29.5.2017

BLOGIHISTORIANI 5 LUETUINTA POSTAUSTA

Huomasin ihanaisen Lindan blogissa postauksen, jonka ideana oli kertoa, mitkä ovat olleet niitä oman blogihistorian luetuimpia postauksia. En ole aikoihin käynyt kurkkaamassa oman blogini tilastoja lukijamääriä tarkemmin, joten oli kyllä ihan mielenkiintoista nähdä, mitkä postaukset siellä kärkipäässä keikkuivat. Toki koko blogihistorian postauksia ei voi enää laskea mukaan, sillä olen poistanut oikeastaan kaikki postaukset vuosilta 2013 ja 2014, mutta niihin aikoihin kirjoitukseni eivät muutenkaan todennäköisesti saaneet kovin kummoista yleisöä, heh. 

dosofcolours

Tämän Wish-postauksen suosio yllätti itseni kyllä ihan täysin, vaikka ajattelinkin sen olevan hyödyllinen monelle. Viime syksynä tuli tilailtua kyseisestä nettikaupasta yhtä sun toista, mutta sen jälkeen tuli melko pitkä tauko, etten jaksanut tilata sieltä mitään. Edelleen omistan hieman ristiriitaiset fiilikset kyseistä puljua kohtaan, mutta sitten kun ostos sattuukin menemään nappiin, niin tekee vaan mieli tilata lisää.. 🙈 Seuraava osa onkin jo itseasiassa kehitteillä, kunhan saan loput tilaamistani paketeista perille ja pääsen niitä testaamaan! 


P8060086

Tätä postausta lukiessa tuli hieman haikea olo, sillä olen viime aikoina unohtanut noudattaa kyseisiä neuvoja ihan täysin, ja tiedän itsekin etten ole voinut henkisesti kovin hyvin.. Positiiviseen ajattelutapaan kannattaa ihan oikeasti panostaa, sillä se antaa niin paljon voimaa jaksaa ne inhottavatkin asiat ja epäonnistumiset. Vaikka itse sanonkin, on tämä omasta mielestänikin yksi blogini parhaimpia postauksia, ja vastaanottokin oli juuri sellainen, jota olin toivonut 😊


blogimiitti4
 

Bloggaajat - ne mielenkiintoiset tyypit, joiden höpinöitä seurataan tiiviisti ja joiden elämästä haluttaisiin tietää vielä vähän lisää. En yhtään ihmettele, että tämä on noussut yhdeksi blogini suosituimmista postauksista, ja lukijamäärään on vaikuttanut luultavasti myöskin tapahtumassa olleet sponsorit, joiden tuotteita paljastui saamistamme goodie bageista. Tulipa ikävä tuota kesäisen kuumaa päivää ja noita ihania tyyppejä! 💕 


P6300104

Näköjään nämä Helsinki -postaukset kiinnostavat jengiä enemmänkin 😂 Viime kesänä menetin tosiaan Suomenlinna-neitsyyteni (20-vuotiaana, seriously?!), kun vietimme kivan päivän äitini ja isosiskoni kanssa. Helsingin visiitit ovat viimeisen vuoden aikana muodostuneet kivaksi rutiiniksi, ja nykyään sinne palaakin aina mielellään täältä pikkukaupungin pölyistä 💪


P6300016

Tämän postauksen olin jo ehtinyt lähes unohtaa, mutta voin kyllä edelleen allekirjoittaa täysin jokaisen lauseen, ja muistan myöskin mistä ajatus kyseiseen postaukseen lähti. Tällaiset syvällisemmät postaukset ovat muutenkin keränneet yleensä eniten kommentteja ja näkyvyyttä, mikä on ollut ilo huomata. Kirjoittaminen on kuitenkin itselleni yksi tärkeä tapa purkaa omia ajatuksia, joten on ihanaa jos ihmiset voivat samaistua teksteihini ja ajatuksiini.

*** 

Muistatteko te kyseisiä postauksia? 😊

16 kommenttia :

  1. Hei mä muistan kun oot kirjoittanut näistä! Ei ihmekkään että nämä postaukset ovat juuri niitä luetuinpia :) kiva idea tämä muutenkin, pitää ottaa ehkä toteutettavaksi itsellekin! Tuo blogimiitti päivä oli kyllä ihan huippu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Viivi! :) Mielenkiinnolla odotan, jos päätät itsekin toteuttaa samaisen postauksen! Niin kyllä oli, tätä kesää odotellessa ♥

      Poista
  2. Oi miten kiva kun säkin teit tällaisen postauksen! En yhtään ihmettele, että sun syvällisemmät ja pohdiskelevat postaukset on keränneet paljon kävijöitä. Kirjoitat tosi hyvin ja fiksusti noista aiheista ♥ :) Ja ne herättää aina hurjasti ajatuksia ainakin mussa!

