19.10.2016

EKSYKSISSÄ OMAN PÄÄN SISÄLLÄ

Tuntuu että kesästä lähtien aika on rientänyt ihan tajutonta vauhtia eteenpäin, ja syksykin on jo yhtäkkiä näin pitkällä. Mihin ne päivät ja viikot oikein katoaa? Vastahan oli maanantai ja kohta on taas viikonloppu. Töissä käyn silloin tällöin ja pimenevät illat kuluvat lähinnä sarjoja katsellen, ja sama kaava tuntuu toistuvan viikosta toiseen. Tunnen olevani entistä väsyneempi kaikkeen, aivan kuin eläisin sankan sumuverhon keskellä.

PA180006

En oikeastaan edes tiedä mitä itselleni todella kuuluu tällä hetkellä, vaikka vastaankin aina "hyvää", kun sitä kysytään. Mietin paljon asioita oman pääni sisällä, ja luultavasti en ole oikein osannut käsitellä vielä kaikkia asioita joita olen käynyt läpi viimeisen vuoden sisällä. Pettymyksiä ihmisiin, inhottavaa epätietoisuutta, turhia riitoja, surua rakkaan läheisen poismenosta... Tämä kaikki tekee oloni välillä todella surulliseksi ja saa miettimään, mikä elämässä onkaan tärkeintä. Kaikkien valintoja ja toimintaa ei vaan voi aina käsittää, mutta niidenkin kanssa on opittava elämään. 

Kuuluu miulle toisaalta ihan hyvääkin. Aiemmin julkaisemassani autumn bucket listissa yksi kohta oli positiivisten asioiden listaaminen, kun kaamosmasennus ja väsymys alkaa ottaa vallan. Tässäpä siis muutama ilon aihe viime viikoilta...

PA180001a

Tänä aamuna herätessäni mittari oli nollassa ja ulkona paistoi jälleen aurinko. Voi kuinka olenkaan odottanut näitä kirpeitä syysaamuja, kun saa kietoutua lämpimiin neuleisiin ja muhkeisiin huiveihin entistä syvemmälle!

Sain parille viime viikolle ihan kivasti extratunteja töistä, ja jokainen niistä tulee kyllä tarpeeseen. Olen myös yrittänyt olla stressaamatta liikaa tästä tilanteesta - asiat järjestyvät vielä varmasti jotenkin.

Kodin siivoaminen ja puhtaiden lakanoiden vaihtaminen sänkyyn. Siivoaminen on itselleni usein todellista pakkopullaa, mutta sitten kun siihen ryhtyy, ei voi kuin hymyillä lopputulokselle. Ongelma tässä pienessä asunnossa on se, että tavaraa tuntuu olevan ihan liikaa ja sohva täyttyy usein vaatteista yms, mutta kun näkee hieman vaivaa, saa nekin järjestykseen. Myös uni maistuu tuhat kertaa paremmalta puhtaissa lakanoissa!

Villasukkien neulominen. Oikeasti, onko mikään rentouttavampaa kuin ottaa hyvä asento tyynyjen keskeltä ja antaa puikkojen sauhuta?! Nyt on tosin pakko myöntää, että aloitin kyseisten sukkien neulomisen jo viime tammikuussa ja en saanut aikaiseksi neuloa niitä silloin valmiiksi, joten ne jäivät kesän ajaksi pölyttymään vaatekaappini perukoille. Nyt oli kuitenkin kiva kaivaa ne esille, ja kohta onkin kyseinen sukkapari valmis lämmittämään palelevia varpaitani :)

syksy

Muistakaa nauttia elämästä!

26 kommenttia :

  1. Tiedän niin tunteen, eksyksissä minä myös! Tsempit ja voimia. <3 Jospa tämä vielä iloks muuttuis? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, tosi harmi kuulla että siellä kamppaillaan samojen tuntemusten kanssa! :( Samoin sinne, ja ihan varmasti muuttuu ♥

      Poista
  2. Mulla on ollut tänä syksynä kanssa vähän samalaisia fiiliksiä. Tosi sellainen hukassa oleva fiilis. Mutta välillä elämässä on kausia kun ei oikein tiedä mihin suuntaan mennä, mutta uskon että se helpottaa jossain vaiheessa :) Syksyisin on myös tosi väsynynyt ja tuntuu ettei energiaa oo tarpeeksi. Pitää vähän pakottaa itseään tekemään asioita.. Toivon, että sun fiilis muuttuisi paremmaksi :) <3 Kiva kun olit laittanut kuitenkin positiivisia juttuja tähän mukaan myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla :( Ehkä tämä syksy vaan tuli niin äkkiä, ja kaikki arjen askareet yms. saavat olon jotenkin väsyneeksi..? Kyllä se oikea suunta varmasti vielä löytyy, joskus täytyykin olla hieman eksyksissä löytääkseen sen oikean reitin ♥ Kiitos paljon kommentista Niina, se piristi mieltä :)

