29. lokakuuta 2017

#LOMAFIILIS

Miten siellä ruudun toisella puolella on viikonloppu sujunut? Perjantaina töistä päästyäni olo tuntui ihanan kevyeltä, sillä tieto alkavasta lomasta käänsi suupielet väkisinkin hymyyn, ja mieli oli pitkästä aikaa ihanan huoleton. Vietin hetken aikaa kaupungilla pyörien, ja kävin tsekkaamassa Flying Tigerin avajaiset, tosin ihmispaljoudesta johtuen lähdin tällä kertaa tyhjin käsin pois. Veromodasta satuin kuitenkin löytämään aivan ihanan paidan - juuri sellaisen jota olen jo jonkin aikaa etsinytkin. Katsotaan, josko vaikka reissusta saisin asukuvia tuo kyseinen ihanuus ylläni  

PA280004

Illalla lähdimme puolestamme mieheni kanssa ulos syömään, ja päätimme käydä testaamassa tänne jokunen viikko sitten avautuneen Pancho Villan. Tykkään todella paljon tuollaisista meksikolaistyylisistä ravintoloista, ja vaikka täällä Lappeenrannassa niitä jo muutama löytyykin, ei tämä ollut todellakaan pettymys - päinvastoin, ruoka oli todella maittavaa ja palvelukin erittäin ystävällistä. Mennään siis varmasti toistekin

Eilen kävimme illalla katsomassa uuden Tuntematon -elokuvan, ja itse ainakin tykkäsin. Toteutus oli mielestäni hieno ja tunnelmaan pystyi eläytymään täysin, eikä kolme tuntiakaan tuntunut niin pitkältä mitä aluksi pelkäsin (tosin olihan leffan jälkeen paikat melko jumissa, heh :D). Kiva viikonloppu siis kaikinpuolin takana, ja huomenna tämä tyttö lähteekin jo ihan toisiin maisemiin!

PA290009

Tämä puolen vuoden tasainen puurtaminen on kyllä tehnyt tehtävänsä, ja huomaan todellakin olevani loman tarpeessa. Viime yön aikana tännekin oli sadellut lumipeite maahan, joten mikäs sen parempaa kuin karata hetkeksi pois täältä kylmästä ja koleasta Suomesta! Lisäksi naisten kesken matkustaminen on varmasti täysin erilaista mitä kahdestaan mieheni kanssa, joten senkin puoleen odotan lomaamme innolla - vaikka tuskin niiltä kommelluksilta voi täysin tälläkään kertaa välttyä! :D

PA290014


Tulen varmasti päivittämään lomatunnelmia myös Instagramin puolelle (@tuulimariaaa), joten pysykäähän kuulolla 👀


24. lokakuuta 2017

10 HYVÄÄ ASIAA MINUSTA

Ajattelin pitkästä aikaa toteuttaa näinkin simppeliltä kuulostavan postauksen, kuin luetella omia hyviä puoliani. Huonompina tai stressaavina aikoina usein unohtaa keskittyä siihen, missä oikeasti on hyvä ja siitä negatiivisuuden kierteestä on todella vaikeaa päästä pois, jos jatkuvasti keskittyy vain pelkkiin epäonnistumisiinsa. Muistelin toteuttaneeni vastaavanlaisen postauksen jokunen vuosi takaperin, joten nyt onkin korkea aika taas kehua itseään!

PA220025

1. Tunnollisuus - Olen aina ajoissa ja yleensä jopa liiankin etuajassa, sillä pidän myöhästelyä melko epäkohteliaana. Pyrin myöskin hoitamaan kaikki pakolliset asiat mahdollisimman pian alta pois, esimerkiksi maksan aina laskut samantien kun saan ne, koska kun ne ovat poissa päiväjärjestyksestä, niitä ei tarvitse enää myöhemmin miettiä.

2. Empatiakyky - Osaan asettua hyvin toisen asemaan, ja autan mielelläni muita. Ihmissuhteissani olen yleensä se kuunteleva osapuoli, ja jäänkin usein pohdiskelemaan asioita omassa päässäni, joka on toisaalta hyvä ja toisaalta ehkä hieman huonokin asia :D

3. Herkkyys - Koen tunteet usein voimakkaina, oli kyse sitten ilosta, surusta, pettymyksistä tai onnistumisista. Joskus häpesin sitä, että esimerkiksi itken niin helposti, mutta iän myötä olen tajunnut, että ei omien tunteiden näyttämisessä ole mitään väärää.

4. Huomaavaisuus - Pyrin olemaan kaikille ystävällinen, tervehdin naapureita ja pidän tarvittaessa ovea auki vanhemmille ihmisille. Kaupassa käydessänikin pyrin olemaan se kiva asiakas, mikä tulee itseltäni varmaan luonnostaan asiakaspalvelutaustani vuoksi.

PA070122  
5. Visuaalisuus - Olen hyvin visuaalinen ihminen, jonka vuoksi luultavasti valokuvauskin kuuluu kiinnostuksen kohteisiini niin voimakkaasti. Rakastan kauniita asioita ja esimerkiksi Suomen luontoa kaikkine vuodenaikoineen ja yksityiskohtineen.

6. Maanläheisyys - Kaipaan elämääni tietynlaista turvaa ja luotettavuutta, enkä ihan hirveästi hötkyile suuntaan tai toiseen. Vaikka arki saattaisi välillä tuntuakin tasaisen harmaalta, niin realiteettien tajuaminen sekä asioiden pohtiminen usealta eri kannalta on usein helpottanut esimerkiksi päätösten tekoa huomattavasti.

