25.7.2016

JOSKUS ON VAIN AVATTAVA SUUNSA

Blogiani pidempään seuranneet varmaan muistavat, kuinka olen aiemmin painiskellut itsetuntoni kanssa ja pienin askelin rakentanut sitä kestävämmäksi, nyt voiden sanoa sen olevan jo melko vankalla pohjalla. Itsensä hyväksymiseen on mennyt paljon aikaa, ja vaikka välillä niitä pieniä epävarmuuden tuntemuksia tulee edelleen, en silti lannistu niistä vaan ajattelen jokaisen olevan kaunis omalla tavallaan. Mielestäni on kauniimpaa se, miten tuot itseäsi esille ja miten käyttäydyt muita kohtaan, kuin pelkästään se ulkokuori joka ei itseasiassa kerro ihmisestä juuri mitään.

P7100038

Nyt päästäänkin siihen asian ytimeen, josta sain idean koko tähän postaukseen. En ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ilmaisemaan omaa mielipidettäni ja olen saattanut jopa hieman pelätä sitä suun aukaisemista tilanteissa, joissa joku saattaisi pahoittaa mielensä. Toisin sanoen olen yrittänyt miellyttää muita parhaani mukaan, unohtaen samalla ehkä sen tärkeimmän, eli oman itseni. Tottakai haluan ja pyrin olemaan kaikkia kohtaan ystävällinen, kiltti ja huomaavainen, mutta tässä vuosien mittaan olen oppinut myös avaamaan suuni ja sanomaan ei, vaikka se ei jotakuta aina miellyttäisikään.

P6300101
Jotenkin elämäni on opettanut siihen, että ei vaan kertakaikkiaan kannata olla liian kiltti. On osattava pitää omia puoliaan, vaikka joku pahoittaisikin siitä mielensä. Olen nimittäin monesti tuntenut olevani muiden pompoteltavissa juuri sen takia, että olen jatkuvasti yrittänyt miellyttää muita ja pitänyt omat ajatukset visusti lukkojen takana. Nyt kun siihen on tullut muutos, en ole yllättynyt että olen saanut myös sitä kuraa niskaani. Yksinkertaisuudessaan kaikkia ei vaan voi miellyttää, eikä tarvitsekaan. Ilkeä ei tietenkään kannata olla, mutta nykyään sanon mieluummin asiat suoraan kuin selittelen jälkeenpäin antamaani väärää kuvaa. 

En halua tällä tekstillä syyllistää ketään tai kritisoida niitä, joille se suun avaaminen on edelleen vaikeaa, sillä sitä se on välillä itsellenikin. Täytyy myös muistaa, että joissakin tilanteissa vaikeneminen on kultaa, vaikka kuinka tekisi mieli avata sanainen arkkunsa ja purkaa kaikki mielessä myllertäneet asiat päin jonkun kasvoja. Silläkin on niin paljon merkitystä, MITEN ne asiat ilmaisee. Syyttely ja haukkuminen ei varmasti hyödytä ketään, mutta rakentavan palautteen antaminen voi parhaimmillaan olla todella opettavaista ja mieltä avartavaa. Itselläni ainakin myös seura vaikuttaa siihen, missä tilanteissa avaan suuni, ja useimmiten olenkin enemmän se sivusta tarkkailija kuin huomion keskipiste.

P6300041
P6300028

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Puhutteko yleensä suoraan vai pidättekö asiat sisällänne
Kommenttiboksi on vapaa, olisi mielenkiintoista kuulla teidän näkemyksiänne/kokemuksianne asiasta!

22.7.2016

UUDET PUHELIMENKUORET JA ARVONNAN VOITTAJA (CASEAPP)

P1010031

Heippatirallaa! Viime viikolla postiluukusta kolahti pieni paketti, joka sisälsi kaksi itsesuunnittelemaani puhelimen kuorta caseapp.fi -sivustolta. Jo heti alkumetreillä suunnittelua tiesin, että haluan pysyä melko hillityissä sävyissä ja kuoseissa, sillä en usko että olisin pidemmän päälle jaksanut katsella niitä sateenkaaria ja yksisarvisia, joita Clip Art kuvista olisi voinut valita. Toki kuoreen olisi voinut ladata myös omankin kuvan, mutta kansioitani selatessa en löytänyt oikein sopivaa, mikä olisi siihen tarkoitukseen käynyt. 

