut eroa, koska vaihtelen shampoita aina tilanteen mukaan ja tämä pääsee käyttöön ehkä kerran viikossa tai kahdessa. 

Color Mask - Vanilla 
Ostin tämän Color Maskin viimeeksi kampaajalla käydessäni, ja tästä on tullut ihan luottotuote! Koska hiuksissani on enemmän sellaista luonnollista vaaleaa kuin täysin blondia sävyä, tämä Vanilla sopii miulle parhaiten antaen hiuksiin viileän beigen sävyn ja samalla taittaen sitä keltaisuutta pois. Tuote myös rakennepaikkaa hiusta, ja käytön jälkeen hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä Aion ehdottomasti ostaa tätä lisää kun nykyinen tuubi loppuu! 

Kérastase - Ciment Thermique lämpösuojaemulsio
Kampaajalla käydessäni sain myös pienen testerin tuota Kérastasen jälleenrakentavaa hiusmulsiota, jossa on myös lämpösuoja mukana. Tykästyin tuotteeseen niin paljon, että teinkin äskettäin Bangerheadille tilauksen ja klikkailin tuotteen ostoskoriini. Emulsion luvataan silottavan kaksihaaraisia ja torjumaan hiusten murtumista, ja allekirjoitan ne kyllä täysin. Levitän tuota aina suihkun jälkeen kosteisiin hiuksiin muutaman painalluksen ja rakastan sitä tunnetta, miten sileän tuntuisiksi hiukset jäävät Lämpösuoja-ominaisuus aktivoituu vasta kuuman raudan koskettaessa hiusta, ja miusta onkin kiva ettei aamulla tarvitse enää erikseen laittaa mitään lämpösuojaa.

TRESemmé Care & Protect lämpösuojasuihke 
Käytän tuota suihketta aina silloin tällöin, jos unohdan aiemman emulsion levittämisen hiuksiin. Ihan varteenotettava lämpösuoja, jossa on miellyttävä tuoksu. Tuotetta on helppo suihkutella hiuksiin, mutta silti kallistun enemmän tuon Kérastasen kohdalle ;).

Batiste - Dry Shampoo Cherry 
Bangerheadilta tilasin myös tuon paljon hehkutetun Batisten kuivashampoon, joka on kyllä ihan huipputuote! Häpeäkseni voin myöntää että tuo on ensimmäinen kuivashampoo, mikä miulla on ollut, heh.. Niin monta kertaa olen päässäni pyöritellyt kuivahsampoon ostoa, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt mietin että miten olen voinut pärjätä ilman sitä?! Yleensä jo toisena pesemättömänä aamuna hiukseni tahtovat liimautua päätä vasten ja ne on pakko vetäistä ponnarille, mutta tuon jälkeen olen voinut jättää hiukseni AUKI ja ne tuntuvat ja näyttävät ihan puhtailta. Ainut miinus vaan siitä, että väri tahtoo olla hieman vaaleaa miun tyvikasvulle, ja hiukset tahtovatkin jäädä välillä hieman harmahtaviksi. Jotenkuten olen saanut yleensä senkin piiloon, eikä sitä loppupeleissä edes huomaa

***

Tällainen postaus tällä kertaa! 
Löytyikö kenties samoja tuotteita omasta hyllystä? :)

: Tuuli   

24 kommenttia :

  1. Ihan mielettömän kiva postaus! Mulla on itselläni ollut myös tota Four Reasonsin syväpuhdistavaa shampoota, joka toimi kyllä tositosi hyvin :) Noi Color Maskit on myös ihan huippuja, samoin Batisten kuivashampoot :) Heh, se taitaa olla aika yleinen ajatus kuivashampoon kokeilun jälkeen, että miten onkaan voinut joskus pärjätä ilman sitä :D Ainakin Batistelta löytyy myös kuivashampoo tummille hiuksille, eli suosittelen testaamaan sellaista, niin ei luulisi ainakaan jäävän harmaan sävyä hiuksiin! :)

    Mä oon katsellut jo ties kuinka pitkään tuota Kérastasen lämpösuojaemulsiota ja pakkohan sellainen on itsellekin tilata, kun sitä niin paljon kehuit, ja kiitos muutenkin hyvistä vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Linda!! :) tykkään itsekin lukea välillä tällaisia postauksia, joista voi saada hyviä vinkkejä itsellekin. Suosittelen ehdottomasti tuota Kérastasen lämpösuojaemulsiota, ihan huipputuote!<3