7. Sydämellisyys - Saan usein kuulla olevani herttainen, mitä välillä ehkä hieman naureskelen, mutta tottakai otan sen kohteliaisuutena. Olen pohjimmiltani hyvin lämminsydäminen ihminen, ja esimerkiksi perhe ja läheiset ystävät ovat miulle erityisen tärkeitä.

8. Osaan pitää puoleni - Monesti esimerkiksi työelämässä törmää siihen, että etenkin nuorien työntekijöiden kuvitellaan olevan tietämättömiä omista oikeuksistaan, mutta itse olen hyvinkin tarkka näissä asioissa. Lisäksi osaan myös nykyään avata herkemmin suuni, jos joku kohtelee miuta huonosti ilman mitään järkevää syytä.

PA090007  
9. Kyky lukea ihmisiä - Kiinnitän todella paljon huomiota (oikeastaan ihan huomaamattani) ihmisten eleisiin, ilmeisiin ja sanoihin, ja näin ollen pystyn helposti muodostamaan kuvan millainen henkilö on kyseessä. Tämä on mielestäni tärkeä ominaisuus, mutta kieltämättä se saa miut joskus jopa ärsytyksen partaalle, kun vaistoan jonkun ihmisen tarkoittavan täysin toista kuin mitä hän sanoo.

10. Positiivisuus - Vaikka totta puhuen viime aikoina positiivisuus ei ihan hirveästi ole kulkenut rinnallani, pyrin aina kuitenkin miettimään asioiden valoisat puolet ja keskittymään niihin pieniinkin ilonaiheisiin, sillä tiedän miten suuri voimavara se oikeasti on. Niinhän se menee, että negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja positiivisuus tartuttaa toisiinkin ihmisiin sitä valonpilkahtelua ja hyvää mieltä - on vain itsestään kiinni kumpaa tietä haluaa kulkea


Olisi kiva kuulla, missä juuri Sinä olet hyvä? :) Kerro se vaikka kommenttiboksissa tai nappaa postausidea omaankin toteutukseen!

14. lokakuuta 2017

AUTUMN FEELINGS

Hei pitkästä aikaa Tuntuipa oudolta taas avata tyhjä tekstikenttä pienen blogihiljaisuuden jälkeen, mutta samalla olen kuitenkin innoissani, sillä olen myös ajoittain kaivannut kirjoittamista todella paljon. Toisaalta blogini kohtalo on mietityttänyt viime aikoina paljonkin, mutta en usko että haluan vielä ainakaan lopettaa tätä jo monta vuotta rinnallani kulkenutta harrastusta. Joskus tulee vain kausia, kun koko somemaailma alkaa ahdistaa pinnallisuudellaan ja tekee mieli sulkea kaikki ylimääräinen hetkeksi pois mielestään. 

PA070023

Syksy on kaikessa hiljaisuudessaan lipunut hurjaa vauhtia eteenpäin, ja tuntuu ihan hullulta että jouluunkaan ei ole enää kuin pari kuukautta aikaa! Onneksi ennen sitä pääsen kuitenkin vielä viikoksi rentoutumaan etelän lämpöön, mikä tulee kyllä enemmän kuin tarpeeseen tällä hetkellä. Kyproksen matka lähestyy siis jo hurjaa vauhtia, enkä malta odottaa sitä tunnetta kun pääsen vihdoin istahtamaan lentokoneen penkkiin ja jättämään arjen velvoitteet hetkeksi taakseni. Ehkäpä bloggailukin alkaa taas innostaa enemmän, kun on jälleen matkapostauksien aika ;)

syksy-nahkatakki-kaislat-maisema

Kävin myös pari viikkoa sitten kampaajalla, ja tein vihdoin sen, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa, eli leikkasin hiukseni reilusti lyhyemmiksi. En sano etteikö pidempiä hiuksia olisi välillä ikävä, mutta onneksi nämä eivät nyt niin lyhyet ole, ja ainahan hiukset kasvavat takaisin. Lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kivannäköinen ja paljon skarpimpi, kuin se epäsiisti ja pitkä reuhka, jossa hapsottavat latvat olivat imeneet hopeashampoota jo aika rankasti itseensä, haha! Kuvissa näettekin lopputulosta, mitä mieltä olette? :)

PA070129

Muuten täällä arki on ollut aika tasaisen harmaata, ja kaipaisin todella paljon jotain piristystä päiviini. Joka syksyinen innostukseni neulomiseen on jälleen palannut, ja otinkin vasta hiljattain projektikseni muhkean kaulaliinan neulomisen. Olen myös saanut ihan uutta intoa villasukkien tekemiseen eri tekniikoita kokeilemalla, ja vaikka välillä puikot lentäisivätkin nurkkaan kun joku ei mene niinkuin pitäisi, on neulominen lopulta todella rentouttavaa puuhaa. Onko siellä ruudun toisella muita neulomisesta innostuneita?


PA070097

Tällä hetkellä en osaa sanoa yhtään, kuinka harvoin tai usein tulen blogiani jatkossa päivittämään, mutta tiedän että siellä ruudun toisella puolella ymmärrätte kyllä! Itselläni on tällä hetkellä niin paljon asioita mielessä, että on ehkä parempi keskittyä niihin ensin kunnolla, ja katsoa sitten jääkö blogille kuinka paljon aikaa :).


Rentouttavaa viikonloppua kaikille! 🍁