P1010028

Toisen, marmorikuosisen kuoren valitsin suoraan caseappin sivuilta sen suuremmin suunnittelematta, sillä kyseinen kuosi vain iskee edelleen ja on värimaailmaltaan sopivan hillitty. Vaikka tiedän sen olevan jo melkoinen massakuosi, en silti voinut vastustaa kiusausta sen sattuessa kohdalle :D 

P1010015

Toiseen kuoreen liitin Clip Art -kuvista noita ihania kukkasia, ja mielestäni lopputuloksesta tulikin jopa parempi kuin tuosta marmoripintaisesta! Mitäs tykkäätte? :) Ainut miinus mikä itseäni ainakin hieman haittasi, oli se ettei sivuilta pystynyt tilaamaan ollenkaan läpällisiä kuoria, sillä itse ainakin tarvitse suojaa myös etunäytölle, ettei laukussa ollessaan tavarat kolhi/naarmuta sitä. 

***

Sitten itse arvonnan voittajaan, joka saa itselleen 30 euron arvoisen lahjakortin caseapp.fi -verkkokauppaan, jossa hän voi suunnitella joko haluamansa puhelimenkuoret taikka tarrakuoret läppäriin! 

AND THE WINNER IS...
arvonnan voittaja

Paljon onnea voittajalle, olen lähettänyt sinulle sähköpostia! :)

Pssst! Jos arpaonni ei tällä kertaa suosinut, lukijoillani on vielä mahdollisuus tilata kuoret -20% alennuksella Caseappin sivuilta koodilla: TUULI20. 


*yhteistyössä CaseApp

21.7.2016

LATELY

Viikko alkaa olla jo voiton puolella, ja ajattelin tulla sen kunniaksi jakamaan teille viime päiviin mahtuneita pieniä ilon aiheita. Loppuviikko miulla onkin ruhtinaallisesti omaa aikaa töiden lisäksi, ja aion ottaa siitä kaiken irti rentoutumalla mm. saunan ja Netflixin parissa, ja ladaten akkuja taas tulevaan työviikkoon! Tiedättekö, on muuten pirun kivaa saada vallata koko sänky itselleen ja nukkua vaikka X-asennossa kun ei tarvitse miettiä ahdistaako toisen nurkkaan, haha :D

mökillä

Kävin noin viikko sitten kampaajalla, ja tuosta kuvasta voi hieman huomata että sävy on viileämpi kuin ennen. Ei tällä kertaa laitettu ollenkaan raitoja, vaan tehtiin pesupaikalla taittokäsittely, joka siis nimensä mukaisesti taittoi hiuksen sävyä kylmemmäksi. Lopputuloksesta tuli mielestäni tosi hyvä, ja aion jatkossakin pyytää tuota käsittelyä hiuksilleni :)

P7170021

Viime sunnuntaina ajettiin mökille viettämään rentoa päivää saunoen ja grillaillen, ja kävinpä myös samalla poimimassa kesän ensimmäiset mustikat! Joko arvaatte mitä niistä syntyi? ;)

P7170004

..no mustikkapiirakka tietenkin! Oli muuten herkkua kun lisäsin joukkoon vielä purkillisen vaniljarahkaa.

P7200010

Käytiin eilen äitini kanssa kummillani, ja vietiin nimipäiväonnitteluiksi tuo kaunis kukkakimppu. Pitäisi taas ostaa meillekin kotiin jotain kukkia, keittiön pöytä näyttää nyt niin tyhjältä...

P7200003

Tuollaiset aurinkoiset päivät piristävät heti mieltä, toivotaan että pian saamme nauttia taas kunnon helteistä!

KIVAA LOPPUVIIKKOA JOKAISELLE! :)

18.7.2016

IHANAT KESÄHÄÄT

Hei ihanat Lauantaina koitti vihdoinkin se päivä, kun serkkuni ja hänen miehensä astelivat alttarille ja sanoivat Tahdon. Häät olivat aivan ihanat ja päivä piti sisällään paljon suuria tunteita, iloa, jännitystä ja liikutuksen kyyneleitä, mutta ennen kaikkea sitä aitoa ja puhdasta onnea, joka hääparin välillä säteili. Aurinkokin tuli mitä parhaimmalla hetkellä esiin kirkosta ulos tullessa, ja hyvä sää jatkuikin kaikkien onneksi koko loppuillan. 

