17.1.2017

PASTEL PINK EVERYWHERE

Aika on mennyt taas ihan vauhdilla eteenpäin, ja huomaamattani blogikin on pysynyt taas viikon verran hiljaisena. Tiedättekö, kun postausideoita olisi muutama mielessä, mutta kuvat puuttuvat? Vaikka päivä onkin jo pidentynyt jonkin verran, joskus sitä päivänvaloa ei vaan riitä tarpeeksi sisällä kuvaamiseen. Pyrin välttelemään keinovaloa kuvissa viimeiseen asti, mutta joskus on kai vain annettava periksi. Viime päivät ovat noudattaneet täällä ihan sitä perus arkea, tällä hetkellä kuitenkin rennompien vapaapäivien muodossa!

babypink_outfit

Olen alkanut kuin huomaamatta kiinnittää taas huomioni kaikkiin pastellisävyihin, ja etenkin vaaleanpunaista on tullut hamstrattua niin vaatekappiin kuin meikkipussiinkin. Syksyllä ja loppuvuodesta pukeuduin lähes pelkästään kaikkeen mustaan ja harmaaseen, mutta tällä hetkellä yritän kiertää ne kaukaa ja valita päälleni hieman raikkaampia sävyjä. Oi kevät, tule pian! 🌸

P1170024

Vihdoinkin sain ostettua itselleni tuollaisen NYXin Lip Lingerie -huulilakan! Valitsin sävyn #08 Bedtime Flirt, joka on hieman punertava nude. Ainakin itse tykkään sekä sävystä että koostumuksesta, ja voisin hyvin kokeilla sarjan muitakin sävyjä. Toki kuivattaahan tuo huulia hieman, niinkuin yleensä kaikki mattapunat tekee, mutta ei onneksi niin paljon kuin oletin.  Lisäksi pysyvyys on mielestäni todella hyvä, vaikka syömisen ja juomisen jälkeen olen tuota hieman lisännytkin.

Vaaleanpunaisella linjalla jatketaan, sillä bongasin Tokmannilta tuon ihanan värisen Essencen All About Roses -luomiväripaletin, ja koska olen todennut kyseisen merkin luomivärit toimiviksi, en miettinyt kauaakaan kun nappasin tuon hyllystä mukaani. Lisäksi KICKS'n alekorista valikoitui - yllätys, yllätys - hento vaaleanpunainen IsaDoran kynsilakka sävyssä #532 Sea Shell.

P1170006

Olen innostunut jälleen smoothiebowleista, ja erilaisia variaatioita onkin taas tullut kokeiltua jonkin verran. Pääraaka-aineina käytän yleensä maitorahkaa, ja mieleni mukaan teen joko hedelmäisen tai marjaisan version, ja joukkoon saatan lisätä vielä kaurahiutaleita ja/tai chiansiemeniä. Niin herkullista ja myöskin astetta terveellisempää!

Myös banaani/proteiinilettuja on tullut taas paisteltua pitkästä aikaa, ja vitsi miten hyviltä ne maistuvatkaan pienen tauon jälkeen! Yleensä sekoitan vain banaanin ja kananmunan keskenään, mutta myös maitorahka sopii lettuihin antaen niille heti hieman pehmeämmän ja täyteläisemmän koostumuksen. Päälle vielä kourallinen marjoja tai hedelmiä, niin täyttävä aamiainen tai välipala on taattu!

P1010054

Viime päivinä täällä on sadellut hieman lunta, ja asteiden vaihtuessa taas enemmän pakkasen puolelle, ovat puut olleet ihan super kauniita valkoisen kuuran ansiosta. Tulee heti jotenkin parempi fiilis kun ulkonakin on nyt niin nättiä

P1170034

Mitä sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 💕


27 kommenttia :

  1. Pitäisi kyllä itsekin saada aikaiseksi ostaa testiin NYX:n huulilakka, kun niitä niin hehkutetaan :).
    Ihana asu, jo kivasti keväisen sävyinen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos mattapunista tykkäät! :) Toki niitä päinvastaisiakin mielipiteitä on saanut lukea, mutta eikös se ole vähän joka tuotteen kohdalla - niistä joko tykätään tai ei tykätä. Oi kiitos, itsekin ihastuin tuon asun sävymaailmaan ♥

