8.7.2015

SUMMER SHOPPING

Alennusmyynnit ovat parhaillaan joka paikassa käynnissä, ja kaupoissa kierrellessä tulee eteen aina vain houkuttelevampia tarjouksia. Olen kuitenkin yrittänyt pitää pääni alennusmeressä, että ostan vain sellaista mitä oikeasti tarvitsen / tiedän pitäväni useammin kuin vain yhden kerran. Tähän postaukseen ajattelin koota hieman viime aikaisia löytöjäni, koska näytitte ostospostaukselle vihreää valoa ;)

Sandaalit / K-Citymarket - Huivi / KappAhl

Miulla on jonkin aikaa ollut hakusessa uudet kesäkengät ja mieluummin avokärkiset, sillä ballerinoissa jalat tahtovat hiostaa varsinkin töissä ollessa, ja muutenkaan sellaiset lättäpohjat eivät ole hyvät seisomatyötä tehdessä. Cittarista löysinkin tuollaiset hyvin istuvat sandaalit, joissa on myös hieman paksumpi pohja.

 T-paita / KappAhl - Sortsit / H&M

 Huivi (tai kimono?) / KappAhl   

Garnier Respons Marvellous Nectar shampoo & hoitoaine

Garnierin uusi Respons -hiustenhoitosarja herätti miussa aluksi hyvinkin suurta mielenkiintoa, ja ostin innolla nuo kaksi putiloa testaukseen, jotka ovat siis kuiville ja kiillottomille hiuksille tarkoitetut. Olen nyt muutaman kerran niillä pessyt hiukseni, mutta lopputulos ei ole mitenkään sen erityisempi. Toki hiukset tuntuvat suht pehmoisilta, mutta odotin noilta kuitenkin enemmän. Ihan ok tuotteet kuitenkin kyseessä!

We Care Icon huulipuna #3 Perfect Nude Pink 

Ostin kyseisen huulipunan ihan heräteostoksena, sillä olen jo pidemmän aikaa yrittänyt metsästää sopivaa nudehuulipunaa, mutta täytyy sanoa että kyseinen puna jää miulta käyttämättä. Sävy oli  aivan liian vaalea ja tuksumainen (:D), vaikka koostumus oli muuten ihan hyvä ja pigmenttinen. Voisin kyllä kokeilla kyseisen merkin muita huulipunasävyjä, mutta tuo puna ei vaan asettunut miun huulille.

Lumene Wild Rose huulipuna #12 Villiruusu 

Tämä puna sentään oli todella miellyttävä, niin sävynsä kuin koostumuksensa ansiosta. Sävy on ihanan hempeä pinkki, mutta kerrostamalla saa myös syvemmän värin aikaan. Lumenen punat ovatkin nousseet viime aikoina miun suosikeiksi!

L`Oreal Volume Million Lashes Extra-Black ripsiväri 

Olen myös tykännyt noista L`Orealin Volume Million Lashes ripsareista, ja ostinkin kokeiluun tuon Extra-Balck version. Ripsistä tulee ihanan tuuheat ilman paakkuja, joten ihan kelpo ripsiväri siis kyseessä.


Kaulakoru / Glitter

Toppi ja musta trikoohame / KappAhl 

 Vaatekaupassa työskennellessä tulee vähän liiankin usein houtuksia eteen, ja näköjään suurin osa näistäkin ostoksista on KappAhlista peräisin, haha :D 


Yritin ladata kuvat ensin Flickrin kautta, mutta niihin tuli ihmeellinen reunus ja Flicrin logo yläreunaan? Latasin sitten kuvat Bloggerin kautta, ja laatu kärsi taas ihan hirveästi.. Onko tuo joku uusi juttu Flickrin kautta ladattaessa tai miten sen saa pois? :D Aiemmin kuvien lataaminen on kuitenkin onnistunut ihan hyvin.

