25.10.2015

HAPPINESS IS EVERYDAY LIFE

Kivaa sunnuntaita ihanat! Tänään havahduin jälleen siihen, miten nopeasti tämä aika kiitää. Talviaikaan siirtyminen jotenkin teki kaiken taas konkreettisemmaksi, kun vuorokauteen tupsahti äkkiä yksi "ylimääräinen" tunti lisää. Voitteko käsittää että joulu on jo kahden kuukauden päästä! Jotenkin jo tavallaan odotankin joulua ja sitä tunnelmaa, eikä miuta edes haittaisi jos lumi päättäisi sataa nyt jo maahan. Haha, yleensä en pidä talvesta yhtään, mutta näin loppuvuodesta siinä on aina jonkinlaista taikaa, kun tietää että saa taas kohta tehdä toiveita tulevalle vuodelle
 DSCN0020

Ostin muuten vasta tuon kuvassa näkyvän kellon, sillä edelliseni alkoi olla jo aika kuluneen näköinen - palvelihan se miuta jo melkein kaksi hyvää vuotta :) Olen tykännyt noista o.n.e.:n kelloista, eikä hintakaan tosiaan ollut päätähuimaava, kun sain vielä -20% alennuksen. Olisihan se tietysti hienoa omistaa jokin hienompi merkkikello, mutta en koe sitä mitenkään välttämättömyytenä. Pääasia että ulkonäkö miellyttää omaa silmää ja kello hoitaa muuten tehtävänsä :) Mitäs tykkäätte? Oletteko itse enemmän merkkiuskollisia vai kelpuutatteko tekin tarvittaessa jonkin edullisemman vaihtoehdon?

Tajusin myös hetki sitten, miten vähän olen oikeastaan viime aikoina ostellut mitään vaatteita tai muutenkaan shoppaillut. Perjantaina palkan kilahtaessa tililleni, tajusin että säästöä on oikeasti päässyt kertymään - ja mikä parasta, ihan huomaamatta! Joskushan ostelin uusia vaatteita jatkuvasti, mutta nyt olen alkanut miettiä enemmän, tarvitsenko esimerkiksi uuden pikkujoulumekon, jota en kuitenkaan tule hirveästi muulloin käyttämään. Myöskin laatu korvaa määrän - sen olen oppinut ihan oman kokemuksenkin kautta. Mitään akryylineuleita en mielellään enää ostaa nyppyyntymisen takia, ja yleensä katsonkin aina tuotteen materiaalit ennen ostopäätöksen tekemistä.
  PicMonkey Collage

Viikkoni tuntuvat noudattavan nykyään melko samanlaista kaavaa koko ajan. Töitä, muutama vapaapäivä jolloin saatan nähdä kavereita, perheenjäseniä yms, ryhmäliikuntatunneilla käymistä muutamana iltana viikossa, kotihommia... Ei todellakaan mitään erityistä siis, mutta sellaista se perus arki välillä vaan on. Ja oikeastaan se on ihan fine. Ei aina tarvitse ollakaan pää kolmatena jalkana menossa joka suuntaan.

Pikkujoulukausi alkaa kuitenkin lähestyä uhkaavasti, joten saa nähdä jos loppuvuodeksi saisi jonkinnäköistä vilskettä tämän kotihiirulaisenkin arkeen ;) Ensi viikonloppuna ajattelin että voisi lähteä pitkästä aikaa johonkin viihteelle, kun viimeisimmän vapaan viikonloppuni vietimme ihan vain kotona nyhjäten ja herkutellen :D Alkaa jo hieman kaivata sinne ihmisten ilmoille!

20151012_122309
Tällainen sekalainen höpötyspostaus tällä kertaa, mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

: Tuuli

24 kommenttia :

  1. Toi kello on kaunis <3 Toivon tänä vuonna kelloa joululahjaksi, oon pitkään jo haaveillut kellosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivottavasti saat joululahjaksi mieleisesi kellon :)

      Poista
  2. Hmm mä oon kattellut viimeaikoina rannekelloja. Taisin omistaa sellaisen viimeksi pienenä, mutta ton tyyliset mikä sulla on, on niin hienoja! :)

    Tänään vähän hämmennyin aamulla kun katsoin välillä kännykän kelloa mikä muuttuu automaattisesti ja sitten mikron kelloa mikä pitää muuttaa itse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aloin käyttämään rannekelloa muistaakseni 15-vuotiaana, kun sain kellon rippilahjaksi :) Siitä asti jonkinlainen kello on ollut päivittäin kädessä, tuntuu että jotain puuttuu jos kelloa ei ole :D Olisihan joku Michael Korssin tai Guessin kello upea, mutta tällä mennään nyt ainakin toistaiseksi.