P7160199
P1010018
P7160211
IMG-20160717-WA0001 P7160197

Itse juhlapaikalla ohjelma oli mielestäni hyvin mietitty, ja sitä oli juuri sopivasti. Vapaata seurusteluaikaa jäi hyvin, ruoka oli maittavaa ja loppuillasta tanssilattiakin täyttyi innokkaista jalkapareista aina pikkutunneille saakka! Oli kyllä hauskaa päästä taas irrottelemaan kunnolla, ja illan aikana suurin osa naisväestä taisikin heittää korkkarit jalastaan pois, sillä omat varpaani olivat ainakin ihan muussina sen koroilla tepastelun jälkeen :D Tunnelma oli kaikinpuolin rento ja itse ainakin viihdyin todella hyvin - häät olivat juuri sellaiset kuin olin odottanut niiden olevankin

P7160274 P7160216 P1010161 P1010104 P7160229 P7160201 P7160264 P7160266

Paljon onnea vielä tuoreelle avioparille ja iso kiitos upeista häistä!

Iina & Toni
16.7.2016

♥ 

14.7.2016

WHAT'S UP?

Tämä viikko on hurahtanut ihan silmänräpäyksessä, ja uskon että yksi syy siihen on ollut töihin paluu näin loman jälkeen. Vaikka pientä kiirettä onkin pitänyt, on miulla jotenkin ollut sellainen hyvä draivi päällä koko ajan ja töissäkin on riittänyt energiaa ihan toisella tapaa. Tänään kipitin suoraan töistä ripsihuoltoon ja laitettiin toiveideni mukaan sekaan hieman volyymikuitua, ja lopputuloksesta tuli kyllä tosi kiva! Huomenna töiden jälkeen on puolestaan aika istahtaa kampaajan penkkiin, sillä viikonloppuna juhlimmekin jo serkkuni häitä

P7120012

Olen monta kertaa meinannut tässä viikon aikana tulla kirjoittelemaan tänne jotain, mutta oikeasti, aivoni lyövät ihan tyhjää. Olen saanut viime aikoina hurjasti inspiraatiota muiden blogeista ja omallekin lukulistalleni on tupsahdellut uusia lukijoita tasaiseen tahtiin, mutta silti ajatus vaan jotenkin pätkii. Palo kirjoittamiseen olisi kyllä todella kova, mutta jostain syystä en vain saa kiinni siitä punaisesta langasta, ja tämäkin postaus näyttää lähtevän raiteiltaan ennen kuin se ehti edes alkaa... #firstworldproblems, I know :D 

P7100031
P7100036
P7100034

Mutta jos nyt jotain järkevää pitäisi sanoa, niin varasin tuossa aikaisemmin jo junaliput Helsinkiin tämän kuun lopulle, sillä pääsen näkemään osaa teistä ihanista naisista blogimiitin merkeissä Jaiiiks, jännittää hieman mutta ihan hyvällä tavalla! Suurinta osaa olen kuitenkin seuraillut täällä blogimaailmassa jo pidemmänkin aikaa, joten ihan huippua päästä vihdoin näkemään kasvotusten kaikkien kanssa :) 

Mitä teidän viikkoonne kuuluu?

10.7.2016

LOMAN LOPPU

P7090011

Niin se kaksi viikkoa vaan vierähti, ja huomenna palaan jälleen töiden pariin! Vaikka tämä viimeinen lomaviikko tuntui valuvan vähän hukkaan kurjan sään ja sateen takia, oli sentään tämä viikonloppu erittäin onnistunut ja päästiin viettämään A:nkin kanssa sitä yhteistä aikaa ihan kunnolla. Lauantaiaamuna loihdin meille hieman paremman aamupalan, jonka nautimme kaikessa rauhassa hyvin nukutun yön jälkeen. Oli myös ihanaa herätä pitkästä aikaa niin, että kummankaan ei tarvinnut lähteä töihin, vaan saimme loikoilla sängyssä niin pitkään kuin halusimme

P7090019

Käytiin myös ostamassa viisi kiloa mansikoita pakkaseen, vihdoin sain senkin tehtyä! Täytyy vaan yrittää olla syömättä niitä kaikkia ennen talvea, hhe. 

P7090022
P7090024

Myöhemmin lähdettiin syömään Angus Steak & Wineen, ja ei tarvinnut kyllä tälläkään kertaa pettyä ruokaan! Varsinkin nuo bataattiranskalaiset ovat tuolla ihan taivaallisia, ja muutenkin annokset juuri sopivan kokoisia.

