22.3.2017

VIIMEAIKAISET KUULUMISET

P3210011

Heips! Työt ja muut jutut ovat vieneet viime aikoina hieman enemmän aikaa, ja blogikin on ihan vahingossa jäänyt taas taka-alalle muiden asioiden tieltä. Nyt miulla on kuitenkin hetki aikaa istahtaa alas, ja näpytellä teille viime aikojen kuulumiset. Viime postauksissa olenkin maininnut, että arki on tuntunut viime aikoina hyvinkin tasaiselta, eikä mikään oikein ole innostanut tarpeeksi. Valitettavasti myös blogi on kuulunut siihen kastiin, että ei vain ole ollut inspistä kirjoitella postauksia, kun tuntuu ettei arjessani ole tapahtunut mitään sen erikoisempaa. Onneksi kevään tulo ja aurinkoiset päivät kuitenkin aina piristävät, ja tiedän että kyseessä on vain tällainen ohimenevä vaihe. 

P3210025

Tilasin vasta XXL:n verkkokaupasta itselleni uudet Niken lenkkarit kevääksi, ja tykkään noista kyllä tosi paljon! Ensin katselin Niken Free Run -juoksukenkiä, mutta sitten tulin siihen tulokseen etten tarvitse yli sadan euron tennareita, ja nämä hieman edullisemmat versiot kelpaavat miulle ihan yhtä hyvin. Vanhat lenkkarini kokivat nimittäin karun kohtalon, kun heppoisesta muovipohjasta tuli pieni soran palanen läpi ja teki pohjaan kunnon reiän! Onneksi kyseiset kengät eivät olleet kovin kalliit, ja ehkä niitä voi käyttää vielä myöhemmin, kunhan kadut ovat lakaistu ylimääräsestä sorasta ja hiekasta. Tällä hetkellä nimittäin tuntuu, että ulos astuessa silmät ja suukin ovat täynnä sitä katupölyä, mikä ei ole maailman paras tunne ainakaan tällaiselle piilarien käyttäjälle 😃

P3210017

Myös matkamme alkaa lähestyä hurjaa vauhtia, ja enää vain kuukausi kun pääsemme reissuun! Alan kyllä jo ollakin pienen breikin tarpeessa, joten on ihanaa päästä kauniisiin maisemiin ja auringon alle, ennen kuin aloitan uudessa työssäni. Muutenkin keväälle ja kesälle on suunnitteilla jo muutama kiva juttu, joten ainakin on mitä odottaa! 🍃

Ajattelin vielä näin sateisen päivän iloksi jakaa teille ohjeen tuohon ihanan aurinkoiseen smoothieen, joka toi kyllä kivasti lisäpuhtia päivään! 

Aurinkoinen appelsiini-inkiväärismoothie 

- 1 banaani
- 1 appelsiini
- pieni pala inkivääriä
- mangoa oman maun mukaan
- pieni loraus Bonne 4-hedelmää täysmehua

Kaikki vain blenderissä sekaisin ja ENJOY🍊🍹

14 kommenttia :

  1. Hei kivat nuo lenkkarit, kelpaa kyllä lenkkeillä noilla! ❤️ joo saisi kyllä kevät tulla äkkiä, piristäisi ihanasti :) smoothie on myös herkullisen näköinen, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykästyin noihin, kiitos! :) Kyllä se kevät sieltä tulee hurjaa vauhtia, täällä ainakin on ollut jo ihanan keväisiä päiviä <3 Kiitos paljon Viivi :)

      Poista
  2. Smoothie näyttää niin hyvältä ja raikkaalta! Hyvä post :)

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Oi miten kivat kengät! Mulla on tosi paljon ton tyyliset Niken kengät ja odottelen jo niitä kevätilmoja, kun saan laittaa ne taas jalkaan :) Smoothie sekä näyttää että kuulostaa ihan superhyvältä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Itseasiassa näinkin siun yhdessä postauksessa kuvan niistä kengistä, ja tykkäsin niistäkin kyllä tosi paljon :) Tuo smoothie oli kyllä hyvää :p

      Poista
  4. Noi kengät on ihanat, haluun<3 Aivan ihana postaus muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihastuin niihin heti ensisilmäyksellä ja ovat jalassakin tosi hyvän tuntuiset! :) Kiitos paljon Inka <3

      Poista
  5. Mä odotan myös todella paljon kevättä! <3 Se on ihanaa aikaa :) Herkullisen näköinen tuo smoothie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!! :) Etenkin silloin, kun puihin puhkeaa lehdet ja ulkona alkaa vihertää - rakastan sitä <3 Kiitos Niina :)

      Poista
  6. Mulla on ihan sama fiilis, arki tuntuu vähän liiankin tasaiselta ja mihinkään ei oikein tunnu olevan aikaa :( Blogiinkaan ei ole jaksanut keskittyä moneen päivään. Mutta eipä tästä mitään stressiä kannata ottaakaan :) Ihania kuvia taas, niin herkullisen näköinen toi smoothie ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, niin harmi että siullakin arki on tuntunut tasaiselta viime aikoina :( Itsellänikin blogi on jäänyt väistämättä hieman taka-alalle viime viikkoina, kun ei vaan ole löytänyt sitä oikeaa fiilistä kirjoittaa.. Kiitos paljon <3

      Poista
  7. Voi Tuuli, nyt pakko sanoa että mä kyllä fiilaan sua aika monessa asiassa! Jotenkin muakaan ei oo kauheesti inspannut arki viime aikoina ja blogi on ollut sen takia aika hiljainen :/ Ja toi katupölyn määrä!?? Tuntuu että hampaissa vaan ratisee hiekka.. :D Toivottavasti pian elämä alkais hymyileen ja tuomaan enemmän ihania juttuja meille! Niin ja ihanat kengät :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa (taino itseasiassa kurjaa! :D) että sielläkin voidaan samaistua näihin tunteisiin, mitkä viimeaikoina ovat olleet päällimmäisinä! Mutta blogi voi kyllä aina odottaa, turha postata jos on jo valmiiksi huonolla tuulella tai kirjoitettavaa ei vaan synny :) Haha, tuo katupölyn määrä on kyllä jotain niin järkyttävää :D Toivotaan tosiaan näin, kyllä se elämä varmasti näyttää pian taas parhaat puolensa! ;) Kiitos ihana <3

      Poista