16.11.2015

HAIR CARE ~ NEWBIES

hairproducts

Moikka! Uusi viikko pyörähti taas käyntiin ja täälläkin aletaan pikkuhiljaa olemaan jo terveiden kirjoissa. Vaikka en potenutkaan kuin pientä flunssaa, osaa sitä terveenä olemista aina arvostaa ihan uudella tavalla kun on viikon verran potenut kurkkukipua, päänsärkyä ja muutenkin tukkoista oloa. Toivottavasti tämän vuoden/tulevan talven sairastelut olivatkin siinä!

Viime aikoina on tullut ostettua jonkin verran uusia hiustuotteita, sillä ainahan siinä käy niin, että kaikki tuotteet sattuvat loppumaan juuri samaan aikaan ;) Varastoja onkin siis täydennetty taas kunnolla, ja ajattelinkin esitellä mitä kaikkea mukaani tällä kertaa lähti.

cherryalmond

Tämä ei itseasiassa ole hiustenhoitotuote, mutta en voinut vastustaa kiusausta kun meille töihin tuli näitä minikokoisia I Love... -suihkusaippuoita! Strawberry & Creamin sijaan valitsin hieman jouluisemman tuoksun Cherry & Almond, joka todellakin tuoksuu ihanan jouluiselle ja sisältää myös pieniä kultahippuja. Vielä en ole kunnolla tätä testannut, mutta uskon että näinkin pienillä asioilla saa hieman joulumieltä nostatettua

haircare3

Sitten niihin hiustuotteisiin. Kumpikaan näistä tuotteista ei ole miulle entuudestaan tuttuja, joten otin ne vai summanmutikassa kokeiluun kun aiempi hiusöljyni alkoi vedellä viimoisiaan. Tuosta Schwarzkophin Daily Oil Elixiristä voisin sanoa sen verran, että koostumus on melko paksua ja tahmaista, joten käytön kanssa kannattaa olla varovainen. Itse en kuitenkaan huomannut laittavani sitä yhtään liikaa, sillä levitin öljyn heti suihkun jälkeen kosteisiin hiuksiin ja annoin kuivua luonnollisesti, ja kuivina lisäsin sitä vielä hiukan hiusten latvoihin. Tuollaista perus markettikamaa, josta en oikein osaa antaa mielipidettäni suuntaan tai toiseen.

Pantenen hiuksiin jätettävän tehohoidon ostin ihan mielenkiinnosta, sillä se vaikutti olevan sellainen tuote, jota hiukseni tällä hetkellä kaipaavat. 7-tehoinen hoito lupaa mm. silottaa, antaa kiiltoa ja vahvistaa hiusta. Kerran olen jo tuotetta testannut, ja jäihän hiukset suht siloisiksi ja ainakin hyvän tuoksuisiksi. Luultavasti pidemmän käytön jälkeen tulokset huomaa paremmin, mutta näin alkukokeilun perusteella yleisfiilis on ihan hyvä.

batiste

En ole vielä löytänyt Batisten voittanutta kuivashampoota, joten sillä mennään edelleen :) Anttilassa oli vähän aikaa sitten -25% tarjous noista kuiviksista, joten täytyihän niitäkin täydentää varastoon. Tuota keltaisessa purkissa olevaa Tropicalia en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta toinen, kukkaisen tuoksuinen on ihanan raikas & suloinen

thebodyshop

Pakko mainita vielä tämä The Body Shopin vartalovoi, jonka sain siis jo viime vuonna joululahjaksi. Purkki oli unohtunut johonkin kaapin perukoille ja nyt löydettyäni sen tuoksu toi niin paljon muistoja mieleen! Viime talvena A:n ollessa reissussa pesin aina tuon saman sarjan suihkusaippualla ja iltaisin levitin tuota voidetta, joten mieleeni tulee aina ne ajat kun avaan purkin. Ihanan vaniljainen kukkaistuoksu, joka sisältää kosteuttavaa ja ihoa suojaavaa moringasiemenöljyä. Vartalon lisäksi olen käyttänyt tuota myös käsirasvana, ja korppukäteni ovatkin alkaneet pikkuhiljaa pehmetä tuon ansiosta :D Pakko käydä ostamassa uusi purkki tilalle kun tuo loppuu!


