7.1.2017

TAVOITTEET VUODELLE 2017

Uusi vuosi ja uudet kujeet, eikös se niin mene? 😉 Varmasti moni on asettanut itselleen joitakin tavoitteita tulevalle vuodelle - oli ne sitten isoja tai pieniä, julkisesti kerrottuja tai vain oman pään sisällä hiljaa mietittyjä, niiden eteen halutaan tehdä oikeasti töitä ja saavuttaa se ansaittu lopputulos. Itse päätin, etten aio tänä vuonna ottaa turhaa stressiä omista tavoitteistani, sillä liika verenmaku suussa tekeminen ajaa vain turhaan ahdinkoon, ja saa pahimmillaan koko homman menemään pipariksi. Tässä kuitenkin pieni listaus omista tavoitteistani, joihin yritän panostaa ja joissa toivon myös onnistuvani!

P1060063  
Omaan hyvinvointiin panostaminen

Tämä kohta tulee ehdottomasti ensimmäisenä, sillä koko syksy ja loppuvuosi heitti aikamoista häränpyllyä etenkin syömisten ja liikkumisen suhteen, mikä puolestaan vaikutti taas siihen yleiseen jaksamiseen ja varmasti omaan mielialaankin. Tavoitteena olisikin edes hieman terveellisempi ruokavalio, ja ainakin nyt tammikuun ajaksi karsin kaikki turhat herkut pois, koska niitä tuli mätettyä syksyllä valehtelematta koko vuoden edestä. Lasken myös alkoholin tähän kategoriaan, eli tipattomallakin mennään siis tämä kuukausi eteenpäin! 🔞🍷

Jaksamattomuus ja lähes jokapäiväinen uupumus johtivat siihen, että liikkumiseni koostuivat lähinnä siitä vähäisestä arkiliikunnasta, ja usein tekosyyni harrastuksiin lähtemiselle oli vain kertakaikkiaan se, että olin liian väsynyt.  Tavallaan kai luovutin siinä vaiheessa kun illat alkoivat oikeasti pimentyä ja aina töistä tullessa oli jo vähintään hämärää. Nyt on kuitenkin aika laittaa tekosyille stoppi, ja eilen otinkin vihdoin sen ensiaskeleen ja suuntasin heti aamusta hikoilemaan painojen pariin! Tästä se taas lähtee, vaikka tämänpäiväiset lihasjumit ovatkin olleet taas ihan omaa luokkaansa 💪 🍏

P1060073

Turhan negatiivisuuden karsiminen

Tästä ehdinkin jo itseasiassa kirjoittaa kokonaisen postauksen, jonka voit halutessasi käydä lukemassa täältä. Tiivistettynä pyrin siis välttämään sellaisten ihmisten seuraa, jotka aiheuttavat itselleni jatkuvasti stressiä tai muita negatiivisia tunteita. Elämä on niin paljon parempaa, kun jaksaa itse keskittyä niihin positiivisiin asioihin ja ymmärtää myös, mistä ne omat negatiiviset ajatukset johtuvat. Esim. turhasta kateudesta kannattaa hankkiutua eroon, sillä sen ansiosta on esimerkiksi paljon helpompi olla vilpittömästi iloinen toisen puolesta.

Puhua paremmin tunteistaan

Jollain tapaa tämä kohta on jo onnistunutkin, mutta edelleen tulee aikoja, jolloin saatan sulkeutua kuin simpukka, ja pidän sisälläni kaikki mahdolliset asiat, jotka mieltä painavat. Tämä on hieman epäreilua tuota parempaa puoliskoani kohtaan, sillä usein saatan huomaamattani purkaa esim. ärtymystäni häneen, enkä sitten kysyttäessäkään osaa pukea sanoiksi mikä oikeasti mieltä vaivaa.

Jatkossa yritänkin aukaista suuni heti kun mörökölli meinaa astella sisään, sillä niinkuin kaikki tietävät, oman pään sisällä kärpäsestä kasvaa helposti härkänen ja sitä rataa. Kun on saanut sanottua omat ajatuksensa ääneen, asiat alkavat järjestyä usein ihan itsestään ja omakin olo helpottuu huomattavasti. Huomaan myös usein, että ei joku asia sitten loppupeleissä ollutkaan niin paha, mitä mielessäni olin kuvitellut 😉

P1060165

Matkustaa johonkin, missä en ole ennen käynyt

Tämä nyt on sinänsä helppo, jos miettii että voi matkustaa ihan mihin vain myös kotimaan sisällä. Ajattelin kuitenkin, että tänä vuonna on päästävä edes yhdelle kunnon ulkomaanreissulle, ja ei, nyt en tarkoita niitä jo perinteeksi muodostuneita Tallinnan tai Tukholman risteilyjä, vaan johonkin ihan uuteen paikkaan.

