16.6.2017

30 KYSYMYSTÄ MEIKKAAMISESTA

Sain jo jokunen aika sitten ihanan Lindan blogista tämän meikkaamiseen liittyvän haasteen, ja vihdoin sain kaivettua luonnoksiin tallennetun keskeneräisen postauksen esiin, ja raapustelin kysymyksiin vastaukset valmiiksi. Kysymykset olivat mukavan monipuolisia, ja joihinkin täytyi hetki jopa miettiä vastaustaan, mikä antoi vähän lisähaastetta tämän toteuttamiseen ;) 

P6160101

1. Minkä sävyinen huulipuna sopii sinulle parhaiten? Entä huonoiten?

Parhaiten sopii mielestäni hieman lämpimät punaiset sekä marjaisat sävyt, sekä nudepunista hieman rusehtavat ja lähellä oman huulen sävyä olevat punat. Viileät violetit tai malvan sävyiset punat saavat helposti värin katoamaan kasvoiltani, mikä on harmi, sillä tykkäisin käyttää myös sen sävyisiä huulipunia.

2. Millä levität meikkivoiteesi?

Kaikista helpoimmaksi ja nopeimmaksi vaihtoehdoksi olen kokenut levittämisen ihan sormin, toki jokus saattaa beauty blenderkin olla käytössä. 

3. Teetkö ensin silmämeikin vai meikkipohjan?

Meikkipohja tulee lähes poikkeuksetta aina tehtyä ensin. Toki juhlavamman meikin teossa pyrin jättämään silmänympärysihon meikkaamisen vasta luomivärin levityksen jälkeen, mutta sekin tuntuu jotenkin hankalalta :D 

4. Mainitse kolme suosikkimeikkibrändiäsi. Miksi juuri ne ovat suosikkejasi?

Lumene, NYX ja theBalm. Olen käyttänyt Lumenen tuotteita meikkipohjassani jo vuosia, ja koska olen todennut ne itselleni toimiviksi, en ole nähnyt syytä vaihtaa mihinkään toiseen merkkiin. NYXilta taas huulituotteet ovat tulleet tutuiksi, ja theBalmilta käytössäni on lähes päivittäin Bahama Mama -aurinkopuuteri, joka on ihan huippu! Haaveissani olisi hankkia vielä jossain vaiheessa jokin theBalmin luomiväripaletti, mutta tällä hetkellä en koe tarvitsevani sitä niin paljon :).

5. Kumman valitset: voimakkaan silmämeikin ja kevyesti meikatut huulet vai räväkästi meikatut huulet ja kevyen silmämeikin?

Mietin tätä hetken, sillä pidän kyllä molemmista vaihtoehdoista. Toisaalta koska silmäni ovat melko pienet, tykkään korostaa niitä enemmän joten vastaan voikamas silmämeikki ja kevyesti meikatut huulet. Juhliin saatan kuitenkin meikata sekä voimakkaammat silmät että näyttävät huulet, koska miksi ei? ;)

P6160099

6. Onko sinulla jokin "luottomeikki", jonka tiedät aina onnistuvan ja joka näyttää aina hyvältä?

Silmissäni on tällä hetkellä ripsienpidennykset, jotka auttavat paljon avaamaan katsetta eikä muuta meikkiä paljon edes tarvitse. Kuitenkin jos haluan panostaa, tykkään lisätä vielä nestemäiset kissarajaukset sekä tehdä kajalilla alaripsien tyveen silmäluomelle pienet vedot häivytellen ne sopivalla luomivärillä. Tällä hetkellä huomaan usein kaivavani NYXin Matte Lipstick -kokoelmasta sävyn Euro Trash esiin, kun olen lähdössä esimerkiksi viettämään iltaa, sillä se korostaa piirteitäni mielestäni hyvin :).

7. Suosikkiluomiväripalettisi tai yksittäinen luomiväri?

Moni varmaan pyörittelee tässä kohtaa silmiään, mutta itseasiassa en omista sellaista :D Omistan aika paljon luomiväripaletteja ihan perus halpismerkeiltä, kuten Essencelta ja We Care Iconilta, ja usein tulee käytettyä vähän sitä sun tätä. Arkena tykkään usein laittaa vain jotain vaaleaa shimmeristä sävyä koko luomelle, eikä luomiväreillä tule enää leikiteltyä samalla tavalla kuin nuorempana. Hakusessa olisi kyllä joku täydellinen nude-luomiväripaletti, esim. Urban Decayn Naked -paletti houkuttelisi paljon!

