2.5.2015

KEVÄTHANKINTOJA

Moikkelis! Kevät ja tuleva kesä saa aina uutta intoa vaatekaapin täydentämiseen ja muiden ostosten tekemiseen, ja ajattelinkin tulla esittelemään teille mitä kaikkea olen viime aikoina hankkinut. Käytän aina yleensä melko maanläheisiä sävyjä pukeutumisessa, mutta jotenkin tämä valon lisääntyminen ja kesän kynnyksellä oleminen on saanut miutkin taas innostumaan kirkkaammista väreistä. Myös kosmetiikan puolella olen innostunut esimerkiksi värikkäistä silmänrajauksista ja houkuttelevan kirkkaista kynsilakoista

 Schwarzkopfin Ultimate Oil Elixir hoitoainesuihke & Pantenen hiusöljy

Ostin kummankin ihan kokeilumielessä, sillä olen taas huomannut kuinka latvani ovat alkaneet hapsottaa ja muutenkin menevät takkuun todella helposti.  Tuota hoitoainesuihketta kokeilin ensimmäistä kertaa vappuna saunan jälkeen, ja kammattavuus kyllä parani huomattavasti! Muutekin hiuksista tuli paljon sileämmät ja ihanan kiiltävät. Tuota hiusöljyä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta luulen senkin ajavan asian kuivien latvojen elvyttämiseksi. Otan vielä luultavasti raitoja hiuksiini ennen kesää, joten kosteutuksesta täytyy pitää entistä parempaa huolta.

 Toppi / Kirpputori & Off shoulder -paita / BikBok 

Kerrankin löysin kirpparilta jotain kivaa! Ihastuin heti tuon topin kirkkaaseen, lähes neonoranssiin väriin ja pystyin heti kuvittelemaan sen päälleni. Varsinkin kesällä tuo näyttää varmasti tosi kivalta ruskettunutta ihoa vasten. Kokokin oli juuri oikea ja hinta vain 5e, joten olihan se kotiutettava

Toinen, valkoinen offshoulder -paita lähti mukaani BikBokista. En jotenkin ennen kauheasti tykännyt olkapäät paljastavista vaatteista, mutta nyt kun se taitaa olla kovinta huutoa tulevana kesänä, niin päätin itsekin kokeilla miltä se miun päällä näyttää. Ja hyvältähän se näytti! Ihastuin tuohon rennon löysään malliin ja myös valkoinen näyttää hyvältä rusketusta vasten, joten tuokin tulee varmasti kesällä olemaan kovassa käytössä ;). Oi kesä tule jo!

 Ballerinat / KappAhl & pikkulaukku / Nahkatavara 

Miun täytyy melkein joka vuosi ostaa kesäksi uudet balleriat, sillä jotenkin miun käytössä ne eivät vaan kestä sen kauempaa :D KappAhlissa tosiaan bongasin nuo ihanuudet, joita on tullut myös söpönä vaaleanpunaisena. Ajattelin kuitenkin että musta on helpompi yhdistellä muiden vaatteiden kanssa, joten jätin vaaleanpunaiset suosiolla hyllyyn. Todella hyvät jalassa, vaikka yleensä saan aina heti kauheat rakkulat! 

Tuo pikkulaukku lähti mukaani puolestaan Nahkatavarasta, jossa oli hurjasti -70% alennuksella olevia tuotteita. Eihän tuollekaan jäänyt hintaa kuin muistaakseni reilut 7 euroa, ja tuo onkin mainio vaikka illanviettoihin. 

Eihän näitä ostoksia sitten niin paljon ollutkaan, mutta näillä mennään!
Löytyikö kenties lempparia? :)

: Tuuli 

16 kommenttia :

  1. Onpa ihanat nuo kengät, tosi tyylikkäät :) Kelpaisi tännekin ! Tuota hoitosuihketta on minullakin ja ihan hyvää on ollut kyllä, siinä on ihana tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, itsekin tykkään kovasti noista ballerinoista! :) kassalla vielä huomasin että ne olivatkin menneet jo aleen, eli kovin pahan hintaisetkaan ne eivät olleet!

      Poista
  2. Ihania ostoksia oot tehnyt!<3 Pakko saada itsellekin kesäksi tuollainen off shoulder -paita. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! nuo off shoulder -paidat ovat sittenkin ihan kivan näköisiä <3

      Poista
  3. Onpa ihania uusia ostoksia! :) Varsinkin noi paidat on niin kauniita <3 Pitäis itekin käydä sovittamassa tollasta off shoulder -paitaa :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) kannattaa, voisin kuvitella että siulle sellainen sopis todella hyvin <3

      Poista
  4. Miulla on ollut tuollainen hiusöljy käytössä nyt jonkun puolivuotta (eri merkkinen kyllä) ja oon ollut ihan tosi tyytyväinen siihen. Ihan loisto tuote miun mielestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! hiusöljyt auttavat kyllä paljon ja saa hiukset näyttämään ja tuntumaan pehmeiltä <3

      Poista
  5. Vaikken sinänsä hirmusti sua tunne, mitä nyt blogin kautta tietysti, niin katsoin heti että nuo kaksi paitaa ovat ihan täydellisiä sulle! Jotenkin niin sun näköisiä;) Upeita ostoksia Tuuli, pakko muuten sanoo että blogisi nousee koko ajan vaan yhdeksi mun suosikiksi. Sä itse vaikutat niin ihanalta ja hellyyttävältä persoonalta. Ois niin mahtava sinut joskus tavata<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kata, miten ihana kommentti! <3 Kiitos ihan tosi paljon :) siunkin blogi on yksi miun lemppareista, ja vaikutat myös tosi tutustumisen arvoiselta! :) ehkä vielä joku päivä nähdäänkin <3

      Poista
  6. Tykkään tosi paljon olkapään paljastavista vaatteista, silti niitä on mulla tosi vähän. Mut tää sun löytö vois olla vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä BikBokissa kurkkaamassa jos mahdollista, sieltä niitä löytyy tosi paljon! :D

      Poista
  7. ihan super ihanat nuo ballerinat sekä tuo kirpparilta löydetty toppi!! Mun täytyy varmaan suunnata Kappahliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, eikös olekin? ;) sinne vaan! :D

      Poista
  8. tosi ihania ostoksia, muhun iskee eniten nuo ballerinat!! :)<3

    VastaaPoista