    Hahaa mä en oo vielä tänäkään päivänä käynyt Suomenlinnassa ja ikää on jo 24 vuotta :D Pitäisi varmaan koittaa tänä kesänä korjata toikin tilanne. Nyt kun on ihan kunnolla lomaa niin ehtii tekemäänkin jotain :) Tota blogimiittipäivää on kyllä ikävä, oli se vaan niin kiva päästä tutustumaan teihin, vaikka päivää niin paljon etukäteen jännitinkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Linda ♥ Ja pahoittelut, että varastin tämän postausidean :D

      Ihana kuulla jos syvällisemmät postaukseni ovat herättäneet ajatuksia ja niihin voi samaistua :) Ehkä kesällä tulee tosiaan mentyä taas tuonne Suomenlinnaan, on se kyllä kaunis paikka! Siuhunkin oli aivan ihana päästä tutustumaan ja varmasti päästään vielä tutustumaan paremminkin ♥

      Poista
  3. Voi vitsit, muistan kaikki näistä postauksista ♥ Tuosta Wish -postauksesta tykkäsin varsinkin tosi paljon, kun itsekin tilailen kaikkea kiinasta :) Tulipa muuten ikävä viime kesää ja tuota blogimiittiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla Jasu! :) Kiva jos tuosta Wish -postauksesta oli siulle hyötyä :) Sanos muuta, mutta eiköhän vielä tulevanakin kesänä päästä näkemään ♥

      Poista
  4. olipa hauska postaus, kiva lukea tällaista koostetta blogin suosituimmista postauksista :) pitäisi melkein itsekin tehdä vastaava! ymmärrän hyvin, miksi sun syvälliset postaukset on heti kärjessä - kirjoitat todella hyvin syvällisemmistä aiheista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jenni ♥ Niin, olisi ihan mielenkiintoista nähdä muidenkin blogeista, mitkä ovat olleet niitä luetuimpia postauksia :) Voi kiitos, ihana kuulla ♥

      Poista
  5. Muistan näistä kyllä jokaisen postauksen, että luettua on tullut :) Sun postauksia kyllä tosiaan lukee kaikkia ihan mielellään, osaat kyllä kirjottaa niin hyvin, että kaikkiin teksteihin vaan uppoutuu mukaan ja ihastelee kaikkia kuvia <3 Täytyisi itekkin vähän katsoa, että millasia tekstejä on blogihistorian aikana tyypit tykännyt lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Emilia ♥ On niin ilo kuulla, että lukijat ovat pitäneet postauksistani ja tykkäävät blogistani - se antaa inspiraatiota jatkaa koko touhua :) Innolla jään odottelemaan, jos päätät toteuttaa samanlaisen postauksen!

      Poista
  6. Mulla on myös ollut tämä pitkään mielessä mutta koskaan ei vaan oo tullut toteutettua ja nyt kun käväisi siellä blogiyhteisössäkin niin osa postauksista on vasta nyt alkanut kerryttää sitä kävijämäärää, pyhh:< Harmittaa!
    Anyway muistan kyllä nämä tekstit, onhan sitä pitkään roikkunut mukana ja lukenut innoissaan sun postauksiasi;) Ihana oli nähdä mitkä blogisi postauksista ovat keränneet eniten kävijöitä. Nämä on justiinsa hauskoja faktoja blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä mielenkiintoista päästä kurkkaamaan muidenkin luetuimpia postauksia vuosien varrelta! :) Ihanaa että olet ollut jo pitkään mukana blogini matkassa ja kommenttisi saa aina hyvälle tuulelle ♥ Iso kiitos ♥

      Poista
  7. Hitsi nää kaikki postaukset on kyllä ollut ihania, niinkun aina sun kaikki postaukset<3
    Voi että mää niin ootan tota tän kesän blogimiittiä :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ♥ Sama täällä, siitä tulee varmasti jälleen ihan huippupäivä! :))

      Poista
  8. Nämä kaikki postaukset muistan hyvin, kaikki ihania postauksia! <3 Tuo vinkkejä positiiviseen ajattelutapaan- postaus on näistä mun lemppari, se on todella kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että muistat kaikki kyseiset postaukset :) Ja kiitos, itsekin olen tyytyväinen siihen postaukseen ♥

      Poista