2.3.2017

HELLO MARCH

Moikka taas pitkästä aikaa! Blogillani on näköjään tällaisia kausia, milloin saattaa kulua viikkokin postausten välissä, kun joskus niitä tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Toisaalta itselläni oma mieliala vaikuttaa pitkälti siihen, avaanko Bloggerin tekstikenttää ollenkaan, ja täytyy myöntää että viime viikko mentiin hieman huonommilla fiiliksillä eikä intoa bloggailuun oikeastaan ollut. Naurettavaa tästä tekeekin se, että mitään ei ole edes sattunut - huono fiilis on vain jatkunut päivästä toiseen ilman sen suurempaa syytä. Toivottavasti pian helpottaisi, sillä vihaan tällaista turhaa masistelua ja pikkuasioista ärsyyntymistä (tosin ehkä se vain kuuluu osana tähän naisen elämään, ehh.)

P2240046

Mutta sitten hieman iloisempiin uutisiin! Sain muutama viikko sitten melko extempore työtarjouksen vuodeksi eteenpäin, ja hetken asiaa pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että miksipä ei. Parin kuukauden päästä aloitan siis työt henkilökohtaisen avustajan hommissa, mutta sen enempää en aio asiaa täällä blogin puolella avata. Tuntuu kuitenkin helpottavalta, että työtunnit vihdoinkin säännöllistyvät ja lisäksi viikonloput muuttuvat vapaiksi. Lisäksi on kiva, että pääsen tekemään töitä myös oman alani ulkopuolelta, ja saan näin ollen lisää työkokemusta tulevaisuutta varten. Ehkä näin oli tarkoituskin käydä! 🍀

P2230018

Muuten tänne kuuluu ihan perus arkea; töitä, kotihommia, näyttöihin siivoamista, ulkoilua, kavereiden näkemistä... Jollain tapaa stressitasotkin ovat taas nousseet, vaikka yritänkin pysyä positiivisena ja välttää turhaa murehtimista asioista. Odotankin jo kuumeisesti Rodoksen matkaamme, sillä tällä hetkellä elämä tuntuu juurikin sellaiselta tasaisen harmaalta, eikä mikään oikein innosta tarpeeksi. Tuleeko muille koskaan tällaisia vaiheita? Kevättä kohti kuitenkin mennään, ja satunnainen auringon pilkahtelu saa väistämättä hymyn huulille. 🌞

P1010003

Mitä teille kuuluu?

20 kommenttia :

  1. Ihana kuulla,että oot saanu uuden työpaikan! <3 En tiedä kyllä mitään kamalampaa kuin stressata öisin, että miten töitten kanssa käy..AMK aikoina meijän piti tehdä palkalliset harjoittelut, niin asuntolainallisena aloin stressaan kesää aina edellisten töitten päätyttyä :(

    Musta tuntuu, et noi vaiheet kuuluu bloggailuun, eikä aina nappaa, mut sitten kun nappaa ni nappaa kunnolla! :D Odotan kans kevättä ja kesää, nyt ollaan vaan palloteltu vuorotyön, flunssan ja raksan kanssa.. mut etenee kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Töistä stressaaminen vie kyllä tosi paljon voimia! Viime syksynä kun en tiennyt miten töideni kanssa käy, stressasin todella paljon työttömäksi jäämistä, mutta onneksi sain vielä jatkaa edellisessä paikassani, tosin pienemmillä tunneilla.. Nyt olenkin enemmän kuin iloinen, että tällainen työtarjous tuli eteeni :)

      Niin, olen kyllä samaa mieltä tuosta bloggailusta, joskus nappaa ja joskus ei :D Tsemppiä sinnekin kevääseen, parane pian! <3

      Poista
  2. Heei huippua, että sait töitä! Onnea <3 Mua on itteenikin jo pitemmän aikaa kiinnostanut hakea henkilökohtaiseksi avustajaksi, mutta saas nyt nähdä... :-)