 Onko teillä kenties antaa vinkkejä hyvistä, mutta suht edullisista hiustenhoitotuotteista? :)


tuuli

32 kommenttia :

  1. Oi että miten kivoja tuotteita♥

    VastaaPoista
  2. Ihania tuotteita ja mielenkiintoinen postaus! <3

    VastaaPoista
  3. Ihania tuotteita tosiaan :) Olisi kiva jos tulisit joskus myöhemmin kertomaan tuon Pantenen tehohoidon vaikutuksista. Kuulostaa aika hyvältä nimittäin! Oletko muuten testannut Baptisten sävytettyä kuivashampoota? Niitä on sekä vaaleille että tummille hiuksille ja haluisin tietää, tuleekohan sitä väriä paljon... En ole vielä uskaltanut ostaa sellasta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytyy tulla sitten raportoimaan miten tuo Pantenen tehohoito loppupeleissä toimi :) Hmm, en taida olla kuullutkaan noista Baptisten sävytetyistä kuivashampoista :o Itselläni on vähän se ongelma, etten oikein tiedä olenko enemmän blondi vai brunette, sillä tyvi on hieman tummempi ja latvat taas mielestäni enemmän vaalean puolella :D Kuulostaa kuitenkin mielenkiintoiselta!

      Poista
  4. Batisten kuivashampoot on ihan huippuja<3 Toi Tropical on aivan ihanan tuoksuinen! Yksi mun suosikkini noista :) Toi Pantenen tehohoito kuulostaa mielenkiintoiselta, voisin ehkä itsekin testata tota jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen itsekin todennut! :) Toivottavasti tuo Pantenen tehohoito toimii odotetusti, vaikka eipä se kovin paljon onneksi maksanutkaan :D

      Poista
  5. Mulla kampaaja on noin puolisen vuotta huomautellut että mun hiukset on aivan kamalassa kunnossa ja että mun pitäisi yksi tietty öljy ostaa ja nyt lopulta päätin sen ostaa kun hän niitä tilasi, Tuote on siis SP luxeoil wellalta ja hintaa on noin 20€. Onhan hinta noihin marketti versioihin suurempi, mutta voin sanoa jo 2pv käytöllä että mun hiukset ei oo varmasti ikinä ollu näin hyvän tuntoset :D Tuo öljy siis rakennepaikkaa ja jälleenrakentaa hiusta eikä vaan saa tuntumaan niitä hyvältä :) Suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin laittaa nimi ylös jos vaikka joskus kokeilisi! :) Eihän tuo 20e ole oikeastaan niin paha hinta, jos miettii että sillä saa kuitenkin hiukset parempaan kuntoon. Itselläni on joskus tainnut olla myös L`Oréalin Mythic Oilia ja sekin oli tosi hyvää! Kiitos vinkistä <3

      Poista
  6. Mäkin oon jo pitkään vannonut Batisten kuivashampoiden nimeen, mutta tota pinkkiä putelia en oo vielä testannut! Täytyykin seuraavaksi kokeilla se :-) Minkä alustan päällä oot ottanut nää kuvat?! Näyttää tosi kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, enpä kyllä itsekään ole kovin montaa testannut, sillä yleensä se kirsikan tuoksuinen on ollut suosikkini :D Tuo on marmorikuvioinen ja vahakankainen pöytäliina keittiömme pöydällä, jonka päällä kuvat otin! :)

      Poista
  7. Oih tuo TBS:n vartalovoide on ihanan tuoksuinen. Ja se on jännä että joku tuoksu voi oikeasti saada niin vahvasti mieleen jonkun menneen elämäntilanteen tai hetken. Mullakin tulee muutamista eri rasvoista aina jokin eri, kun mä nyt oon lotrannut monilla eri TBS:n rasvoilla:D Siksi on kiva kun käteen osuu aina uusi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Jotenkin muistelisin että ihmisen hajuaistilla on kaikkein pisin muisti, ja lapsuudestakin tutut tuoksut voi muistaa vielä aikuisenakin :) Kaikki TBS:n tuotteet tuoksuvat kyllä herkullisille!

