23.8.2015

MY WEEKEND

Moikka! Onpas kertakaikkiaan kiva viikoloppu takana pitkästä aikaa Lauantaina olin vielä töissä koko päivän, mutta kuuden jälkeen hurautettiinkin mökille yöksi - voi sitä tunnetta nukkumaankäydessä kun mistään ei kuulunut mitään mopopoikien rälläystä tai muutakaan melua, ja kaiken lisäksi oli ihan säkkipimeää. Pelailtiin illalla vielä hetki korttia kynttilänvalossa, sillä hämärä yllättikin meidät todella nopeasti. Kymmenen aikaan oli jo lähes pilkkopimeää, joten päätettiin kömpiä suosiolla unten maille. Sauna + hyvä ruoka on aina sellainen combo, minkä jälkeen väsy tulee aina yhtä nopeasti - niin siis tälläkin kertaa :)

20150822_195108
  20150822_205922
  20150822_204318
Iltahämärän aikaan oli todella kaunista kun taivas värjäsi kaiken vaaleanpunaiseksi..

20150823_080058
..kun taas tänä aamuna auringonsäteet leikittelivät yön jälkeisessä usvassa, joka veden pinnalla leijailee :)

DSCN0615

Tänään tulikin puolestaan vietettyä koko päivä vesillä, kun lähdimme jo puolen päivän aikaan A:n ja hänen kaverinsa kanssa Saimaalle. Pojat kalastivat ja mie nautin veneen keulassa kuumasta auringosta - ja sen kyllä näin illalla huomaakin kun katsoo peilistä itseään! Naama ja selkä punoittavat aikalailla, eli kyllähän sitä aurinkoa tuli saatua. Kosteusvoidetta onkin mennyt taas ennätysmäärä, kun yrittää saada tätä kuumotusta hieman pois.. Parempaa keliä ei olisi kuitenkaan voinut toivoa, joten en valita ;)

20150823_144326 
20150823_181512

Mitä teidän viikonloppuunne kuului? 
Nautitteko kenties myös näistä ihanista kesäkeleistä? :)

 : Tuuli

12 kommenttia :

  1. Oi ihania kuvia :) Tommonen mökkiviikonloppu piristää kyllä varmasti !

    VastaaPoista
  2. Ootpa saanu otettuu ihania kuvia ! :)

    VastaaPoista
  3. Ei kyllä olis valittamista tullaisessa viikonlopussa!;) Mäkin haluaisin veneilemään tällaisilla hellepäivillä mitä nyt on pari viikkoa ollut:) Mahtavia kuvia oot räpsinyt, tuo auringonlaskun luoma punertava taivas ja aamulla otettu usvakuva pysäyttää, nättiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kieltämättä mukava viikonloppu :) Vesillä auringonsäteily on kyllä todella voimakasta, joten kannattaa suojautua kunnolla jos sinne aikoo lähteä -terveisin punanaama jolta aurinkorasva jäi kasvoihin laittamatta :D Kiitos paljon Kata <3

      Poista
  4. Palaminen on kyllä ikävää, vaikkakin tänä kesänä ei hirveästi ole ollut siitä vaaraa! :D Itse oon onnistunut kärtsäämään jo kuitenkin kahdesti.. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli mennä viikonloppuna rannalle, niin jätin suosiolla tällä kertaa väliin ettei tule kärtsättyä enää kolmatta kertaa. Ihania nuo mökkikuvat, niin tunnelmallisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta! Vaikka joka vuosi vannottaa itselleen että "nyt laitan joka kerta sitä aurinkorasvaa!" - silti se aina jossain vaiheessa 'unohtuu' :D Alkukesän säät eivät tosiaan olleet kovin heppoiset auringonoton kannalta, joten ihanaa kun siitä on vihdoin päässyt nauttimaan <3 Kiitos kivasta kommentista! :)

      Poista
  5. aah ihana Tuuli <3 niin kauniita kuvia ja mikä upea fiilis näistä välittyi :) hih, miekin oon jo poltellut kynttilöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Roosa, kiva että tunnelma välittyi sinne ruudun toisellekin puolelle! <3 Pimenevät illat kyllä houkuttaa jo kaivamaan kynttilät kaapin perukoilta ;)

      Poista