16.3.2016

POSITIVES

P3150075

Päivä päivältä yhä useampien kevään merkkien huomaaminen. Aurinko alkaa oikeasti jo lämmittää, linnut laulavat kilpaa toistensa kanssa, sulat kadut, hymyilevät ihmiset.. Ihana kevät!

Lähestyvä Espanjan matkamme - en millään malttaisi enää odottaa ja matkakuume kasvaa koko ajan suuremmaksi! Eiköhän tämä kuukausi kuitenkin mene nopeammin kuin huomaakaan ;)

Pakko se on jälleen kerran hehkuttaa, että kyllä ne tulppaanit (ja melkeinpä mitkä vaan kukkaset) piristävät kummasti mieltä ja tuovat sitä kevään tuntua sisällekin.

Uuden Tuutikki -muumimukin hankkiminen. Olen vasta viimeisen vuoden aikana innostunut muumimukeista ihan uudella tavalla, ja niitä löytyykin jo useampi kappale kaapistamme. Onhan se nyt ihanaa valita kahvikuppinsakin aina fiiliksen mukaan, ja eri muumihahmot sopivat mielestäni siihen täydellisesti. 

P3150071

Vaikken mikään erityinen pääsiäisihminen olekaan, on sekin omalla tavallaan kiva juhla ja itse ainakin miellän kevään alkaneen virallisesti pääsiäisen jälkeen. Tuoreet pajunoksat maljakossa, keltaiset tulppaanit, rairuoho, suklaamunat.. niitä pieniä suuria iloja pääsiäisen aikaan :)

Kaikkien kevätvaatteiden fiilistely - vaatekaappini oikeasti huutaa lähes tyhjyyttään (no ei ihan, mutta melkein!) ja ostoslistalla olisikin vaikka mitä uutta ja keväistä. Tuntuu, että kaapeistani löytyy edelleen niitä 5 vuotta vanhoja rättejä, mitä ei vaan raaskisi heittää pois.. Ehkä siis olisi jo korkea aika käydä turhat vaatteet läpi ja hankkia jotain uutta :D 

Olen ihan hurahtanut nettishoppailuun, ja saatan jopa päivittäin selailla eri verkkokauppojen valikoimaa - se on vaan niin rentouttavaa! Olen kuitenkin melko harkitseva ostamisen suhteen, enkä nyt ihan mielivaltaisesti tilaile kaikkea mitä mieli tekee, vaan yleensä haen lähinnä inspiraatiota pukeutumiseen tai meikkaamiseen. Olen myös oppinut tietynlaista kriittisyyttä niitä kaikkein edullisimpia tuotteita kohtaan, mitä esim. eBay on pullollaan, enkä niitä oikeastaan hirveästi enää tilailekaan.

P3150051

Treenien jälkeiset lihasjumit - silloin tietää että työ on mennyt oikeaan osoitteeseen. Maanantaina vedin toista kertaa bodypumpissa uutta ohjelmaa ja täytyy sanoa että se kyllä tehosi! Ihana myös huomata miten painotkin nousevat jo kevyemmin ja voimani on kasvanut hurjasti jos vertaa vaikka viime vuoteen.

Olen pyrkinyt lisäämään arkiliikuntaa tekemällä silloin tällöin hieman pidempiä kävelylenkkejä, ja tänään päätin lähteä jo heti yhdeksän jälkeen aamulla liikenteeseen. Varsinkin tällaiset aurinkoiset kevätpäivät antavat ihan omanlaistaan boostia siihen ulkoiluun ja loppupäiväkin sujuu paljon energisemmin kun on saanut itsensä jo heti aamusta liikkeelle :)

P3140049 
Aurinkoista päivää kaikille!

 

22 kommenttia :

  1. En oo mikään muumimukien suurin fani mutta tota uutta oon katellut kaupassa jo pariin otteeseen! Siinä on jotenkin tosi kiva värimaailma! :-)

    aboutmylife-peppi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekin ihastuin tuohon värimaailmaan! :) Mietin kauan otanko sen esi-isä mukin vai tuon, mutta kyllä se Tuutikki vei kuitenkin voiton ;D Kiitos Peppi!

