28. joulukuuta 2017

VUOSI 2017 PÄHKINÄNKUORESSA

2017-collage

...vuosi alkoi motivoituneena omien tavoitteiden ja etenkin oman hyvinvoinnin suhteen
...aloitin blogiyhteistyönä 10 viikkoa kestävän Your Choice INTENSIVE -nettivalmennuksen
...sain ateriarytmin sekä liikkumisen alkuvuodesta suht säännöllisiksi ja voin muutenkin hyvin
...hamstrasin itselleni yhä enemmän mattahuulipunia, jotka ovat suosikkejani edelleen

2017-collage1

...näin alkuvuodesta ensimmäistä kertaa blogisiskoani Emmaa, jonka kanssa ehdittiin treffata vuoden aikana yhteensä kolme kertaa
...mietin paljon tulevaisuuttani ja silloisia työkuvioitani (tämä kohta ei ole kyllä muuttunut mihinkään, haha! :D)
...ostin uudet silmälasit piilarien kaveriksi, joita käytän lähinnä iltaisin tv:ta katsellessa
...vietin synttäreitäni ihanalla Rodoksella yhdessä mieheni kanssa

2017-collage2

...lopetin reilu kolmen vuoden jälkeen vaatemyyjän työni, ja aloitin vapun jälkeen väliaikaisesti henkilökohtaisen avustajan hommissa
...kevät oli hyvin hektistä aikaa kaikkien muutosten myötä
...äitienpäivänä vietimme päivän Helsingissä ja järjestimme sisarusteni kanssa äidillemme maittavan brunssin
...alkukesästä saimme mieheni kanssa ilmoituksen vapautuneesta aso-kaksiosta, ja pian sen jälkeen kävimmekin jo allekirjoittamassa paperit nykyisestä kodistamme

2017-collage3

...juhannus kului jälleen mökkeillen ja yöttömästä yöstä nauttien
...kesän ensimmäiset festarit menivät sopivasti omalla paikkakunnallani, kun LappeeFest rantautui ensimmäistä kertaa tänne Lappeenrantaan
...remontoimme uudesta kodistamme seinät sekä lattian, ja heinäkuun alussa saimme vihdoin muutettua virallisesti

2017-collage4

...kesäviikonloput kuluivat lämpimistä ja valoisista öistä nauttien, mökillä rentoutuen ja tehden pieniä minireissuja eri paikkakunnille
...kävimme mm. Porvoon vanhassa kaupungissa, jonne olin halunnut jo monta vuotta edellisen käyntini jälkeen 
...viikot kuluivat todella nopeasti säännöllisen työrytmin ansiosta, ja kesä tuntui olevan ohi silmänräpäyksessä

2017-collage5

...alkusyksystä innostuin jälleen frisbeegolfista mieheni innoittamana
...leikkasin pitkät hiukseni pienen pohdinnan jälkeen lähes polkkamittaisiksi
...aloin kaivata yhä enemmän takaisin asiakaspalvelutyöhön, ja uuden työpaikan etsintä on koko ajan työn alla
...marraskuun alussa sain ladata akkuja viikon verran Kyproksen auringossa, joka helpottikin hetkeksi hieman apeaan mielialaani

2017-collage6

...kävin poistattamassa kaikki viisaudenhampaani kahdessa erässä. Olen onnellinen, että kyseinen operaatio on vihdoin takanapäin!
...syksyn aikana edellinen asuntomme meni vihdoinkin myydyksi melkein vuoden myynnissä olon jälkeen
...innostuin neulomisesta yhä enemmän
...loppusyksystä asti mielialani on ollut enemmän tai vähemmän alavireinen, mikä on vaikuttanut myös intooni blogin suhteen

2017-collage7

...hankin ensi vuodelle Hidasta Elämää -sivuston Tsemppikalenterin 2018, jos se toisi voimaa tulevaan vuoteen
...hieman kadoksissa ollut joulufiilis saapui pikkuhiljaa vasta jouluviikolla, ja joulu meni leppoisissa tunnelmissa läheisten kesken sekä jouluruuasta nauttien
...vuosi 2017 oli ennen kaikkea oppimisen ja kasvun vuosi, ja itselleni konkretisoitui yhä vahvemmin se, mitä asioita haluan elämässäni vaalia

 ***

Haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille onnentäyteistä ja tapahtumarikasta uutta vuotta 2018, olette ihania!