      Poista
  2. Olipa tosi hyvä ja kattava postaus Tuuli! <3 Oli kiva nähdä sinun lemppareita hiustuotteista :)

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin tästä kattavasta postauksesta :) ♡ oli kiva lukea sun lemppari hiustuotteista tarkemmin! Syväpuhdistava shampoo on kyllä ihan ehdoton käyttää sen kerran viikossa :) mun on jo pidemmän aikaa pitänyt color mask ostaa itellekin käyttöön, mutta jostain syystä lykkään ostoa koko ajan tuonnemmas :D ne on kyllä hyviä värin ylläpitäjiä ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa<3 osta ihmeessä tuo color mask, se on älyttömän hyvä tuote! :)

      Poista
  4. Kiva postaus Tuuli! Aina on mukava lukea toisten lemppareista, jos vaikka saisi itelle kokeilemisenarvoisia tuotteita ylös! :) Mulle moni näistä olikin tuttu, eli omasta kaapista löytyy/on löytynyt tuo Four Reasonsin syväpuhdistava shampoo, nuo samaiset Sunsilkin shampoo & hoitsikka, sekä Tresemmen lämpösuoja! :) Hyviä tuotteita! Näistä "uusista" mua kiinnosti eniten tuo Kerastasen emulsio, ja noita uudistettuja Color Maskeja on ollut tarkoitus kokeilla jo pitkän aikaa! :D Mä joskus aikoinaan jotain silveriä kokeilin eikä se tehonnut mulle lainkaan, mutta nyt näistä uudistuneista oon kuullut niin paljon hyvää, että pakkohan sitä on uudelleen kokeilla :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikun kiva kuulla, kiitos Pauliina! <3 :) tuo Kerastasen emulsio on todella hyvä, ainakin miulla se on toiminut ihan mainiosti :) samoin tuo Vanilla color mask, tykkään!! :D

      Poista
  5. Hei olipas kiva tämä, näitä on niin kiva aina lukea!:) mitään näistä ei multa ole kyllä ikinä löytynyt mutta tosi mielenkiintoisilta vaikuttavat :) oon miettinyt että pitäisi kokeilla tuota color maskia ruskean sävyisenä jos se vähän kirkastaisi tätä kuontaloa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi <3 color maskista voisi varmasti olla apua jos haluat syvyyttä omaan väriin! :)

      Poista
  6. Oi ihana postaus - hiustenhoitojutut kiinnostaa kyllä täällä suunnalla! :) Batisten kuivashampoot on kyllä hyväksi havaittuja, mutta tässä oli kyllä monta mielenkiintoista tuotetta joita voisi itekin testata!Toi lämpösuojaemulsio jäi kiinnostamaan erityisesti - pitääpä laittaa se muistiin! :) Samoin color maskit, en oo niitäkään koskaan kokeillut, mutta hyvältä vaikuttaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janni! <3 suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan noita color maskeja tai tuota kerastasen emulsiota, tosi hyviä tuotteita ja hintakaan ei miun mielestä ole liian paha :).

      Poista
  7. Oii olipa tosi kattava ja hyvä postaus tuuli :)<3 uusiakin tuotteita löytyi ;)

    VastaaPoista
  8. multa löytyy tota batisten kuivashampoota tummille hiuksille ja just tänä aamuna laitoin sitä. nyt hiukset on ihanan ilmavat, vaikka niitä en eilen illalla pessytkään :) huippu tuote<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, miun pitääkin muistaa tilata seuraavan kerran sitä tummemmille hiuksille tarkoitettua kuivashampoota :)

      Poista
  9. Oma lempparituote on toi batisten kuivashampoo! Ihan huikee♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se on kyllä likaisten hiusten pelastaja!! :)

      Poista
  10. Sieltä löytyi jotain samoja lemppareita! Color Maskit on ihan must -tuotteita ja Four reasonsilt löytyy vaikka mitä kivaa! Myös Batisten kuivashampoot ovat kyllä erittäin jees, niin hyvän tuoksuisia ja mun mielestä oikein toimiva hinta-laatu!
    Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos!<3 nuo color maskit ovat kyllä tosi käteviä :)

      Poista
  11. Batiste on maaaaailman parasta! Oikeesti puolet hiushuolista katosi 2011, kun löysin Batisten XXL kuivashampoon :D Haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se on kyllä kätevä tuote!! :D

      Poista
  12. Niin kiva postaus!:) Tuota kuivashampoota on niin monet kehuneet, että on varmaan pakko itsekin testata sitä:D

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) tuo on kyllä kaikkien kehujensa arvoinen tuote, suosittelen <3

      Poista