      Poista
  2. Mun pitäisi myös hankkia uusia kevätvaatteita ja muutamia oon ehtinyt tilaamaankin jo! :) Kevään tulo muutenkin piristää niin paljon ja toi valon määrä tekee kyllä ihmeitä<3 Toi Tuutikki muki on tosi nätti, pitää ehkä itsekin hankkia tollanen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla että olet laittanut jo tilausta menemään! :) Haluaisin niin kaikkea uutta, haha! :D Kiitos Linda ♥

      Poista
  3. Olipas kivoja arjen iloja ja kauniit kuvat :) kukat ehdottomasti piristää mieltä ja kotia ♡ myös nuo mainitsemasi lihasjumit tosiaan tuntuu palkitsevalta kun tietää että treeni on siis auttanut :D kivaa loppuviikkoa Tuuli ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Viivi! :) Tällä hetkellä meillä on tosiaan noita keltaisia tulppaaneja kahdessa maljakossa, ja koti tuntuu niin raikkaalta ja ovathan nuo ilo silmälle :) Samoin sinne ihana! ♥

      Poista
  4. Mä niin haluan ton Tuutikkimukin !! <3 Oon jo poikaystävälle vinkannut, että jos haluaa yllättää mut joku kerta, niin toi muki olis kiva haha ;D Mäki haluaisin niin uusia kevätvaatteita! Kevät on aina semmosta uudistumisen aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se on kyllä ihana! :D ♥ Hahaa, voisin itsekin vinkata siitä esi-isä mukista poikaystävälleni, jos se vaikka olisi seuraava hankinta muumikokoelmaani..;) Keväisin huomaa kyllä aina miten alkaa pikkuhiljaa heräillä eloon talven jäljiltä! ♥

      Poista
  5. Aaaaah, just samoja juttuja mielen päällä! IHANA IHANA IHANA KEVÄT <3 Muumimukit on kyllä just siitä niin ihania, että aina löytyy muki jokaiseen fiilikseen ja tulppaanit piristää aina! :) Kiva postaus ja kivaa kevättä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ihanaa aikaa! :) Vielä kun tiet kuivuisivat kunnolla ja lumet saisivat kyytiä, niin olisi täydellistä ♥ Muumimukit on parhaita! ;D Kiitos ihana Emma ja samoin sinne ♥

      Poista
  6. Aivan ihania positiiveja löytyi sultakin, kuvakin niin raikkaita ♥ Ahh toi teidän Espanjan matka, mä en voi kun kadehtia nyt tyttö hyvä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kata! :) ♥ Hih, odotan kyllä jo niin malttamattomana meidän matkaa!! :D

      Poista
  7. Ihanan positiivinen postaus, tuli tosi hyvä fiilis tästä ♥ Tuo muumimuki on kyllä niin täyttä rakkautta, ihanin muki pitkiin aikoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tosi kiva kuulla! Kiitos ♥ :) Tuo muki oli kyllä ihana - tosin yleensä ihastun aina uusiin muumimukeihin ja sitten ne on vaan pakko ostaa! ;D

      Poista
  8. Ihana postaus!! Samoja ajatuksia täälläkin löytyy! Aa tuo muumimuki on ihana, mutta en ole vielä raaskinut ostaa kun laivalta ostin kaksi:'D Plus mulla alkaa olemaan ongelma kun kaappi tila alkaa loppua kun noita mukeja on jonkun verran, pitäisi johonkin vitriini tai johonkin mihin ne saisi kauniista esille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saara!! :) Hih, sama täällä että kaappitila alkaa pian loppua kesken kaikkien mukien valloittaessa tilan ;D A sanoikin että miun täytyisi heittää aina sitä mukaa jokin vanha muki pois kun ostan uuden tilalle, mutta eihän se nyt tule kuuloonkaan! :D

      Poista
  9. Voi miten ihania kuvia! Tulppaanit kuuluvat ehdottomasti kevääseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Roosa! ♥ Niin miunkin mielestä :)

      Poista
  10. Aww sie oot niin ihailtavan positiivinen ihminen ♡ haha mulla on sama että oon nyt vasta ihan äskettäin hurahtanut muumimukeihin ynnä muihin muumiastioihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuo on kyllä ihana kuulla! ♥ Kiitos paljon Roosa :) Tosin kyllä miullakin niitä huonoja päiviä ja itsesäälissä kieriskelyjä on edelleen, mutta eikös meillä kaikilla! Muumiastiat on jotenkin niin hauskoja :D

      Poista
  11. Haluun kommentoida vielä tohon edelliseen postaukseen, että tosi hyvä teksti! Itekin asiakaspalveluhommissa jo tovin viettäneenä osaan niin samaistua haha :D Mutta ihanaa positiivisuutta levitti tämä postaus! Haha, ostin itekin tulppaaneja pari päivää sitten koska olin niin innoissan keväästä :D

    http://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla että edellinenkin postaus herätti ajatuksia! :) Kiitos ♥ Muistan silloin kun vasta aloitteli niitä asiakaspalveluhommia, kaikki oli niin uutta ja jännää eikä vaikeistakaan asiakkaista hermostunut samalla tavalla mitä ehkä tänä päivänä, haha :D Tulppaanit ovat kyllä varma kevään merkki! ♥

      Poista