      Poista
  3. voi tuuli rakas ♥ mä kans tiedän noi fiilikset hyvin, ja varmasti syksy ja pimeys kans vaikuttaa ja saa pohtimaan tällaisia juttuja enemmän. jutellaan lisää viestillä jutuista, mutta halusin vaan sanoa että aina saa puhua ♥ ja pitää puhua, mä ainakin kuuntelen mielelläni! kuitenkin sun elämästä löytyy myös ihania ilon aiheita, ja niitä on välillä hyvä pysähtyä miettimään. ja hei, mäkin aloitin viime syksynä sukat jotka jätin parin päivän neulomisen jälkeen kesken :'D nyt oon kans jatkanut niiden neulomista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenni ♥ Tiedän kyllä hyvin että ymmärrät, sillä onhan siullakin ollut vaikeaa jo jonkin aikaa :( Syksy on toisaalta ihanaa aikaa, mutta niinkuin sanoit, tämä alkava pimeys ja synkkyys saavat mielen välillä todella matalaksi ja alkaa pohtimaan asioita syvemmin.. ihana kuitenkin tietää että kuuntelet, ja samaa voisin sanoa siullekin ♥ Kyllä ne asiat vielä järjestyy! :)
      Hih, jotenkin välillä se neulominen aina jää ja sitten unohtaakin keskeneräiset sukat pitkäksi aikaa kaapin perukoille :D

      Poista
  4. Ihanaa, että oot kaiken stressin ja pahan mielen keskellä pystynyt ajattelemaan niitä positiivisiakin asioita ♥ Toivottavasti sun fiilis paranisi ja nuo työasiatkin järjestyisi parempaan suuntaan :) Tsemppiä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiiviset ajatukset auttavat oikeasti jaksamaan, vaikka muuten olisikin hieman vaikeaa ♥ Eiköhän asiat vielä jotenkin selviä, uskon niin :) Kiitos paljon ♥

      Poista
  5. Just tälläsiä ihania positiivisuus listoja täytyyki tehä kun alkaa ahdistaa ja tuntuu, että missään ei oo mitää hyvää, oli ihana lukee tätä postausta ♥ Toi kodin siivoamisen alottaminen on kyllä niin iso projekti aina, mutta sitten kun sen saa alotettua ni mun tekis mieli aina putsata kaikki paikat listoja myöten :D Ja onko mitää parempaa kun kömpiä puhtaisiin lakanoihin ♥ Mä oon kaivanut kans lankakerät pitkästä aikaa esiin ja kuumeisesti mietin, että mitähän sitä alottas tekeen.. villasukkia ku en osaa vielä ite tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, kiitos Emilia! ♥ Ja totta, positiivisiin asioihin kannattaa keskittyä niinä huonompinakin hetkinä :) Yleensä meillä se siivoaminen jääkin aina ihan minimiin, ja sitten jossain vaiheessa huomaa millaisen sotkun keskellä sitä elääkään ja on pakko tehdä asialle jotain..:D Täytyisi varmaan asettaa tavoitteeksi alkaa siivoamaan edes kerran viikossa perusteellisesti! Neulominen on kyllä ihanaa, ja miustakin olisi kiva osata neuloa vaikka lapaset ainaisten sukkien sijaan :)

      Poista
  6. Voi muru<3 Usein sanotaan, että kaikki vanhat jutut nousee pintaan, sillon kun ihminen on valmis käsittelemään ne :/ Varmasti tuntuu tosi raskaalle, kun on paljon pohdittavaa.. Ja vielä siihen päälle tää synkkyys ja kaikki.. Koitahan tehä joka päivä jotain, mikä tekee sut onnelliseks <3 Ihanaa loppuviikkoo :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä olen nyt hautonut kaikkea liian kauan mielessäni, ja haluaisin jo saada tietyt asiat päätökseen :/ Välillä vaan tuntuu, että vaikka yrittäisi parhaansa, sekään ei riitä... Kiitos ihana ja samoin sinne! ♥ :-*

      Poista
  7. Voi eikä.. Kaikki kyllä järjestyy, kunhan yksitellen saat listattua asioita, mihin voit vaikuttaa. Se auttaa, kun ymmärtää, ettei kaikkeen voi vaikuttaa, vaikka tekis mitä tahansa :( Onneks sulta löyty kuitenkin paljon ilonaiheita ja pikkuhiljaa asiat kääntyy parhaimmin päin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta, että suuntaa ajatuksensa mieluummin niihin asioihin mihin voi itse jotenkin vaikuttaa :) Kiitos paljon Noora, tuli hyvä mieli kommentistasi ♥

      Poista
  8. Voi Tuuli ♥ Tää syksy on kyllä vähän sellaista aikaa että alkaa masentamaan ja miettimään kaikkea...välillä sitä vajoo ihan sellaseen masis fiilikseen kun tuntuu että päivät ja arki rullaa ihan samalla tavalla eikä elämässä oikein pääse eteenpäin :/ ihana kuitenkin että oot löytänyt noinkin ihania ilon aiheita ♥ Pitää varmaan ottaa itsekin sama taktiikka käyttöön :) Kaikki kyllä järjestyy ♥ Ja niin mun villasukat on ollut kohta kaksi vuotta kesken, saiskohan ne tänä jouluna valmiiks :D Kivaa loppuviikkoa !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on.. Vaikka päättäisi että tänä vuonna sitä kaamosmasennusta/väsymystä ei tule, niin eihän sille voi mitään kun se iskee :/ Täytyy vaan yrittää keskittyä noihin ilon aiheisiin, niinkuin sanoit ♥ No nyt vaan sitten neulomaan! :D Kiitos ihana Viivi ♥