14 kommenttia :

  1. Ihana vuosikatsaus, mä oon odotellut tätä 8) Oot toteuttanut tämän todella mukavasti ja helposti luettavaksi, mä funtsin edelleen miten tätä lähden toteuttamaan. En näet muista varmaan mitään alkuvuoden juttuja ellei ne ole suurta:'D

    Kaikki kuvat ovat taas niin ihania, vuoteesi on kyllä mahtunut ihania asioita. Vaikkakin syksyllä taisi tulla pieni alamäki mielialan kanssa, mutta toivottavasti pian mielesi virkistyy, hei siitä ei voi kun nousta<3

    Onnellista ja oikein ihanaa uutta vuotta 2018 myös sinulle kaunis ja upea Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata, ihana kuulla ♥ Itsekin selasin kaikki vuoden postaukseni läpi ja kirjoitin samalla tätä postausta, en muuten olisi itsekään muistanut kaikkea! :D Eiköhän se mielialakin vuodenvaihteen jälkeen lähde pian nousuun, uskon näin :) Kiitos paljon ihana! ♥

      Poista
  2. Aivan ihana postaus<3 Oli kiva lukea sun vuodesta ja noita sun kuvia saa aina ihastella! Oot hurjan taitava valokuvaamaan :) Toivottavasti tosiaan se hieman alavireinen mieliala lähtisi sieltä noususuuntaan ja vuodesta 2018 tulisi sulle kaikinpuolin hyvä ja onnellinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Linda! ♥ Ihana kuulla, valokuvaus on kyllä itselleni todella mieleistä puuhaa :) Kyllä se varmasti pian helpottaa, uusi vuosi ja uudet kujeet - eikös se niin mene? ;)

      Poista
  3. Oi, ihana tuo tsemppikalenteri <3 On varmasti kyllä tosi kiva piristys arkeen! Ihana oli muutenkin tämä postaus, maltillisen pituinen ja kivasti olit vuoden tähän koonnut :) Mua harmittaa, että eikö oikeasti ehditty vuoden aikana nähdä kertaakaan?! Taisi olla viime vuonna joulun alla kun nähtiin.. Paljonhan minä ainakin oon sanonu että pitäisi nähdä, mutta ei oo sitten saatu aikaiseksi. Mitä jos otettaisiin alkuvuoden tavoitteeksi nähdä ihan oikeasti? <3

    Ja hei, tosi kauniita kuvia! Ihanaa, ja parempaa uutta vuotta sinulle ystävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni ♥ Itsekin uskon, että tuo tsemppikalenteri tuo varmasti piristystä päiviin! :) Tämä vuosi meni jotenkin ihan älyttömän nopeasti, en edes itsekään tajua miten nopeasti aika on mennyt?! Ja niin, täytyy kyllä yrittää saada aikaiseksi nähdä taas pitkästä aikaa, olisi kiva päästä höpöttelemään ihan kasvotusten ja kunnolla <3

      Kiitos ihanuus <3

      Poista
  4. Ihana postaus, näitä vuosi katsauksia on aina niin kiva lueskella :) Sun vuoteen on mahtunut vaikka mitä kivaa ja niin paljon kauniita kuviakin ♥ Toivottavasti 2018 tuo sulle kaikki hyvää :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos Jasu! :) ♥ Tämä vuosi meni kyllä ihan silmänräpäyksessä, mutta kyllä siitä jäi paljon hyviä muistojakin käteen :) Toivon samaa sinnekin, kiitos ihana <3

      Poista
  5. Aivan ihania nuo kuvat kollaaseissa! <3 Todella kivan postauksen olet tehnyt tästä vuodesta :) Toivotaan, että ensi vuosi olisi parempi vuosi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Niina ♥ Ehkä tämä vuosi opetti taas jotain, ja ensi vuonna osaa olla viisaampi tiettyjen asioiden suhteen :) Ihanaa tulevaa vuotta myös sinne! ♥

      Poista
  6. Ihana vuosi sulla takana ♥ Haluaisin päästä asumaan myös asuntoon, jossa saa remontoida itse sellaista kun omaan silmään miellyttää, ehkä me hetki vielä maltetaan asustella nykyisessä :D Oikea kesäfiilis tulee kun kattelee noita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia ♥ Asumisoikeusasunto on juuri siitä hyvä, että vaikkei tämä täysin meidän oma asunto olekaan, remonttia saa tehdä mielensä mukaan, ja asuminenkin on toisaalta rennompaa kuin täysin omistus -tai vuokra-asunnossa :) Ihana kuulla, miullekin tuli ikävä kesää kun tein noita kollaaseja! :D ♥

      Poista
  7. Mie en vaan voi lakata ihastelemasta näitä siun ottamia kuvia <3 Ne on jotenkin niin hyväntuulisia ja kauniita! Ehkä siinä on miulle tavote tälle vuodelle; opetella kuvaamaan noin hempeitä kuvia <3

    Ja ihanaa, että ehdittiin nähdä monesti, on kyllä ollut joka kerta niin mukavaa <3 Täytyy ehdottomasti taas treffailla pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihana kuulla Emma! <3 Valokuvaus on aina kuulunut omiin kiinnostuksen kohteisiini, joten ehkä se silmä kuvien ottamiseen on kehittynytkin tässä vuosien saatossa :) Ja ihania kuvia siekin osaat ottaa! <3 Oli kyllä ihana päästä vihdoin tutustumaan kunnolla ja kiva kun ehdittiin nähdä useammankin kerran vuoden aikana <3 Ehdottomasti suunnittelemaan taas pian uutta näkemistä! :)

      Poista