5.11.2016

MY WEEK IN A NUTSHELL

PB050068

Heipsun! Mitä teidän viikkoonne kuuluu? :) Täällä alkuviikko meni jälleen aika rennoissa merkeissä vapaapäivien johdosta, ja sainkin tehtyä hieman rästiin jääneitä kodin askareita (kuten jäätävän pyykkivuoren pesemistä) valmiiksi. Olen osannut hieman jopa nauttia tästä vapaa-ajasta, vaikka ajoittain tulevaisuuden pohtiminen saakin mielen melko synkäksi. Kaikki on tällä hetkellä niin epävarmaa töiden suhteen, ja moni asia painaa mieltä. Ajatuskin työttömäksi jäämisestä ahdistaa ja saa lannistumaan, mutta en aio luovuttaa! 

PB050096

Onneksi alkuviikosta sadellut lumi on tuonut hieman valoa tänne pimeän keskelle, ja huomaa kuinka talvi alkaa oikeasti tehdä tuloaan. Mittarikin on pysytellyt pakkasen puolella, ja joka vuosi nämä ensi pakkaset tuntuvat luissa ja ytimissä asti, hrrr! Kai se on vaan jonkinlainen tottumis pukeutumis kysymys, ennen kuin elimistö tottuu siihen kylmyyteen :D Löysin Cittarista tuon ihanan harmaan tupsupipon, ja se lähti oitis matkaani, sillä yleensä sopivan pipon löytäminen on itselleni työn ja tuskan alla. Lisäksi bongasin nuo ensimmäisessä kuvassa näkyvät superpehmoiset sukat/tossut, jotka ovat ihan täydelliset kotona oleiluun

PB040030

Kävin myös huolattamassa jälleen ripset kuntoon, ja kuvassa näette hieman lopputulosta. Laitettiin silmän ulkonurkkaan hieman pidempää kuitua mitä viimeeksi, ja lopputulos on heti erilainen. Ajattelin, että voisin ainakin nyt vuoden loppuun pysytellä näissä pidennyksissä, ja pitää ehkä sitten hetken taukoa. Olenhan käyttänyt näitä nyt jo keväästä asti, joten varmasti omatkin ripset kaipaavat jo hieman lepoa. On varmasti outoa katsoa itseään peilistä sitten kun pitkiä ripsiä ei enää olekaan, apua :D

PB040034

Viikonloppu miulla kuluukin lähinnä töiden parissa, ja lisäksi ajattelin käydä tänään sytyttämässä kynttilät isovanhempieni haudalle Pyhäinpäivän kunniaksi. Lisäksi tänä iltana saan viettää muutaman tunnin eräiden suloisten karvakorvien seurassa, kun menen vahtimaan tuttuni koiria illan ajaksi :)


Tällainen höpötyspostaus tällä kertaa, kivaa viikonlopun jatkoa jokaiselle!


26 kommenttia :

  1. Ei kannata pelätä työttömäksi jäämistä! Se voi olla kolaus itsevarmuudelle, mutta ainakin mulla se teki tosi hyvää mielelle ja selvitti ajatuksia paljon. :) Ja työttömän ajan jälkeen osaa arvostaa työtä paaljon enemmän kuin ennen :D Toki tulot pienenee, mutta senkin kanssa oppii elämään. Ihania kuvia tässä postauksessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Roosa että olet tuota mieltä ♥ Varmasti ajatukset selkenevätkin jollain tapaa työttömänä ollessa! Katsotaan nyt päivä kerrallaan mihin tämä vie ja pidetään sormet ristissä avoimien työpaikkojen kohdalla, eiköhän asiat vielä järjesty :) Kiitos paljon ♥

      Poista
  2. Ihanaa viikonloppua myös sulle <3 Noi pörrötossut ja pipo on niin ihania ja aivan täydellisiä näihin kylmempiin päiviin!

    https://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Totta, jotenkin nyt haluaisi vaan hamstrata kaikkea lämmintä ja pehmoista vaatekaappiin :D

      Poista
  3. Olipa kiva lukea taas sun kuulumisia :) Voin vain kuvitella miten paljon pelko työttömäksi joutumisesta ahdistaa :/ Toivottavasti niitä töitä kuitenkin riittäisi myös jatkossa riittävästi eikä sun tarvitsisi tollasta enää pelätä! Nää ensimmäiset pakkaspäivät on aina ihan kamalia :D Kai se oikeesti on niin, että siihen kylmyyteen kestää tottua jonkin aikaa, sillä musta tuntui eilenkin että palelin, vaikka mulla oli ties miten paljon vaatetta päällä :D Todella kauniit noi sun ripset<3

    Ihanaa viikonloppua sullekin Tuuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda ♥ Niin, kyllähän se luo aikamoista epävarmuutta, kun tietoa tulevaisuudesta ei ole :/ Toivon kuitenkin että asiat kääntyisivät vielä parhain päin! Tuo kylmyys on oikeasti kamalaa ennen kuin siihen tottuu :D Pitää vaan pukea tarpeeksi päälle että tarkenee, mutta itse ainakin tykkään nyt kun on lunta ja valoisampaa :) Kiitos paljon <3

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 TYöttömäksi jäämistä ei kannata pelätä, saattaa vielä yllättää, kuinka paljon parempia mahdollisuuksia onkaan muualla! :) Hetkessä eläminen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin, tottahan se on. Olen yrittänyt syksystä saakka etsiä töitä, mutta ainakaan vielä ei ole napannut! Hetkessä eläminen on kyllä tärkeää ♥