Löytyikö kenties omaa suosikkia?
Entä mitä pidätte uudesta banneristani? :) 

: Tuuli

24 kommenttia :

  1. Tälläiset ostospostaukset on välillä tosi kivoja. Mullakin on taas kertynyt vähän sitä ja tätä mistä voisin jossain vaiheessa tehdä kirjoituksen! Olet kyllä löytänyt kivoja juttuja, etenkin tykkään tuosta kaulakorusta ja herkullisen värisistä shortseista :) Huomasin saman reunus jutun kun latasin kuvat Flicrin kautta, mutta selvitin sen sillä että muutin koodia. Käy kurkkaamassa sun edellisestä kirjoituksesta se miltä koodi näyttää ja poista uusien kuvien koodin alusta ja lopusta ne ylimääräräiset niin reunukset häipyvät :) Vaikea selittää haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla! :) Tee ihmeessä siekin ostospostaus, kiva aina katsella mitä löytöjä muut ovat tehneet :D Pitääkin yrittää seuraavaan postaukseen jos saisin taas kuvat Flickrin kautta :)

      Poista
  2. Banneri on perfecto! Lemppari noista on ehdottomasti toi huivi/kimono TAHDON SEN ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Kannattaa käydä KappAhlissa kurkkaamassa, josko siellä vielä olisi niitä :) Itse maksoin tuosta vain 5 euroa, sillä silloin alehinnat olivat vielä -50%!

      Poista
  3. Tosi kivoja ostoksia Tuuli! Toi kaulakoru on aivan ihanan värinen<3 Samoin tuo huivi/kimono kelpaisi kyllä mullekin! :D Banneri on todella hieno, kauniita kuvia oot valinnut siihen<3 :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo turkoosi kaulakoru ja KappAhlin huivi/kimono! <3 Ja hei ihanan raikas uus banneri! :) Mukavaa keskiviikko-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pauliina! Samoin sinne :) <3

      Poista
  5. Ihan mielettömän ihania ostoksia oot tehnyt :) aina siinä käy niin että kun löytyy joku hyvä kauppa mistä löytyy kaikkia tarpeellisia niin sieltä niitä tulee osteltukin sitten :D toi uus banneri on ihan super ihana ja raikas ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! :) Heh, niinhän se on .D vaikka itseasiassa ennen en yleensä koskaan löytänyt KappAhlista mitään, mutta nyt kun siellä on töissä niin vaatteita katsoa ihan eri tavalla ja heti pääsee tsekkaamaan kaikki uutuudet :D

      Poista
  6. oo ostospostaukset on niin kivoja !!!! ja hei ompa ihana uus banneri <3

    VastaaPoista
  7. Oi että mitä löytöjä!<3 Mä en osaa edes päättää lempparia :D

    VastaaPoista
  8. Kivan näköisiä ostoksia :) Toi leopardi huivi on ihana, samoiten toi alin toppi !

    VastaaPoista
  9. Voi vitsi miten ihania löytöjä!! ♥ Ja upee banneri, mulla oli joskus aikoinaan tuollaisia pyöreitä kuvia bannerissa ja nyt alkoi taas miellyttää paljon omaa silmää että tekis mieli tehdä sen tyyppinen:')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata :) <3 Heh, itse kyllästyn aina tosi nopeasti omaan banneriini - miulla myös oli joskus aiemmin noita pyöreitä kuvia bannerissa ja halusin ne takaisin :D Ehkä tuota jaksaa taas hetken aikaa katsella ;)

      Poista
  10. Rakastuin tuohon kaulakoruun ♥♥ Muistatko, oliko tuo koru alessa vai normihintainen? Upee banneri sulla muuten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koru oli -50% normaalihinnasta, eli muistaakseni jotain 12 euroa! :) Kiitos paljon Taru <3

      Poista
  11. Hei ihania löytöjä kaikki, varsinkin tuo kimono/huivi ♥ ja upea banneri, tosi kesäinen :)

    VastaaPoista
  12. Onpa kivan näköisiä ostoksia! :) Ostin kans ite noi Garnierin shampoon ja hoitoaineen testiin, hyvän tuoksusii ne ainakin on, jos ei muuta ;) Ihana toi kimono ja tosi nätti uusi banneri tänne ilmestynyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri, kiva kuulla :) <3 Hyvän tuoksuisia nuo shampoo & hoitsikka kyllä ovatkin, eiköhän ne loppuun tule käytettyä :D

      Poista