8. Korjailetko meikkiäsi yleenä päivän aikana?

Kyllä yleensä joudun hieman korjailemaan. Etenkin huulet sekä meikkipohja ovat sellaisia, joita tulee korjailtua päivän aikana. Itselläni T-alue tuntuu olevan jotenkin muuta ihoa rasvaisempi, sillä sitä aluetta joudun päivän mittaan korjailemaan eniten.

9. Käytätkö meikinpohjustusvoidetta? Mikä on suosikkisi?

Satunnaisesti, vaikka ehkä juuri tuon meikkivoiteen pakenemisen kasvoilta voisi estää säännöllisemmällä primerin käytöllä :D Tällä hetkellä käytössäni on Beauty UK:n Prime fx foundation primer, joka on ajanut asiansa ihan hyvin ja on miellyttävä levittää kasvoille.

10. Kuinka kauan aikaa sinulla menee normaalin arkimeikkisi tekemiseen?

Noin 10-15 minuuttia.

11. Lisäätkö ripsiväriä myös alaripsiin?

Joskus nuorempana lisäsin aina, mutta enää en oikeastaan koskaan. Vihaan sitä kun päivän mittaan alaluomella näkyi aina varisseet ripsivärit, jotka tekivät meikistä heti suttuisen näköisen.

12. Irto-, kivi- vai meikkipuuteri?

Kivipuuteri.

P6160094

13. Kokeiletko mielelläsi uusia meikkityylejä vai pysytteletkö mielelläsi tutussa ja turvallisessa?

Tutussa ja turvallisessa tulee oikeastaan pysyteltyä. Vaikka tykkäänkin meikkaamisesta, en vain jaksa enää paneutua siihen niin paljon kuin joskus vuosia sitten, joten samalla vanhalla kaavalla mennään päivästä toiseen :D 

14. Ehdottomasti paras tuote kulmien meikkaamiseen?

Se on itseasiassa vielä löytämättä. Aikeissani olisi kokeilla jotain siveltimellä levitettävää kulmaväriä, sillä kulmakynällä on niin vaikea saada luonnolliset kulmat aikaan.

15. Kuinka usein peset meikkisiveltimesi?

Krhmm...ihan liian harvoin ainakin :D Sanotaanko että noin kerran kolmessa viikossa? Hups.

16. Miten arki- ja juhlameikkisi poikkeavat toisistaan?

Arkena meikkaan yleensä vain meikkipohjan ja kulmat, sekä jotain nudesävyä huulille. Ripsienpidennykset helpottavat huomattavasti arkea, kun ei tarvitse herätä niin aikaisin meikkaamaan. Juhlameikkiin panostan yleensä rajauksilla ja luomiväreillä, sekä tummemmalla huulipunalla. Myöskin korostuksiin ja varjostuksiin tulee panostettua enemmän.

17. Mielipiteesi nestemäisistä huulipunista?

Tykkään ja en tykkää. Oikeastaan kaikissa kokeilemissani nestemäisissä huulipunissa pigmentti on ollut erinomainen, mutta jotkut tuntuvat tarraavan huuliin ihan kunnolla, mikä saa myös väistämättä melko kuivan tunteen huulille aikaan. NYXin soft matte lip creameja omistan useamman, mutta niistä käytän oikeastaan enää vain pelkkiä nudesävyjä. Lisäksi meikkipussistani löytyy theBalmin sekä The Body Shopin nestemäiset huulipunat, jotka ajavat asiansa hyvin, mutta tuo kuivuuden tunne tulee niissäkin aina jossain vaiheessa esille. Lisäksi inhoan nestemäisen huulipunan korjailua, sillä tuntuu ettei huulten pinnasta saa enää tasaista ilman, että joutuisi pyyhkimään kaikki punat huulilta pois.

18. Minkä meikkibrändin toivoisit seuraavaksi rantautuvan Suomeen myytäväksi kivijalkaliikkeisiin?

En oikeastaan tiedä, sillä en seuraile mitään meikkibrändejä niin tarkkan :D 

19. Onko sinulla jokin kipuraja, jota enempää et ole valmis maksamaan yksittäisestä meikkituotteesta?

Jos meikki maksaa esim. 30e, yleensä harkitsen jo siinä vaiheessa tarvitsenko sitä oikeasti vai en. En tiedä miksi, mutta luulen että voisin maksaa jostain ihonhoitotuotteesta enemmän kuin yksittäisestä meikistä, mutta sanotaanko että 40-50e alkaa olla selkeä kipuraja.