      Poista
  8. Noita Batistem kuivashamppoita on hehkutettu vaikka missä ja mua ärsyttää, kun en ole vielä saanut hankittua itselleni sellaista. Nooh, ehkä mä vielä ehdin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä pesuväliä saa harvennettua ainakin sillä yhdellä päivällä eteenpäin :)

      Poista
  9. Tosi kivoja kaikki tuotteet, batisten kuivashampoot on kyllä parhautta! :) muakin kiinnostaa tuo tehohoitoaineen käyttö ja vaikutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Ehkäpä pitää tulla sitten myöhemmin kertoilemaan että miten kyseinen tehohoito toimi :)

      Poista
  10. Mie en oikein osaa sanoo hiustenhoitotuotteista mitään, kun usein menen sillä ihan tavallisella marketin hoitoaineella ja lakalla :D Mutta noi tuotteet on kyllä tosi houkuttelevan värisiä ja toivotaan, että ne on hyviä käytössä pidemmän päällekin :) Ja noi kultahiput tuossa suihkusaippuassa kuulostaa niin luksukselta - täytyy varmaan itekin mennä hakemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no niinhän se melkein itsellänikin tahtoo olla :D Harvemmin raaskii ostaa mitään kampaamotuotteita, vaikka ne ehkä parempia olisivatkin. Eilen testasin tuota suihkusaippuaa ensimmäisen kerran ja se oli ihanaa! <3

      Poista
  11. Hui! Muistin tän postauksen takia, et mullahan on parin päivän päästä kampaaja varattuna! :D

    kiva lukee sun suosituksia ja mielipiteitä näistä tuotteista, siitä oli varmasti hyötyä monelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa miekin varasin kampaajan torstaille, jaiiks! :D Alan jo olemaan liian kyllästynyt tähän pitkään reuhkaan, mitä ei enää mitkään tehohoidotkaan varmasti enää pelasta :D
      Kiitos Marianne, ihana kuulla <3

      Poista
  12. Ihana kuulla, että alat olla terveenä!<3 Mä oon kans ihan rakastunu bodyshopin rasvoihin, ne oikeasti kosteuttaa tosi hyvin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3 Ihanaa olla terveenä! :D Totta, varsinkin nuo tuhdimmat vartalovoit ovat tosi tehokkaita :)

      Poista
  13. Mullakin käytössä tuo bodyshopin vartalovoi mutta suklaisena versiona :) On muuten kyllä aivan ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, suklaan tuoksuinen kuulostaa aivan ihanalta! <3

      Poista
  14. Kivoilta näyttää kaikki tuotteet!:) Nuo batisten kuivashampoot on kyllä huippuja!!

    VastaaPoista
  15. ihania uutuuksia <3 body shopin voiteet on ihanan tuoksuisia :) ja tosi monet kehuu juurikin noita batisten kuivashampoita, pitäs vissiin kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa! ♥ TBS:n tuotteet on kyllä ihania, en ymmärrä miksi käyn niin vähän heidän liikkeessään kun sellainen täällä Lappeenrannassa on! :o Täytyy varmaan korjata asia ja lähteä katselemaan vaikka joululahjaideoita sieltä..;) Kokeile ihmeessä, niin monet kun nistä tosiaan tykkäävät! ♥

      Poista
  16. Oon yrittänyt ettiä jotain hyvää vartalorasvaa ja voisikin vihdoin kokeilla noita body shopin rasvoja, niitä on niin monet kehunu :) ihana postaus jälleen kerran ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat ainakin todella hoitavia ja ihanan tuoksuisia <3 Yleensä käytän noita tuhdimpia vartalovoita vain kaikkein kuivimpiin kohtiin, kuten kyynerpäihin ja käsiin :) Ajavat kyllä hyvin asiansa!

      Poista