    Ja et oo ainoa, jolla tuntuu elämä tasaisen harmaalta! Mulla on itelläkin just nyt sellanen kausi menossa, ja erityisesti ärsyttää bloggailun suhteen, kun toisaalta kiinnostaa postailla, mutta se tekstikentän avaaminen tuntuu silti haastavalta... Blaah, onneks mullakin koittaa pian ulkomaan reissu josko aurinko ja mahdollinen lämpö antais uutta potkua - ja pelkästään Suomen kevätkin tekee yleensä ihmeitä aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anette! <3 Itselleni henkilökohtaisen avustajan hommat on jo puoliksi tuttua hommaa, ja kyllähän se on mukavaa jos vain kemiat kohtaavat avustettavan henkilön kanssa.. :)

      Oi, harmi että sielläkin ollaan menty viime ajat samoilla harmailla fiiliksillä :( Kyllä ne lukijat säilyy, vaikkei niin usein postailisikaan <3 Ja ihan varmasti ulkomaanreissut piristävät ja tuovat lisää inspistä, samoin kuin täällä Suomessakin lisääntynyt auringonvalo ja keväinen sää :) Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  3. Onnea uuden työn johdosta :).
    Tänne kuuluu aika samanlaisia peruskuulumisia, talvilomaa tosin olen tämän viikon viettänyt, mutta en mitään kummoisempaa tehnyt :). Saisi vain kevät alkaa paremmin niin ehkä tuolla ulkonakin tulisi oltua enemmän, jos aurinko paistaisi.
    Mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura :) Kiva että siellä saadaan vietellä talvilomaa, ja joskushan on ihan kiva ottaakin vain rennosti eikä olla koko ajan menossa :D Itsekin odottelen taas niitä aurinkoisia päiviä - tosin onneksi niitä onkin jo viikonloppulle luvassa <3 Kiitos samoin! :)

      Poista
  4. Täysin ymmärrettävää, että aina ei vain jaksa edes postailla :) Onhan tääkin harrastus, jota pitää tehdä sillon kun siltä tuntuu!<3 Fiiliksen mukaan on aina parasta postailla :')
    Hei ihana kuulla että oot saanu uuden työpaikan :-* Onnea<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se on.. :) Eiköhän se inspis sieltä taas palaa samaa vauhtia kevään tulon kanssa, toivon näin <3 Voi kiitoksia paljon! :-*

      Poista
  5. Paljon onnea uudesta työpaikasta! ♥ Toivottavasti työ on sellaista mistä pidät :) Vapaat viikonloput ja säännölliset työajat varmasti tekevät ihan hyvää, jos on pitkään tehnyt vuorotyötä ja ollut paljon viikonloppuja töissä. Mulla on ollut tässä vähän samanlaista masistelua kuin sullakin tän postauksen perusteella. Vähän kaikki ärsyttää, pienetkin vastoinkäymiset tuntuu elämää suuremmilta ja kiukuttelen tosi herkästi muille. Oon kyllä taas koittanut tsempata ja pyrkiä siihen positiiviseen ajatteluun, sillä onhan se omakin olo paljon mukavampi, jos ei jatkuvasti ole "väkisin" huonolla tuulella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Linda <3 Uskoisin että on, sillä tunnen jo entuudestaan avustettavani henkilön :) Säännöllinen työaika on kyllä sellainen asia, jota olen kaivannut kaupan alalla työskennellessäni, ja vapaat viikonloput - ahh mitä luksusta! :D <3

      Harmi että sielläkin ollaan oltu hieman huonommilla fiiliksillä :( Joskus vain tulee tuollaisia vaiheita, mutta varmasti pian taas helpottaa <3 Tosin muistan vasta itse kirjoittaneeni hetki sitten blogiin, miten elämä hymyilee ja fiilis on hyvä, ja nyt se sitten muuttui näin äkkiä..:D Ehkä se tästä!