P7090028
Mitä lomaani sitten kokonaisuudessaan kuului?

...ensimmäisenä viikkona ihanaa kesäsäätä ja auringosta nauttimista
...ihana päivä Helsingissä äitini ja siskoni kanssa sekä Suomenlinnassa vierailua
...serkkuni polttarit, jotka olivat erittäin onnistuneet
...kesäherkkujen syömistä hyvällä omallatunnolla
...ryhmäliikuntatunneilla käymistä
...pitkään nukkumista ja kiireettömiä aamuja
...shoppailua
...Täykkäreiden ja Netflixin katselua sateisina päivinä
...ystävien ja tuttavien näkemistä

Vaikka en tehnytkään mitään sen ihmeellisempää, oli lomani jokatapauksessa todella rentouttava ja onnistunut
 

8.7.2016

SUMMER SHOPPING

Olen yrittänyt kierrellä alennusmyynneissä sellaiseen aikaan, kun pahin ruuhka on ohi, sillä en vaan enää jaksa sitä tungosta mikä aleaikaan rekkien välissä vallitsee. Muutamia ihan hyviä löytöjä olen tehnytkin tässä kesän mittaan, vaikka osa tuotteista onkin sieltä normaalihintaisten puolelta :) 

P6280044  
Ogx Argan Oil of Morocco shampoo ja hoitoaine

Bongasin nuo minikokoiset Ogx'n hiustuotteet Emotionin alekorista hintaan 3,50€/kpl. Olen lukenut niistä paljon positiivista, ja siksi en epäröinyt kauaa kun nakkasin ne ostoskoriini. Shampoon ja hoitsikan luvataan kosteuttavan, vahvistavan sekä uudistavan hiusta, ja mitä nyt muutaman kerran olen noilla pessyt, hiukset ovat tuntuneet tosiaan ihanan pehmeiltä ja hoidetun tuntuisilta. Ehdottomasti harkitsen isompien putelien ostamista, kun nuo matkakokoiset loppuvat! Plussaa hyvästä tuoksusta. 

P6280052  
Garnier Respons Avocado Oil & Shea Butter -hiusnaamio

Jatketaan sitten näillä hiustenhoitotuotteilla, kun niitä on näköjään tullut hamstrattua yksi jos toinenkin ;) Olen jo pitkään kaipaillut jotain hyvää mutta suht edullista hiusnaamiota tälle kesän ja auringon kuivattamalle hamppukasalle, ja päätin kokeilla tuota Garnier Responsin erittäin kuiville hiuksille tarkoitettua naamiota. Käytön jälkeen kammattavuus parani huomattavasti, ja muutenkin hiukset tuntuivat paljon ravituimmilta kuin ennen.  

Olen yleensä hieman varovainen noiden hiusnaamioiden kanssa, sillä monesti hiukset saattavat jäädä melko raskaan tuntuisiksi niiden käytön jälkeen. Tuossakin koostumus oli melko paksuhkoa, mutta kunhan ei tunge naamiota hiuksiin liikaa, on lopputulos mielestäni erittäin hyvä! 

P6280061  
The Body Shop Satsuma vartalovoi ja suihkugeeli

En voinut vastustaa kiusausta, kun kävelin taannoin TBS:n myymälän ohi ja näin 5 euron alekorit täynnä houkuttelevia tuotteita. Lopulta mukaani lähti tuo satsuman tuoksuinen 50ml vartalovoi sekä 60ml suihkugeeli. Ihastuin samantien noiden raikkaaseen tuoksuun, jota voisi melkeinpä syödä haha :D Houkuttelisi ostaa tuo vartalovoi täysikokoisenakin, sillä tuo purkki alkaa vedellä jo viimoisiaan. The Body Shopin tuotteet eivät kyllä koskaan petä!

P6280023

Sinikuviollinen playsuit - H&M

Ihastuin tämän kesäisen playsuitin kuosiin ja värimaailmaan heti kun näin sen, ja sovituksen jälkeen ei tarvinnut enää kauaa miettiä että ostanko vai enkö osta. Todella rento kesävaate (vaikka onkin melko epäkäytännöllinen lähinnä vessassa käydessä, haha), ja tästä onkin muodostunut yksi lemppareista! Ainut miinus minkä huomasin heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen oli se, että kangas laski huomattavasti väriä ja kainalon seutuni olivatkin kauniin sinivihertävät illalla kun olin menossa suihkuun. Täytyy varmaan pestä se ensin käsin, etten pilaa muuta pyykkiä jos se sattuu värjäämään nekin siniseksi..