      Poista
  5. Ihana tossut! Mä niiin tykkään tollaisista, mulla kun on aina kylmä ja varpaat on jopa kesäisin jäässä :D
    Tiedän, miltä työttömyyden pelko tuntuu :( pitkän sairasloman jälkeen en meinannut millään löytää töitä, mutta loppujen lopuksi sain tosi kivan työpaikan jossa olen vieläkin:) ja sitä paitsi, Roosa on oikeassa - työttömyys kyllä selvittää ajatuksia ja jopa auttaa jossain määrin. Paljon tsemppiä ja ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Nuo on kyllä tosi lämpöiset, eilen illalla jouduin jo potkimaan ne jaloista pois kun tuli yhtäkkiä niin kuuma, haha :D Uskon kyllä että asiat vielä järjestyy työrintamallakin, mutta en vaan pidä tästä epävarmuuden tunteesta.. Ihanaa että siulle löytyi mieluisa työpaikka ♥ Kiitos paljon Ani! ♥ :)

      Poista
  6. ihana postaus, sun postaukset on aina niin kauniita ja tunnelmallisia ♥ pitäisi itsellänikin räpsiä useammin kivoja kuvia arjesta ja ihanista hetkistä! :) nuo töppöset ja pipo on ihan mielettömän suloisia!! ja hei, mäkin ostin tällä viikolla uudet sisätöppöset ja tupsupipon, hyvin samanlaiset ostokset siis ;) ja voi tuuli rakas, kaikki järjestyy ihan varmasti, ennemmin tai myöhemmin ♥ haleja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni, ihana kuulla! :) ♥ Usein se kuvien räpsiminen unohtuu itseltänikin, mutta kun on aikaa niin usein sitä tarttuu kameraan ja yrittää kehitellä jotain kuvattavaa :D Ooi, kiva että siekin löysit pipon ja lämpöiset tossut! :) Toivotaan näin, kiitos paljon ihana ♥

      Poista
  7. oi tuo pipo on ihana!! ja tsemppiä kaikkeen töiden kanssa, eiköhän kaikki kuitenkin järjesty<3

    VastaaPoista
  8. Näissä kuvissa on ihana tunnelma! :) Hyvää viikonlopun jatkoa sinnekin! ♥

    E.K.S.
    https://eks-katariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Hei don't worry, 21 päivää raastavaa työttömyyttä kärsineenä voin sanoa, että se kuulostaa pahemmalta kuin on. Suomessa on onneksi tukiverkkoa edes jonkin verran pahempaan hätään :) Ja vaikka se kliseiseltä kuulostaakin, tekevälle löytyy ja sisukas osaa etsiä! Älä siis lannistu, elämä on täynnä ylä- ja alamäkiä, jotka on koettava, mutta se kokemus rikastaa ja vahvistaa. Paljon tsemppiä ja voimia sinne, kyllä se siitä <3 PS. Ihanan pehmoisia ja jouluisia kuvia <3 Tuli oikein itsellekin mieliteko laittaa pörrikset jalkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! :) Niin, kyllähän sitä tukia saa työttömänäkin - onneksi. Itse vaan olen sellainen, että ahdistun helposti jos päivissäni ei ole mitään kummempaa sisältöä, tai sitä joutuu keksimällä keksimään :D Nytkin kun tunteja on se minimimäärä, jotkut päivät tuntuvat suorastaan turhauttavilta kun töitä ei ole.. Mutta tosiaan, elämässä tulee vastaan niitä ylä -kuin alamäkiäkin, ja niistä kyllä selviää! :) Hih, nuo pörrösukat on kyllä ihan parhaat - nytkin ne lämmittävät varpaitani ;) ♥

      Poista
  10. Ihana postaus ja upeita kuvia! <3 Ja ei kannata stressata työttömyydestä. Itse olin valmistumisen jälkeen 7kk työttömänä ja siitä selvittiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka ja kiva kuulla :) Eiköhän tästäkin mennä vaan eteenpäin! <3

      Poista
  11. Tuollainen pörrösukat on kyllä niin parhaita <3 Tykkään itekki pitää semmoisia aina kotona talvisin:) Mä toivon todella paljon, että tuo sun työ tilanne helpottaa eikä sun tarvisi stressata sitä. Mä itse ainakin stressaisin todella paljon ja harva haluaa olla työtön. Mutta uskon, että asiat järjestyy, halusin vaan sanoa että ymmärrän sua vaikkei kokemusta ole. Oon kuiteki semmonen stressaaja ja aina ollut töissä, joten olishan tuo stressaava tilanne. Tsemppiä kovasti sinne!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kaikki pörröinen ja lämpöinen on tervetullutta tähän aikaan vuodesta! :D Ihana kuulla, kiitos ♥ Kyllähän tämä tilanne on aika stressaava, mutta yritän mennä vain päivä kerrallaan eteenpäin. Eiköhän niitä työpaikkoja vielä jostain aukea :)

      Poista
  12. Voi miten ihana postaus ♥ Niin kiva tunnelma noissa kuvissa :) Toivotaan, että sun työtilanne selviää, itselläkin kamala stressi valmistumisen jälkeisestä raha- ja työtilanteesta...mutta eipä se murehtimalla parane, koitetaan vaan uskoa, että asiat järjestyy :) Tsemppiä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Tämä epävarmuus oasta tulevaisuudesta on kyllä tosissaan inhottavaa! :/ Tsemppiä sinnekin työnhakuun ja valmistumisen jälkeiseen elämään, eiköhän ne asiat aina jotenkuten järjesty ♥

      Poista
  13. Miekin komppaan muita, hirmu kauniita ja tunnelmallisia kuvia kuten aina siulla. Tsemppiä työtilanteen kanssa, elä turhaan kuitenkaan stressaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katariina, ihana kuulla ♥ Niin, turha stressata asiaa sen enempää, eiköhän asia jotenkin vielä järjesty! :)

      Poista