7.12.2015

PIKKUJOULUT JA ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Heips Viikonloppu on jälleen ohi, ja tämän viikon sainkin aloittaa vapaapäivän merkeissä. Lauantaina juhlimme tosiaan työporukkamme pikkujouluja ja eilinen Itsenäisyyspäivä meni lähinnä kotona makoillen, kun ulkona oli niin karsea keli. Lauantai-ilta oli oikein mukava ja pikkujoulukansaa oli paljon liikkeellä, mutta arvatkaapa kuka sitten lähti kuitenkin ensimmäisten joukossa ja oli jo kymmenen jälkeen kotona nukkumassa? No minähän siellä! :D Tavallaan harmitti kun iltani jäi niin lyhyeen, mutta luultavasti aamuvuoro ja aikainen herätys, sekä ruoan jälkeinen uneliaisuus sai oman sängyn houkuttelemaan sata kertaa enemmän kuin jatkot jossain baarissa. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna ei kyllä kaduta yhtään että lähdin niin ajoissa - eipähän tarvinnut eilen potea minkäänlaista päänsärkyä ;) Mitenkäs teidän pikkujoulut menivät, keillä niitä sattui silloin lauantaina olemaan?

Itsenäisyyspäivä

Eilen oli tosiaan ihanaa kun ei tarvinnut lähteä mihinkään vaan sai kääriytyä viltin sisään tuota järkyttävää sadetta ja tuulta piiloon. Illalla katselimme sitten Linnanjuhlia kynttilänvalossa ja olla möllötimme vaan :D Joskus tuollaiset päivät ovat vaan niin tarpeen kun ei tarvitse ajatella mitään ylimääräistä eikä ole kiire mihinkään.

Sainpa myös perjantaina oikein miellyttävää postia, kun olin voittanut ihanaisen Lindan blogista erään kosmetiikka-arvonnan! Paketissa ollut korostus/varjostuspaletti tuli erittäin hyvään saumaan, sillä olen kuolaillut sellaista jo jonkin aikaa, mutten kuitenkaan ole saanut aikaiseksi ostaa. Sillä sainkin sopivasti loihdittua meikkipohjan pikkujouluihimme :) Lisäksi luomiväriduo, huulirasva sekä sivellin korostusten/varostusten tekoon olivat kaikki oikein tarpeellisia ja kyllähän tuollainen paketti aina lämmittää mieltä. Kiitos vielä Linda

PC070035

Siitä tulikin mieleeni, että pian täällä miunkin blogissa on luvassa ensimmäistä arvontaa, joten pysykäähän kuulolla! ;) 

tuuli

8 kommenttia :

  1. Ihan mahtavaa, että tolle paletille oli oikeasti tarvetta :) Olepa hyvä ♥

    Mä olisin luultavasti tehnyt sun tilassa samoin ja lähtenyt pikkujouluista kotiin jo hyvissä ajoin, jos olisin ollut aamun töissä :D Se vie jotenkin yllättävän paljon voimia. Ja tollaset rennot vapaapäivät on ihan parhaita, mäkin odotan jo että saan seuraavan kerran viettää sellaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli, ja tuolla on hyvä päästä harjoittelemaan niitä korostuksia/varjostuksia! :) Niin, turha sinne baariin olisikaan ollut jäädä, sillä siinä vaiheessa ei ollut enää yhtään fiilistä edes juoda mitään. Olin kyllä sinä aamuna tosi väsynyt kun jouduin heräämään jo 6 aikaan, eli ei mikään ihme etten jaksanut illallakaan sen kauempaa :D Toivottavasti siullekin sattuisi pian rento vapaapäivä!

      Poista
  2. Oi miten kivan paketin olet saanut!:)) Ja oi pikkujouluissa on ainakivaa, itse jätin nyt viikonloppuna kuitenkin juhlinnat väliin ja käytin vapaan viikonlopun siihen, että lauantaina aikaseen nukkumaan ja sunnuntain pötköttelin sängyssä, välillä on ihan hyvä kuunnella keho ja antaa sille lepoa silloinkun se sitä tarvitsee=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Niinhän se on, että kehoaan ja mieltään kannattaa aina kuunnella, turha lähteä juhlimaan jos siltä ei kerran tunnu :) Itse kuitenkin vietin mukavan alkuillan kun kävimme työporukan kanssa syömässä, vaikken sitten enää myöhemmin jaksanutkaan jatkaa iltaa.

      Poista
  3. oioi ihanan paketin sait! Olisi sitten kiva kuulla ajatuksia ja mielipiteitä siitä! Itse ajattelin myös hankkia vastaavan ja haluaisin tietää onko sellainen paletti hankinnan arvoinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuo tuli kyllä tarpeeseen! :) Näin ensikokeilun perusteella vaikuttaa kyllä oikein kelpo tuotteelta, katsotaan jos saan ihan kunnon postausta vielä väsättyä! <3

      Poista
  4. Ihanaa, onnea Lindan arvonnan voitosta! ♥ Sinä jos joku oot kyllä ansainnut tuollaisen ihanan yllätyksen;) Täällä meni pikkujoulut hyvin ja tosiaan huomasi kyllä että oli sitä pikkujouluväkeä liikkeellä:D Täällä meni taas ihan tappiin asti se ilta ^^' Sunnuntaina sitten olla möllöteltiin myös Linnan juhlia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihana Kata! ♥ Kiva kuulla että siellä ollaan juhlittu pikkujouluja kunnolla! ;) Olisipa itsellänikin ollut fiilistä jatkaa iltaa vielä pidemmälle, mutta joskus näinkin päin.

      Poista