      Poista
  6. hei ihanaa että sait uuden työn, ihan huippua!!! :) ♥♥♥ oon niin valtavan onnellinen sun puolesta! ♥ just tänään laitoin sulle viestiä tähänkin liittyen, hitsit kun en ehtinyt lukea tätä postausta ennen ku näpytin sen viestin sulle :') mutta aivan ihanaa, varmasti niin oli tarkoituskin käydä! ja ymmärrän kyllä niin hyvin itsekin, ettei tee mieli postailla kun mieli on maassa. eikä siihen aina edes tarvita mitään syytä, arki vaan käy välillä turhankin tasaiseksi ja harmaaksi. haleja sille, oot mun ajatuksissa ♥ pitää nähdä pian ja piristää meidän molempien arkea! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! ♥ Ihana kuulla :) Hih, eipä se mitään, vastailen siulle vielä myöhemmin viestin kautta! :) Totta, joskus tulee näitä tylsän "harmaita" vaiheita, mutta nekin vain kuuluu elämään.. Ja tosiaan, pitäisi taas nähdä ja tehdä jotain kivaa yhdessä! ♥

      Poista
  7. Oi ihana kuulla, että oot saanut uuden työn! Paljon onnea ♥ Niin ne asiat vaan tuppa luonnistumaan :) ja hei, ei mitään stressiä blogista. Jos ei tee mieli postailla niin turhaan sitä väkisin mitään vääntää :) Kannattaa nauttia niistä jutuista mitkä just sillä hetkelle piristää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jasu! ♥ Sanos muuta, tässäkin asiassa se tuli taas huomattua että aina ne asiat järjestyy :D Ihana kuulla, noinhan se juurikin on ♥

      Poista
  8. Ihana oli huomata uusi postaus Tuuli <3 Ja mahtava kuulla että oot saanut työtarjouksen jossa viimein on ne säännölliset työajat ja vapaat viikonloput, voi vitsi tuo olisi kyllä niin mahtavaa että viikonloput olisi vapaat ja viikolla säännöliset ajat. Onnittelut Tuuli 8) ♥
    Ja siis täällä on ihan tuttu juttu että jos mieli on maassa niin ei sitä jaksa blogia avata. Mut loppujen lopuksi oon sen huomannut piristävän sitten kun sen avaa ja siitä se into taas lähtee:D Kevät sitä tulee kovaa vauhtia joten toivottavasti se muuttaisi harmaat päiväsi ja piristäisi sinua. Mukavaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla Kata ♥ Säännölliset työajat ovat kyllä suuri plussa, vaikka olenkin jo ehtinyt vuosien varrella tottua hieman epäsäännöllisempään rytmiin :D

      Totta, kai sitä silloin ajattelee ettei halua tartuttaa sitä negatiivista fiilistä myös blogiinsa.. Mutta kyllä tämä taas tästä! :) Onneksi miulla onkin tuleva viikonloppu vapaa, jolloin on luvattu myös auringonpaistetta - ehkä se saa mielen piristymään ♥ Kiitos samoin sinne! :)

      Poista
  9. Ihan mielettömän paljon onnea uudesta työpaikasta ♥ Huippua! Ei mitään stressiä blogista, sitä kirjotellaan aina silloin kun on fiilistä siihen. Mä itse huomaan, että jos on viikko että ei tapahdu oikein mitään niin ei tule edes kunnolla mitään fiilistä kirjotella :) Oi tuo teidän matka kuulostaa jo nyt ihanalle, niitä reissupostauksia jo odotellessa ;) Ihanaa viikonloppua sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! ♥ Niin, turha sitä stressata blogista :) Itse olen ollut tämän viikon oikeastaan töissä, eikä ehkä sen takia ole ollut aikaakaan avata blogia, mutta totta tuokin on, että tylsinä viikkoina sitä inspistä ei myöskään löydy. Hih, matkakuume senkun kasvaa koko ajan! :D Kiitos samoin ♥

      Poista
  10. Oii, onnea työstä! :) Mä oon nyt ollut muiden töiden ohella henkilökohtaisena avustajana ja kyllä se on mukavaa työtä. Uskon, että säkin tykkäät ja oot hyvä siinä työssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Oi, kiva kuulla että oot tykännyt myös henkilökohtaisen avustajan hommista! Uskon että itsellenikin se voisi olla mieluista hommaa :)

      Poista