P6280037

Mustat high waist farkut - BikBok

Etsinnässäni on ollut jo jonkin aikaan hyvät mustat perusfarkut, ja BikBokista satuin ne vihdoin löytämään! Halusin ehdottomasti korkean vyötärön, ja noissa kangas oli tarpeeksi siistiä ja kivan napakan tuntuista. Sovitin myös joitakin superstretch farkkuja, mutta tällä kertaa hinta ratkaisi ja valitsin nuo hieman edullisemmat yksilöt - jotka ovat muuten tälläkin hetkellä jalassani :D

P7070011

Musta bleiseri - H&M

Haha, tämä vaatepuoli taitaakin noudattaa melko yksiväristä ja ei-niin-kesäistä linjaa :D Löysin H&M:n alesta kivan mustan bleiserin 20€:lla, ja pakkohan se oli ostaa sillä sellaistakaan miulta ei vielä löytynyt omasta takaa. Omistan ainoastaan tummansinisen bleiserin, muta sehän ei tosiaan käy kaiken kanssa, joten tuo oli erittäin hyvä löytö siinä mielessä. Käy niin arkeen kuin juhlaan ja tuo asuun kuin asuun ryhtiä!


Mitä piditte ostoksista?

7.7.2016

CASEAPP + ARVONTA!

Varmasti moni teistä on joskus kuullut CaseApp -nimisestä yrityksestä, jossa saat suunnitella puhelimellesi tai tietokoneellesi uudet kuoret, juuri omien toiveidesi mukaisesti. Sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä heidän kanssaan, ja mielenkiinnolla lähdin toteuttamaan omia tulevia kuoriani, sillä puhelimeni vanha suojakotelo on jo pitkään kaivannut päivitystä (toisin sanoen tekonahkainen kansi on kulunut jo lähes puhki käytössä..).  

caseapp
Valittavana on joko tarrakuoria tai sitten ihan niitä kunnon suojakuoria, jotka käyvät mm. iPhoneihin ja Samsungeihin. Lisäksi tarrakuorilla saa tuunattua tietokoneensa kannen ihanan persoonallisen näköiseksi. Olin jopa positiivisesti yllättynyt, kun huomasin että saan teetettyä kuoret omalle, Samsung Galaxy S4:lleni, sillä monista kaupoista ei enää tunnu löytyvän suojakuoria noin "vanhaan" malliin :D Ehkä puhelimenikin kaipaisi jo pian päivitystä! 

Kuoret voi suunnitella joko täysin itse, tai sitten voit valita jo valmiin pohjan, jota voi vielä halutessaan tuunata itsensä näköiseksi. Itselleni iski ainakin kauhea valinnanvaikeus kaikkien niiden ClipArt -kuvien sekä väriyhdistelmien kanssa! Keräsin tuohon kollaasiin muutamia valmiita kuoria, jotka miellyttivät omaa silmääni, mutta omat kuoreni esittelen teille sitten myöhemmin kunhan ne ensin saapuvat.

 ***

Haluttiin vielä CaseAppin kanssa järjestää teille pieni arvonta, jossa teillä on mahdollisuus voittaa  
30 euron arvoinen lahjakortti caseapp.fi -sivustolle! 
Osallistua voit jättämällä toimivan sähköpostiosoitteesi tämän postauksen kommentteihin.
Arvonta päättyy 21.7.2016.


Nyt ei kun suunnittelemaan omat uniikit puhelimenkuoret! ;)