Tietenkin tällä hetkellä houkuttelisi eniten joku lämpimä matkakohde, sillä tämä Suomen talvi on jo tehnyt tehtävänsä, mutta ei pieni kaupunkilomakaan olisi pahitteeksi. Ainut harmaita hiuksia tuottava asia on vain ajankohta (ja tietenkin oma rahatilanne), sillä työ -ja loma-ajat menevät meillä mieheni kanssa täysin ristiin. Itselleni ei ole vielä talvilomapäiviä kertynyt, joten joutuisin ottamaan palkatonta jos nyt talven aikana johonkin pidemmälle lähtisimme. Kesällä taas kummallakin on töitä, ja vaikka itse saankin pienen kesäloman, tuolta paremmalta puolisoltani se ei silloin onnistu. Mielenkiinnolla siis odotan, miten tämä kohta tulee toteutumaan! 🛩 🍀

*** 

Onko teillä tavoitteita tälle vuodelle?

24 kommenttia :

  1. Voiettä miten ihania tavotteita sulla! Itsellä myös tavoitteena taas panostaa omaan hyvinvointiin, loppuvuodesta tuli niin syötyä ja juotua ja laiminlyötä muutenkin omaa terveyttä sekä jaksamista. Meillä poikaystävän kanssa juurikin suunnitteilla matka kevääksi ja oon niin innoissani päästessäni uuteen maahan! :) Mahtavaa alkanutta vuotta sulle vielä <3

    https://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon <3 Kuulemani mukaan monella muullakin loppuvuosi meni hyvinvoinnin suhteen vähän niin ja näin, mutta sieltä on taas hyvä nousta energisempänä ylös ja suunnata katse kohti tulevaa kevättä :) Oi ihanaa että lähdette reissuun! Mahtavaa vuotta sinnekin <3

      Poista
  2. Tosi hyviä tavotteita siulla tälle vuodelle! :) toivotaan että mahdollisimman moni onnistuu! Mulla kanssa meni loppuvuosi ihan pyllylleen, joten sieltä suunta on vain ylöspäin! Tsemppiä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa, ihana kuulla <3 Itsekin toivon niin! :) Heh, totta - suunta vain ylöspäin ;) Tsemppiä myös sinne tavoitteiden pariin <3

      Poista
  3. Tosi hyviä ja realistisia tavoitteita sulla :) Mä voisin itse asiassa sanoa noi kaikki samat myös omiksi tavoitteikseni :D Toivottavasti onnistut tavoitteissasi ja löydätte miehesi kanssa jonkun yhteisen hetken jotain ihanaa matkaa varten<3 :) Mäkin eilen jo totesin omalle miehelleni, että mitä jos lähdettäisiin pääsiäisenä Lontooseen, mutta saa nyt nähdä :D Jonnekin täytyy kuitenkin päästä tänä vuonna matkustamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Haluan mielelläni pitääkin tavoitteeni suht realistisina, jotta ne on sitten helpompi saavuttaa :) Toki haasteitakin täytyy olla, mutta jos lupaa itselleen jotain liian suurta, paineet voivat kasvaa helposti liian suuriksi. Kiva että sielläkin ollaan samoilla linjoilla omien tavoitteiden suhteen :) Oi, olisi kyllä niin ihanaa lähteä reissuun, toivottavasti tekin päätätte lähteä Lontooseen tai johonkin muualle <3

      Poista
  4. Hyviä tavoitteita olet listannut uudelle vuodelle:) Negatiivisuuden karsiminen on itselläkin tavoitteena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara :) Kiva kuulla, siitä kannattaakin pyrkiä eroon <3

      Poista
  5. Tosi hyviä tavoitteita oot listannut, uskon että onnistut näissä varmasti! :) mullakin on tavoitteena karsia turhaa negatiivisuutta ja koittaa itsekin laskea kymmeneen ennen kuin sanon jotain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jasu <3 Tuo kymmeneen laskeminen pitäisi pitää itsekin mielessä, sillä kiukustuneena saatan laukoa kaikkea sellaista mitä en välttämättä edes tarkoita :D

      Poista
  6. Hyviä tavoitteita ja juuri hyvinvointiin tähtääviä, joiden tavottelu jo tuo positiivista energiaa mukanaan :)

    Myö ollaan suunniteltu reissua Tanskaan kesällä, mutta jännitetään samaa, että mitenkähän lomapäivät sattuu kalenteriin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! :) Hyvinvointi on itsessään niin laaja käsite ja se koostuu monista asioista, mutta uskon että näilläkin tavoitteilla pääsen jo parempaan suuntaan sen kanssa :)

      Ihanaa jos lähdette Tanskaan, itse en ole koskaan käynyt siellä! :) Se on varmasti kaunis paikka kesäisin <3

      Poista
  7. Tosi hyviä tavoitteita oot listaillut :) Oon miettinyt kans tota negatiivisuuden karsimista ja yhtenä mun tavoitteista tälle vuodelle oli malttamisen opettelu - ei oo aina niin helppoa. Tunteista on myös välillä vaikea puhua, mutta sekin helpottaa, kun vaan koittaa puhua pala kerrallaan :) Ollaan kans suunniteltu ens kesälle roadtrippia Italiaan, kunhan nyt sais vaan aikataulut kuntoon..