      Hahaa, sama täällä! Olin nukkuvinani "pitkään" kun keittiön seinäkello näytti vähän yli yhdeksää, vaikka todellisuudessahan se oli tuntia vähemmän.. :D

      Poista
  3. Toi kello on aivan ihana! Todella kaunis :) ♥ Multa ei hopeista rannekelloa löydykään ja sellaista oon kaipaillut, ja tämä sun postaus taas muistutti siitä, että sellaisen voisi hankkia :D Tai pyytää vaikka joululahjaksi :) Mä en jotenkin vieläkään käsitä sitä, että kohta ollaan jo marraskuussa ja se joulu tosiaan on jo kahden kuukauden päästä. Aika on mennyt taas niin nopeasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, kiva jos tykkäät! :) Itse taas en osaa nykyään yhtää käyttää kultaisia koruja, en tiedä mistä se johtuu :D Kultaiset rannekellot näyttävät muilla niin kivoilta, mutta en vain näe sellaista omassa ranteessani. Hihii, pian se joulu tulee! ;D

      Poista
  4. Todella kaunis kello!:) Itse en pahemmin välitä mistään merkkituotteista, tai laadusta voi aina maksaa, mutta jotenkin tuntuu hassulta maksaa jostain enemmän vain koska siinä lukee jonkun brändin nimi.. Mutta itsekin olen tykänne one kellosita, ja juuri kaipaisin uutta kelloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! :) Itse olen aika samoilla linjoilla kanssasi noista merkkituotteista, vaikka tottakai laadusta voikin maksaa enemmän. Nuo Onen kellot ovat yleensä olleet ihan kohtuuhintaisia ja ulkonäkö miellyttää ainakin omaa silmääni <3

      Poista
  5. Voi vitsit oot muokannut tän blogin ulkoasun ihanaks, tykkään tosta bannerista ihan hurjasti :) toi kello on ihana, vaikka ostin just kultaisena tollasen niin nyt himoitsen vähän myös tuon väristä ;) ei sillä merkillä niin ole väliä kuhan on toimiva, kaunis ja hyvä kello ! Tuleehan sitä salaa netissä (ja kaupoissa) ihasteltua merkki kelloja kuten MK:n, mutta on ne aika tyyriitä eikä ihan mitään heräteostoksia :/ oon kyllä haaveillut MK:n kellosta jo niin monta vuotta että oon päättänyt alkaa säästämään sen ostamista varten nyt heti kun 20 vuotta tulee ikää täyteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emilia! Olen sen verran kauan paininut tämän blogin ulkoasun kanssa ja vihdoinkin alkaa näyttää mieleiseltä myös omaan silmääni! <3 Itsekin haluaisin osata käyttää kultaistakin kelloa, mutta jotenkin tuntuu ettei se vaan sovi miulle! :D Michael Korssin kelloon sijoittaminen voisi olla ihan hyvä idea, sillä onhan ne upeita <3

      Poista
  6. Oolalaaa, ihana toi kello <3 Se fiilis on kyllä paras, ku tajuaa että itellä onkin odotettua enemmän rahaa tilillä ;D Juhliminen ens viikolla kuulostaa oikeen hyvälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos paljon Emilia! <3 Ylimääräinen raha saa kyllä aina mielen positiiviseksi, pitää vaan malttaa olla heti tuhlaamatta kaikkea ;D

      Poista
  7. Oiiiih, tuo kello on todella nätti<3 Mulla on vähä niin ja näin merkkejen kanssa. Ennen halusin, että kaikki on merkkiä ja nykyisin ihan se ja sama oikeastaan. Jos joku vaate/asuste/kengät miellyttävät mua niin ostan, ihan sama onko merkki vai ei :) Tulipas tässä mieleen, kun puhuit pikkujouluista, että tilasin äsken itselleni pikkujouluja varten uuden mekon. Pähkäilin sen kanssa pitkään, että tarttenko vai en.. kunnes tajusin, että eihän mulla ole mitää sellaista mekkoa minkä voisi laittaa pikkujouluihin. Hullua toisaalta ostaa mekko vain yhtiä juhlia varten, toisaalta sitä sitten voikin käyttää seuraavat 5 vuotta :DD Tässä mun kommentissa ei tainnut olla mitää järkeä, hups ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Niin, itsekin yleensä ostan juuri sitä mikä silmää miellyttää :) Merkkituotteiden kohdalla vaan saatan miettiä kaksi kertaa, koska yleensähän ne myös maksavat jonkin verran enemmän, vaikka laatuunhan tunnetuski kannattaakin panostaa ;) Hih, onhan se hyvä olla pikkujoulumekko! Itse tarkoitin lähinnä että kun vanhojakin mekkoja löytyy, en viitsi ostaa uutta vain sen takia että saisi jotain uutta päälle :D