*yhteistyössä CaseApp 

4.7.2016

#iinajatoni2016

Vitsit mikä viikonloppu takana - iloisia hetkiä, naurua, yhdessäoloa ja juhlimista! Blogi pysyi loppuviikon ajan ihan syystäkin hiljaisena, sillä viikonloppuni oli niin täynnä menoa ettei konetta edes tehnyt mieli avata kovin pitkäksi aikaa. Lauantaina viikkojen salailu vihdoin loppui, kun pääsimme vihdoin juhlimaan serkkuni polttareita mahtavalla porukalla Päivään kuului mm. herkullinen brunssi, kartingia, syömistä ja juomista, morsiussaunan järkkäämistä ja loppuillasta karaokea sekä tanssilattian kuluttamista! Koko päiväkin oli ihanan helteinen, ja tuleva morsian tyytyväinen ohjelmaan, joten mikäs sen parempaa ;) Nyt sitten odotellaankin innolla kahden viikon päästä koittavia häitä

iinanpolttarit

Sunnuntaihin mahtui puolestaan yhdet rippijuhlat, joten viikonlopun aikana ei päässyt ainakaan laihtumaan kaiken sen herkkumäärän keskellä, haha! Miulla onkin vielä tämä viikko kesälomaa jäljellä, mutta sääennuste näyttää ikävä kyllä melko kurjalta, ja tänäänkin on vain satanut vettä koko päivän.. Mutta kyllä tähän alkulomaan on mahtunutkin jo paljon kivoja juttuja, täytyy vaan yrittää keksiä jotain tällekin viikolle :)

Miten teidän viikonloppunne sujui? 

1.7.2016

LOMAPÄIVÄ HELSINGISSÄ

P6300136

Eilen hyppäsimme äitini kanssa jo aamuvarhaisella junan kyytiin määränpäänämme kesäinen Helsinki! Siskoni oli jälleen rautatieasemalla vastassa, ja kiva päivä tyttöjen kesken sai alkaa :) Olin jo aiemmin suunnitellut, että haluaisin tänä kesänä käydä vihdoin katsomassa Suomenlinnan, joten suuntasimme sinne heti ensimmäiseksi. Aamupäivä oli hieman pilvinen ja pieniä sadekuurojakin saatiin niskaamme, mutta muuten ilma oli ihanan lämmin ja Suomenlinnassa oli mukava kävellä vanhoja mukulakivikatuja pitkin ihaillen samalla maisemista Varoitus: PALJON kuvia luvassa!

P6300034
suomenlinna P6300033 P6300044 P6300046
P6300048 P6300063 suomenlinna2 P6300104

Tulimme takaisin noin puolenpäivän jälkeen, ja mahamme kurnikin jo sopivasti - ruokaa oli siis saatava! Päädyimme Karl Fazerin kahvilaan juuri sopivasti lounasaikaan, ja nautimme herkulliset keitot ulkona istuskellen ja alkaneesta auringonpaisteesta nauttien. Yleensä sitä tulee Helsingin reissuilla syötyä kaikenlaista mättöä, joten tuo oli erittäin hyvä vaihtoehto ruokapaikaksi, eikä ruokailun jälkeen jäänyt sellaista inhottavan raskasta oloa.

Muutamissa kaupoissakin tuli perinteisesti kierreltyä, mutta mukaani lähti vain pari hassua ostosta. Lushin liikekin tuli tsekattua ja vitsi mikä ihana tuoksujen taivas avautui sisälle astuessa! Kosmetiikka -ja ihonhoitovarastoni ovat tällä hetkellä kuitenkin melko hyvällä mallilla, joten tällä kertaa käyminen jäi vain pelkäksi katselukierrokseksi. Haluaisitteko että esittelisin teille kesän ostoksiani kokonaisuudessaan erillisessä postauksessa? :) 

P6300121

Kävimme myös hieman lepuuttamassa kävelystä rasittuneita jalkojamme siskoni ja hänen miehensä luona, ja saimme maistaa herkullisen polttavaa vadelma-chili-salmiakkijäätelöä, jonka maun muuten siskoni on kehitellyt ;) Lisäksi jäätelö on kokonaan maidoton, ja käy erinomaisesti myös vegaaneille. Noita Tötterön Aika jännä -jäätelöitä pitäisi löytyä ainakin isommista S-Marketeista - täytyykin käydä tsekkaamassa myös meidän paikkakunnan valikoima. Oletteko te jo maistaneet kyseistä herkkua?

P6300016 P6300126

Ennen junamme lähtöä kävimme nauttimassa vielä lasilliset Hotelli Vaakunan kattoterassilla Ravintola Loisteessa, josta avautui ihan huikeat näkymät Helsingin kattojen ylle Hyvä seura, alkuillan lämmittävät auringonsäteet, kylmä mansikka-mojito kädessä ja huoleton kesäfiilis - ensimmäisen kerran tuntui oikeasti siltä että hitto miehän oon lomalla!


Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua jokaiselle!