      Poista
  2. nämä kuvat on todella kauniita ♥ ja voi tuo sinun ihanan hempeä ja pastellinen asu, aivan ihana! ♥ oon itsekin huomannut että näin kevään tullen pastellivärit miellyttää silmää taas ihan uudella tavalla, ja syksyn synkemmät sävyt jää vaatekaapin hyllylle :') mullakin on tuota nyxin huulilakkaa muutamassa sävyssä, ja tykkään niistä kovasti! :) ihanaa viikkoa sinne murunen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni ♥ Miulla ainakin lempparivärit vaihtuvat aikalailla samaa tahtia vuodenaikojen mukaan, syksyisin tulee käytettyä paljon niitä tummempia sävyjä, kun taas kevät on ihan selkeästi pastellisävyjen aikaa! :D Kiva että sielläkin ollaan tykätty noista nyxin huulilakoista! Samoin sinnekin muru ♥

      Poista
  3. Ihania kuvia ja niin ihana asu noissa ekoissa kuvissa ♥ ja voi että noita ruokakuvia, ihan pakko tehdä itsekin taas smoothieta ja viikonloppuna voisin paistaa parit letutkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jasu ♥ Hih, monesti tulee kyllä näkönälkä kun katselee kaikkia ruokakuvia :D

      Poista
  4. Ihana asu! Vaaleanpunainen on kyllä tosi nätti väri vaatteissa :) Toi smoothie kuva on sairaan nätti!

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla Milla! ♥ Kiitos paljon :)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Vaaleanpunaisen kanssa ei kyllä voi mennä mönkään..:D

    http://pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! ♥ Vaaleanpunainen on kyllä niin oma värini, vaikkei sitä yleensä tule kovin paljon pidettyäkään! Nyt kuitenkin on iskenyt joku vaaleanpunainen kausi ja sitä löytyy joka puolelta :D

      Poista
  6. Ihana oli nähdä sinusta taas asukuvia 8) Todellakin vaaleat sävyt nyt kehiin kun kevättä kohden mennään! Tuo pitäisi itsekin muistaa mutta mä nyt tahdon mennä aika pitkälti mustaharmaa valko tai viininpunaisella lookeilla:'D Pitäisi varmaan lähteä ostoksille vaikka lupasin itselleni (ja miehelle) että shoppaan vasta reissussa:D
    Oonko ainoa jolla tuo NYXin kuva ei näy?:/ yritin päivittää sivuakin mutta sanoo ettei kuva ole saatavilla.
    Ja jep aivan ihanaa ulkona, kun niin valoisaa ja lumista, pitää nyt nauttia näistä winterwonderland hetkistä. Itse en oo vielä päässyt ulkosalle kuvailemaan kunnolla kun tosiaan täälläkin yritetään kuvailla luonnon- ja päivänvalossa:D Mahdottomuudelta tuntuu se nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Kata ♥ Monesti sitä vaan tulee valittua päällensä sitä perus mustaa ja harmaata, mutta nyt ajatukset on jo niin keväässä, että musta ei sovi tämänhetkisiin fiiliksiini laisinkaan! :D Jep, kevätuutuksia on alkanut tulla jo kauppoihin ja se jos mikä saa kukkaron nyörit taas löystymään! :'D
      Hmm, nyt pitäisi näkyä! Olin vahingossa poistanut Flickrsta tuon kyseisen kuvan, joten tottakai se sitten lakkaa näkymästä myös blogissa.. latasin sen uudelleen, joten toivottavasti nyt näkyy :)
      Monesti omat aikataulut menee etenkin töiden vuoksi niin, että päivänvalon aikaan on mahdotonta lähteä kuvailemaan mihinkään, mutta onneksi jo varmasti kuukaudenkin päästä jo taas paljon valoisampaa ♥

      Poista
    2. Sepä se, älä muuta sano! Hih nyt näkyy kuva, kaunis kuva kuten tuo NYXin lingerien sävykin. Keväinen ja sellainen sun tyylinen;) Mä oon miettinyt kanssa että pitäisi ostaa jokin sävy tuolta lingerieltä, ehken just myös joku keväinen pastellinen nudehtava! Tosin oon nyt alkanut ihastumaan taas huulikiiltoihin joten saapi nähdä jääkö mattaiset punat hetkeksi taka-alalle ja keskityn kiiltäviin kiiltoihin 8)

      Poista
  7. Mä en malta odottaa, että päivät pitenevät ja valon määrä kasvaa. Nyt oon itse saanut kuvailtua lähinnä viikonloppuisin ja kieltämättä se on välillä aika rankkaa ja vaikeaa, kun pitää viikonloppuna miettiä valmiiksi kaikki seuraavan viikon postaukset ja napsia niihin kuvat :D