20. Varjostatko kasvojasi? Jos varjostat, millä tuotteilla?

Tämän taisinkin jo mainita tuolla ylempää, mutta kyllä varjostan - theBalmin Bahama Mama -aurinkopuuterilla, jossa on ihana mattapinta sekä tarpeeksi viileä sävy varjostusten tekemiseen :). Joskus saatan käyttää myös voidemaista NYXin Highlight & Contour Wonder Stickia.

P6160109

21. Kiinnitätkö valmiin meikin meikinkiinnityssuihkeella?

En omista sellaista, joten en kiinnitä :).

22. Paras sivellin luomivärien häivyttämiseen?

Olen ehkä huonoin ihminen kertomaan meikkisiveltimistä, joten tähänkään en valitettavasti osaa antaa vastausta :D.

23. Tykkäätkö meikata muita ihmisiä?

En :D Jo oman naaman meikkaaminen tuottaa välillä harmaita hiuksia, joten jos kyseessä olisi vielä joku toinen, ei siitä tulisi varmaan mitään.

24. Onko sinulla meikkejä, joita koitat säästellä ja joita käytät siksi vain harvoin?

Ei oikeastaan.

25. Paras irtoripsimerkki?

En käytä (tai oikeastaan en ole koskaan oppinut käyttämään) irtoripsiä, joten en osaa sanoa. 

26. Suositko luomiväreissä enemmän matta- vai shimmersävyjä?

Vähän sekä että, mutta kyllä shimmerisiä tulee ehdottomasti käytettyä enemmän! :)

P6160105

27. Voidemainen vai puuterinen poskipuna?

Puuterimainen. En varmaan saisi voidemaista poskipunaa millään häivytettyä tarpeeksi hyvin kasvoilleni :D

28. Käykö sinulle koskaan niin, että huomaat kotiin päästyäsi valitseneesi kaupasta täysin vääränsävyisen meikkivoiteen, peitevoiteen tms.? 

Joskus kyllä, mutta nykyään enää harvemmin. Nykyään saatan valita itselleni jopa liian vaalean meikkivoiteen, kun joskus se oli vielä ihan päinvastoin. Myös huulipunien kanssa tulee joskus hutiostoksia, kun kaupassa kivalta näyttänyt sävy ei asetukaan omille huulille. Tähän kategoriaan voisi laskea vielä oikeansävyisen kulmakynän/värin löytämisen, sillä monesti olen napannut mukaani ihan liian punertavan sävyn.

29. Kuinka monta huultenrajauskynää omistat?

Pikaisella laskutoimituksella niitä taitaa löytyä 5. 

30. Onko meikkaaminen sinulle pakkopullaa, intohimo vai jotain siltä väliltä?

Jotain siltä väliltä :)

***

Jännä muuten miten eilen vasta kirjoitin inspiraation puutteesta blogini suhteen, ja heti saatuani tämän haasteen valmiiksi, aloin innoissani miettiä jo tulevia postauksia! :D Enpä muuten olekaan pitkään aikaan tehnyt mitään kauneuteen liittyvää postausta, joten ehkä tästä olikin hyötyä ;)


14 kommenttia :

  1. Jeij, säkin teit tän postauksen ♥ Oli kiva lukea :) Ja ihania kuvia olit myös laittanut tähän<3
    Ja hei toi kolme viikkoa sutien pesemisessä ei oo vielä mitään, mä en muista koska olisin ne pessyt :D Vaikka tän postauksen tekemisen jälkeen sitä lupailinkin, huuuups :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu, ihana kuulla! ♥ Haha, tuo meikkisutien peseminen tuppaa kyllä usein jäämään, ennen kuin sitten jossain vaiheessa havahtuu että ehkä ne kannattaisi välillä pestäkin :D

      Poista
  2. Tää oli ihan superkiva postaus. Kiva toteuttaa ja kiva lukea muilta! Ihania kuviakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka :) Itsekin tykkään paljon tällaisten haastepostausten toteuttamisesta, kuin myös lukea muidenkin vastauksia niihin!