      Poista
  8. Mie nautin tällä hetkellä juuri siitä löffäilystä ja joutenolosta, sillä harkka alkaa olla loppu ja aikaa on olla ihan rauhassakin! :) just parasta! Ja ehdin jopa päivittää blogia ja lukea kymmeniä rästiin jääneitä postauksia..

    Tuo siun kello on tosi ihana ♡ itelläni on Leijonan kello käytössä, sain sen siskoltani 18-vuotislahjaksi ja tykkään siitä tosi paljon! :) <3 töissä käytän kuitenkin halvempaa ja "merkitöntä" kelloa, ettei parempi mene naarmuille tai rikki! Eli tunnearvo on miulle merkkiä tärkeempää :)

    Voi tästä tulee pitkä kommentti.. mutta oon samaa mieltä vaatteiden ostamisesta: yritän itekin kiinnittää huomiota siihen, että ostaisin kestäviä ja mahdollisimman käytännöllisiä vaatteita, kun kerrankin olen päässyt eroon melkein kaikista kirpparivaatteista, joita löysin omista kaapeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuollainen rentoilu kuulostaa ihanalta <3 Töissä kello saattaa kyllä herkästi naarmuuntua tai kolahtaa johonkin, mutta samalla kellolla menen silti siellä sekä vapaa-ajalla :D Onneksi vielä ei ole kuitenkaan käynyt mitään! Tunnearvo menee miullakin monessa asiassa merkkiä edelle :)
      Ei haittaa ollenkaan tuo pidempi kommenttisi, sehän on vain kiva jos postaukseni saa keskustelua aikaan! :) Kiitos Emma! ♥

      Poista
  9. Niin kaunis kello! <3 Kyllä miekin kelpuutan halvemman ja kauniin yksilön, vaikka yhden rakkaan merkkikellon omistankin! Mie myös en laittaisi pahitteeks jos lumi tulisi jo maahan! Näyttäisi edes hiukan valoisammalta :D Ja muutenkin, kuten sanoit niin siinä on loppuvuodesta jotain jännää taikaa, varsinkin kun joulua odottaa niin kovasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa ♥ Täällä oli tänään herätessäni jo pakkasta, mutta loppuviikoksi on luvattu taas lämpöasteita.. Tulisi paljon valoisampaakin jos lumi tulisi jo maahan :D Joulua odotellessa ;) ♥

      Poista
  10. mäkin odotan jo joulua kovasti! :) vielä olisi marraskuu välissä, mutta eiköhän sekin mene nopeasti! joulun tunnelma on niin ihana :) upea tuo kello, voisin hyvin käyttää itsekin tuollaista. ja perus arkikin voi olla mukavaa, aina ei tosiaan tarvitse olla menossa :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! ♥ :) Kävin tässä yksi päivä Pentikissä ja siellä oli jo kaikkia ihania joulujuttuja esillä, en kestä!! :D Tule jo joulu <3 Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  11. Tuo kello on ihana! Minunkin pitäisi hommata uusi kun alkaa olemaan jo kulunut :) Hyvä että olet saanut säästöjä kertymään! Ei sitä kannatakaan kaikkia rahoja tuhlailla vaatteisiin ja kosmetiikkaan, kun sitä rahaa tarviisi olla säästössä paljon tärkeämpiäkin asioita varten :) Itsekin olen ollut puoli vuotta ostamatta mitään. Nyt laitoin tilaukseen muutamia vaatteita kun tuli pula :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmina! Totta, säästöjä kannattaa todellakin olla ja varsinkin nyt, kun koskaan ei tiedä mitä esim. omille töille käy.. ihmisiä kun irtisanotaan joka puolelta ja yrityksiä lakkautetaan, alkaa väkisin pelkäämään omaakin kohtaloaan :/ Välillä on kuitenkin lupa hemmotella myös itseään ;)

      Poista