    Noi sun ruokakuvat nostaa kyllä veden kielelle<3 Tosi kauniita ja herkullisen näköisiä annoksia! Vaaleanpunainen sopii sulle ihan älyttömän hyvin ja ai vitsit mikä kaunokainen siellä onkaan! ♥♥ Kiva kuulla, että myös NYXin Lip Lingerie on ollut sulle mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täälläkin, ihanaa sitten kun neljän-viiden aikaakin on vielä valoisaa! :D On muuten hyvä idea kuvata postauksien materiaalit valmiiksi, joskus olen tehnyt niin itsekin mutta viime aikoina en vain ole saanut aikaiseksi.. Voi miten ihana kuulla, kiitos paljon! ♥ Vaaleanpunainen tuntuu kyllä omalta väriltä :) Tosiaan yllätyin miten hyväksi koin tuon Nyxin Lip Lingerien, sillä monet ovat sanoneet sen kuivattavan huulia ihan liikaa!

      Poista
  8. Oikivat kuvat susta:)) nuo kaikki meikit näyttää kyllä tosi ihanilta! Oii mikä pakkaskuva, jotenkin nhauska miten nopeesti se unohtaa että Suomessa on kylmä talvi ku tuli tänne:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! :) Nuo meikit ovat kyllä ihania, niin sävyjensä kuin pigmenttinsäkin ansiosta :D Hih, voin vaan kuvitella! Itsekin kaipailisin johonkin lämpöön täältä ♥

      Poista
  9. Voi Tuuli, olipas kiva lukea sun kuulumisia! :) Ihana nähdä tosiaan pitkästä aikaa susta asukuvia, niin ihanaa pastellin sävyä kyllä! ♥ Mäkin oon pohtinut tässä, että haluisin ostaa tuon Nyxin Lip Lingerien testaukseen ja pitää kyllä varmaan joku niistä kotiuttaakin! Myös smoothie bowl näyttää herkulliselle, mäkin haluun oppia tekemään niistä noin kauniita ja houkuttavia :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Viivi! ♥ Kevään tulo saa vaatekaapinkin näyttämään taas hieman erilaiselta, ja niitä pastellisävyjä tulee haalittua ihan huomaamatta :) Kannattaa kokeilla tuota Lip Lingerieta, jos mattapunista tykkäät! Kannattaa valita vaan sävy melko tarkkaan, sillä jotkut ovat todella kylmiä ja ainakin omaan makuuni liian vaaleita nuden sävyjä. Hih, kiitos! :)

      Poista
  10. Vau miten upeat kuvat susta tässä postauksessa ja mä niin rakastuin tohon talviseen maisemakuvaan!♥ Ihanaa perjantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenna! ♥ Samoin sinnekin :)

      Poista
  11. Voi miten ihana asu ja kaunis sinä! <3 Ja tuo luminen kuva, voi miten toivonkaan että siellä on parin viikon päästä tuollaista, koska Joensuussa ei oo näkynyt puissa lunta pitkään aikaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emma! <3 Toivotaan niin! Täällä on kyllä lunta vielä jonkin verran, mutta tuollaisia lumisia puita ei oikeastaan taida enää olla :( Aurinko on kuitenkin paistanut monena päivänä, mikä on ollut ihanaa ja piristävää :) <3

      Poista
  12. Onpa tosi kauniita kuvia! Ja aivan ihana postaus, jotenkin tuli tosi hyvä mieli tätä lukiessa :) Jospa se kevät saapuis pian sinne pohjoiseenkin!

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! :) Eiköhän se saavu päivä kerrallaan ♥

      Poista
  13. Hei aivan mielettömän suloisen hempeä tää asu Tuuli, just niinkun säkin<3 :') Mä niin tiiän ton tunteen, kun on postausideoita, mut ei vaan oo niitä kuvia! Onneks sait otettua tämmöset ihanat! :-*
    Tosi herkullisen näkösiä noi banskuletut ja smoothiebowl! Mitä kaikkea sä laitat noihin bowleihin, mä kaipaisin uusia ideoita! :>
    Onneks päivät alkaa pikkuhiljaa piteneen ja valoa riittää enemmän :) Ihanaa pakkaspäivää just sulle Tuuli<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! ♥ Välillä tosiaan tuntuu ettei ole mitään kuvia postauksiin :D
      Smoothiebowlin perusrunkona käytän yleensä ihan maitorahkaa ja marjoja/hedelmiä oman maun mukaan! :) Myös kaurahiutaleet/chiansiemenet tekevät koostumuksesta hieman paksumpaa, jolloin sitä on helpompi lusikoida suuhun!
      Sanos muuta, tuntee heti olevansa energisempi kun valoa alkaa taas riittää enemmän! Samoin sinnekin ihana ♥ :-*

      Poista