    Ihanaa tulevaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Negatiivisuudesta eroon pääseminen on hyvä tavoite, toki välillä varmasti tulee itsellenikin vaikeita hetkiä kun olen melko temperamenttinen luonteeltani :'D Totta, joskus vaan ei jostain syystä ehkä kehtaa puhua niin avoimesti tunteistaan, vaikka kannattaisi. Oijoi, tässä vaan oma reissukuume kasvaa kasvamistaan, kun muutkin suunnittelee reissuja kaikkialle! :D Toivottavasti saatte aikataulut sumplittua kuntoon! Kiitos, ja samoin sinne! :)

      Poista
  8. Ihania ja hyviä tavotteita<3 Itsellä myös osittain samoja! Salille ja joogaamaan pitää palata, heti kun tästä kamalasta flunssasta selviydyn! Ja uus matkakohde, MUSTMUST!:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3 Pikaista paranemista sinne, flunssaa on nyt ihan kamalasti liikkeellä! :/ Joogaa olisi joskus mieleniitoista kokeilla, vaikka olenkin ihan kamalan pökkelö, haha :'DD Hih, pakko päästä kyllä johonkin reissuun <3

      Poista
  9. Todella hyviä tavotteita Tuuli! <3 Ja varmasti myös sellaisia jotka onnistuvat. Uusi matkakohde kuulostaa hyvältä, toivon että se onnistuu vaikka lomat onkin vaikea saada välillä yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :) Toivon itsekin, että tavoitteeni onnistuvat, mutta en tosissaan aio stressata niistä liikaa. Kaikki omalla painollaan ja pikkuhiljaa :) Itsekin olen kehitellyt mielessäni jo piiitkän listan kohteista, joihin haluaisin matkustaa :D Toivottavasti edes joku niistä toteutuu <3

      Poista
  10. Ehdottomasti hyviä tavoitteita! Mä skippaan uuden vuoden lupaukset nykyään kun ne tosiaan tuo vaan verenmaun suuhun ja ainakin niiden vuoksi se hetkessä eläminen tuppaa ainakin mulla unohtumaan, siksi tavoitteet ovatkin parempia kuin ne lupaukset.
    Uusi matkakohde kyllä kuulostaa siltä minkä itsekin haluaisin toteuttaa, mutta taidan silti viedä tuon miehekkeen sinne meidän omaan vakio kohteeseemme keväällä ellei jotain odottamatonta tapahdu. Jos se lottovoitto napsahtaa niin sit voi sitä uutta kohdetta harkita kun palaa sieltä tutusta ja turvallisesta, hhha:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata <3 Olen täysin samaa mieltä noiden uuden vuoden lupausten kanssa, ne eivät koskaan tule pitämään kuitenkaan, joten tavoitteet on paljon parempi vaihtoehto tulevalle vuodelle.
      Ulkomaanreissut on aina kivoja, oli ne sitten uuteen tai vanhaan kohteeseen tehtyjä :) Itsekin voisin palata esim. Espanjan aurinkorannoille, vaikka siellä tulikin viime keväänä jo oltua <3 Lottovoitto olisi kyllä ihan huikea, silloin tulisi lähdettyä varmaan heti johonkin reissuun! :'D

      Poista
  11. Niin hyviä tavotteita sulla, tuut varmasti toteuttamaan noi kuluvan vuoden aikana vielä useesti :')♥ Tuo uusi matkakohde voisi olla myös täällä tavoitteena, mutta jotenkin tän elämäntilanteen tuntien se ei tule toteutumaan ainakaan toistaiseksi vielä hetkeen aikaan.. onneksi aina saa haaveilla ja suunnitella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia, ihana kuulla <3 Uusi matkakohde on varmaan aina omalla tavoitelistalla, reissaaminen on ihanaa! :'D Harmi jos siulla on tuollainen elämäntilanne meneillään, mutta ihan varmasti sekin vielä selätetään ja pääset matkustamaan! <3 Haaveilu ja suunnittelu on jo hyvä alku ;)

      Poista
  12. Hyviä tavoitteita kyllä kaikki! :) Täällä on sama, oikeastaan joka vuodelle lopuksi ikää olen koittanut asettaa tavoitteen käydä jossain ihan uudessa paikassa. Koska matkailu avartaa :)

    Oma hyvinvointi on täällä myös tavoitelistalla. Ja osana sitä kännykän vieminen toiseen huoneeseen kotona ollessa (jotta voi keskittyä olemaan läsnä eikä somessa :D )! Otin tän kaksi vuotta sitten myös tavoitteeksi ja se meni silloin hyvin... mutta nyt on taas unohtunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! :) Matkailu tosiaan avartaa, ja etenkin kun itse en ole vielä kovin monessa paikkaa ehtinyt käydä, on hauska valita mikä seuraava matkakohde voisi olla :D

      Somettaminen on kyllä niin nykypäivää, itsekin joskus mietin että pitäisi vaan unohtaa kokonaan se puhelin/tietokone, ja keskittyä oikeasti toisen seuraan! Hyvältä kuulostaa siunkin tavoitteet siis <3

      Poista