      Poista
  9. Syksy on omalla tavallaan niin inspiroivaa aikaa, mutta kuitenkin juurikin niin masentavaa ja see on totta, että viikot menee ihan hujauksessa kuin olisi jatkuvasti sumussa. Tsemppiä loppuviikkoon ja ihana tuo viimeinen lause <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Ehkä suurin tekijä on juuri tuolla pimeydellä, joka tulee joka päivä aikaisemmin ja aikaisemmin, kun kohta siirrytään jo talviaikaankin :/ Kyllä tästä kuitenkin on joka vuosi selvitty, joten miksei nytkin ♥ Kiitos Inka :)

      Poista
  10. Tsempit ja halit sinne neitonen ♥ Kun luin tätä sun tekstiäsi niin tuntui kuin lukisin omia ajatuksia, täällä tunnetaan siis samoin mitä siellä. Syksy se vaan vilahti ohi ja tuntuu ettei ole mitään saanut edes aikaiseksi, käy töissä ja on kotona, sama kaava jatkuu - tuntuu tosiaan ettei missään pääse eteenpäin.
    Mä tiedän että itse tarvitsisin nyt maisemanvaihdosta, ulkomaille pääsy olisi se paras juttu mutta kuitenkin sellanen mitä en tällä hetkellä uskalla tehdä kun elämässä on muutakin:D Ja jostain syystä tietää että kohta pahenee fiilis kun mitä edemmäs syksyä menee niin sitä väsyneemmäksi tulee, terve kaamosmasennus. Ihania ilonaiheita sulta kuitenkin näyttää löytyvän, nyt pitäisi itsekin vaan keskittyä niihin onnenhetkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana ♥ Harmi että sielläkin ollaan käyty samanlaisia tunnetiloja läpi, välillä vaan tulee näitä kausia kun kaikki tuntuu kasaantuvan ja miettii asioita enemmän..:/ Ulkomaanreissu olisi kyllä ihan täydellinen nyt, saisi ajatukset heti muualle! ♥ Harmi ettei itselläni ole nyt varaa lähteä mihinkään reissuun, joten täytyy vaan tyytyä kuvittelemaan itsensä sinne palmun alle oikoilemaan B-) Tsemppiä sinnekin kaiken keskelle, asiat järjestyy kyllä ♥

      Poista
  11. Voi ei Tuuli<3 Tosi ikävää, että sun syksyyn on mahtunut noin paljon noita kurjiakin tunteita ja juttuja :( Mutta toisaalta jos tänä vuonna on tullut vastaan paljon surua ja erilaisia vastoinkäymisiä niin ei oo kyllä ihme, että ne alkaa kasaantua ja jossain vaiheessa saattaa tuntua että on ihan hukassa :/ Toivottavasti tilanne lähtee pian helpottamaan ja ihanaa, että myös noita ilonaiheita on mahtunut sun viime viikkoihin<3 :) Niitä kannattaa jatkossakin miettiä, niistä kun voi saada yllättävänkin paljon sitä voimaa! Tsemppiä hirmuisesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei kyllä pitäisi kasata sisälleen kaikkea, koska sitten jossain vaiheessa huomaa miten paha olo itsellään on :/ Olen kyllä voinut onneksi jutella läheisteni kanssa asioista ja se helpottaa vähän ♥ Antaa vain ajan kulua, niin eiköhän kaikki vielä selviä! Kiitos ihanasta kommentista Linda ♥

      Poista
  12. tiedän kyll'ä niin tuon tunteen mistä puhut... Mutta juuri tälläisiä juttuja pitää silloin listata, niin huomaa mitä kivaa myös tapahtuu! Kyllä kaikki varmasti järjestyy, tsemppiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara <3 Todellakin, kannattaa keskittyä niihin asioihin mitkä on hyvin, se kyllä auttaa hieman! :) Kyllä kaikki vielä selviää!

      Poista
  13. Olipas miulla monta postausta rästissä! Tiedän tuon tunteen, kun ei oikein tiedä, mitä itselle kuuluu. Kirjoitin siitä oikeastaan tänään postauksen, koska se on pyörinyt päässä viime aikoina niin paljon!

    Toivottavasti siulla alkaa jo helpottaa - ja ainakin jouluaskartelut, joista mainitsit tuolla uudemmassa postauksessa, helpottaa varmasti vähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma :) Välillä omat ajatukset vain menevät hieman sekaisin, mutta kyllä tämä tästä alkaa jo pikkuhiljaa helpottaa! Toivottavasti siullakin <3 Jouluaskarteluista ja muistakin jutuista on varmasti hyötyä, kun saa muuta ajateltavaa! :'D

      Poista