3.5.2017

ARKEEN PALUU

Ihanaa toukokuun alkua sinne ruudun toiselle puolelle! Reissusta palattuamme pääsimme lähes suoraan vapun viettoon, vaikka itselläni se jäikin tänä vuonna melko laimeaksi pienen väsymyksen ja juhlafiiliksen puuttumisen vuoksi. Perinteiset simat ja munkit tuli kyllä nautittua, mutta muuten ei sen suurempia vappuherkkuja tai brunsseja meillä näkynyt. Ehkä ensi vuonna sitten voisi panostaa hieman enemmän!

P5010595

Uudet työtkin ovat lähteneet hyvin käyntiin, ja on kiva kun töiden jälkeen ehtii vielä tehdäkin jotain. Aamuisin herääminen on myös asteen helpompaa nyt kun on valoisaa, joten eiköhän kehokin sopeudu pian tähän uuteen unirytmiin. Paljon on ollut asioita hoidettavana tämän muutoksen myötä, mutta luultavasti pian alkaa pahin kiire hellittää ja voi ottaa hieman rennommin. 

Olen myös ajoittain tuntenut hieman huonoa omaatuntoa siitä, etten ole ehtinyt viime aikoina nähdä tai kysellä kuulumisia esim. kaikilta ystäviltäni, mutta jos luette tätä niin muistakaa että olette kyllä miun mielessä Monen blogiystävänkin kanssa olen suunnitellut näkeväni tässä kevään aikana, mutta aikataulujen yhteensovittaminen on välillä todella hankalaa eri paikkakunnilla asuessa, vaikkakin kaiken sen vaivan arvoista Joskus vain tunnen itseni niin saamattomaksi, kun on paljon asioita hoidettavana enkä oikein tiedä mistä pitäisi aloittaa. 

P5010592

Toivoisin myös, että saisimme pian tämän asuntomme myydyksi, jotta voisimme muuttaa isompiin neliöihin ja tilaa olisi enemmän. Asuntokaupat ovat kuitenkin sen verran isoja asioita, joten kai hyvää kannattaa vain odottaa. Ehkä se meidän unelmakoti onkin jo ihan kulman takana, koskaan ei voi tietää

Muuten tänne kuuluu ihan hyvää ja odotan tulevaa kesää jo innolla! Monelle viikonlopulle on jo paljon kivoja juttuja suunnitteilla, ja ainut toive minkä oikeastaan jokaiselle kesälle esitän on, että kunhan vain olisi lämmintä ja aurinkoista 🌞

P5010597

 Yritän saada reissupostauksia mahdollisimman pian ulos, nyt kun kaikki on vielä tuoreessa muistissa ja kuvatkin käyty suurinpiirtein läpi! Mukavaa loppuviikkoa kaikille

10 kommenttia :

  1. Ihania kevätkuvia Tuuli ♥ Harmi että heti reissusta palattua on ollut kiirus, niin se taitanee kyllä aina olla:') Vappufiilistä ei täälläkään ollut, enkä panostanut kyseiseen suosikkijuhlaani muutenkaan hyvin tänä vuonna. Kyllä harmittaa, mutta onneksi se vappu on ensivuonnakin ♥ Reissupostauksia odotellaan kovasti jo täällä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata ♥ Niinhän se varmasti on, että reissun jälkeen on aina pieni kiire päällä, mutta miulla se johtuu lähinnä tuosta työpaikan vaihdoksesta :) Harmi ettei sielläkään oikein ollut vappufiilistä, mutta turha sitä on pakottaakaan jos ei vain ole.. Kiva kuulla, niitä tulossa mahdollisimman pian ♥

      Poista
  2. Voi miten ihania kuvia, kukkaset niin piristää!<3 Se fiilis oikeesti ku näki kevään ensimmäisen leskenlehden 8) Mukava kuulla, että uusi työ on alkanut rullaamaan! Mullakin saattaa olla alotus uudessa työpaikassa ja voin kertoa, että kyllä muuten jännittää! :S Toivottavasti asuntojutut etenisi myös pian johonkin suuntaan!:) Ihanaa torstaita ja aurinkoista loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Oi, ihana juttu että sielläkin saatetaan vaihtaa työpaikkaa, tsemppiä! ♥ Varmasti uudessa työssä aloittaminen jännittää aina, mutta uskon että kaikki tulee menemään ihan hyvin :) Kiitos paljon ja samoin sinnekin kaunokainen! :-*

      Poista
  3. ihanaa toukokuuta sinnekin <3 paljon kivaa on kyllä sullekin ehtinyt sattua, työt ja kaikki :) vaikka vappu ei ollutkaan meillä kummallakaan paras mahdollinen, niin toivotaan että ensi vuonna se olisi parempi. tsemppiä ja haleja sulle uuteen työhön ja arkeen! <3 ja hei, ystävät varmasti ymmärtää jos ei aina ehdi kysellä kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ♥ Tsemppiä sinnekin Jenni, ihanaa että pian pääset lomailemaan! Täytyy muistaa nauttia niistä elämän pienistä iloista vaikka kiirettä olisikin :)

      Poista
  4. Asuntokauppojen kanssa ei tosiaan kyllä kannata hosua, kyllä se oikea koti teille löytyy ja saatte varmasti nykyisen asunnon myytyä<3 Tosin mä nyt en oo ehkä paras mahdollinen puhumaan mitään tosta hosumisesta, mähän menin ja ostin sen ensimmäisen ja ainoan asunnon, mitä kävin edes katsomassa :'D Olin mä tietysti netistä katsellut jo tosi pitkään niitä asuntoja, mutta ei niistä mikään iskenyt oikeastaan lainkaan. Tai jos iski, oli sijainti tosi huono tai hinta liian kallis. Mun isä varsinkin koitti toppuutella mua ja sanoi monet kerrat, että katsele nyt vielä, mutta hetkeäkään en oo katunut sitä, että menin ton asunnon ostamaan. Se on mulle ihan täydellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, olen ihan samaa mieltä ♥ Mutta kyllä siekin teit ihan varmasti oikean ratkaisun ostaessasi tuon asuntosi - joskus vaan tulee heti tunne että tämä se on :'D Eiköhän meidänkin asuntoasiat pian selkene, täytyy vaan antaa aikaa...:)

      Poista
  5. Oi miten keväisiä kuvia<3 ompa sulla ollut paljon kaikkea, tsemppiä uuteen työhön :) mulle oli aluksi tosi hankalaa sopeutua aamuvuoroihin, mutta enää en muita tekisikään ja onneksi ei ole tarvinnutkaan. On ihanaa kun töiden jälkeen on aikaa tehdäkin jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jasu! :) Kyllä uuteen rytmiin totutteleminen vie aina oman aikansa, mutta pian siihenkin tottuu. Itsen koen myös nykyisen rytmini hyväksi, sillä ennen tein yleensä todella paljon iltavuoroja :D

      Poista