      Poista
  3. Todella ihana postaus, tätä oli mukava lueskella :) + Nää sun kauniit kuvat! <3 Mä laitan monesti meikkivoidetta jne sormin, sitten lopuksi saatan meikkisienellä vähän tasoitella. Mutta se on niin helppoa laittaa sormin :D Mä myös toisaalta tykkään nestemäisistä huulipunista, mutta jos haluaa vain nopeasti jotain huulipunaa niin kyllä silloin laitan ihan tavallista huulipunaa. Mulla on tapana laittaa nestemäisten huulipunien kanssap punertavaa huulirasvaa, joten silloin huulet ei kuivu niin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Niina ♥ Meikkivoide on kyllä niin helppo ja nopea levittää sormin :D Itsekin tosiaan usein tasoitan sen sitten vielä meikkisienellä! Yleensä laitan itsekin aina huulirasvaa minkä tahansa punan alle, niin kuivuuden tunne ei ole niin paha. Tosin jotkut punat ei vaan tahdo oikein tarttua hyvin jos alla on paljon huulirasvaa :/

      Poista
  4. Musta tuntuu, että kaikki osaa panostaa ihan tavalliseen arkimeikkiinki enemmän kun mä, mun arki ja juhlameikki tuntuu olevan kyllä ihan sama :D Joskus toivon, että sais enemmän rohkeutta vaan alkaa kokeilla kaikkea erilaista ja kokeilla erilaisia tuotteita, varmasti löytyisi myös mulle helppoja ja nopeita uutuuksia :) Hyvin toteutettu tää postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joskus miusta tuntuu kyllä kieltämättä ihan samalta! :D Mutta kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia tyylejä, jo vaikka räväkällä huulipunalla saa ilmeeseen kontrastia :) Kiitos ihana <3

      Poista
  5. Tosi kiva postaus! Pitäsiköhän itsekin toteuttaa tämä...?

    https://heidi-karoliina-a.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, kiva että pidit! :) Ja hei toteuta ihmeessä, Linda keksi kyllä hyvän haastepostauksen, joka kannattaa ehdottomasti laittaa kiertoon <3

      Poista
  6. Lueskelin tämän yksi ilta puhelimella ja pakko nyt palata kommaamaan, en tykkää yhtään kommentoida phonella:D Ihana oli lueskella sunkin vastaksesi näihin ja taas ihan superihania kuvia sulla ♥ Kerrohan nyt ne sun kuvauskikkasi, aina niin ihanat tuotekuvat ja kaikki täällä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva että palasit kommentoimaan :) Puhelimella on kyllä inhottava alkaa näpyttelemään mitään kovin pitkää kommenttia! Voi miten ihana kuulla, kiitos superisti ♥ Yleensä tuotekuvissa vaan sommittelen kuvattavat tavarat jotenkin ja kokeilen eri kuvakulmia, ja poimin sitten parhaimmat kuvat joukosta :D Vaikea sanoa mikä se varsinainen kikka on, kokeilemalla löytyy se oma paras tapa kuvata ;)

      Poista
  7. Ehdinhän mä vihdoin lukea tän postauksen kokonaan, vaikka näinkin tän jo aikoja sitten! Ollut vaan niin kiire, ettei oikeen oo jäänyt blogijutuille aikaa pariin päivään :/ Ihanaa kun säkin vatasit tähän<3 theBalmin Bahama Mama on ihan huippuhyvä aurinkopuuteri ja sillä mäkin tykkään kasvoja varjostaa :) Se on riittävän viileän sävyinen kun ei sellasella oikeen punertavalla oikeen saa kauniita varjostuksia tehtyä :D

    Tosi kauniita kuvia Tuuli! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ymmärrän varsin hyvin ettei aina ehdi heti kommentoimaan! :) Teen myös usein itse niin, että saatan lukea jonkin postauksen pintapuolisesti, ja sitten palaan myöhemmin ajatuksen kanssa kommentoimaan! Ihana että tykkäsit, ja kiitos tosiaan vielä että haastoit miutkin tähän mukaan ;) Tuo Bahama Mama on tosiaan ehkä paras varjostuksien tekoon tarkoitettu aurinkopuuteri, mitä olen käyttänyt :) Kiitos paljon ♥

      Poista