27. huhtikuuta 2018

22 VUOTTA JA OPITTUA ASIAA

Heipat sinne ruudun toiselle puolelle! Tänään täällä vuosia on kertynyt jo 22 vuotta, ja ajattelin sen kunniaksi tulla jakamaan teille tämän jo monessa muussakin blogissa pyörineen postauksen, jossa listataan asioita, joita olen tähän ikään mennessä oppinut. En tiedä kuka tämän on alunperin keksinyt, mutta huomasin ainakin myös Jennin blogissa samantyylisen listan! 

Halusin myös kerrankin napsia itsestäni synttärikuvat tuollaisten numeroilmapallojen kanssa, ja vaikka näin jälkikäteen olisin halunnut sittenkin ne hopeisina, ajavat nuo kultaiset pallotkin asiansa ihan hyvin (ainakin kokonsa puolesta, haha :D). 

P4260061

22 vuodessa opittua...

Kaikkia ei voi, eikä tarvitsekaan miellyttää. Aina tulee olemaan joku, joka ei sinusta niin pidä, mutta sen kanssa on vain opittava elämään ja kantaa silti itsensä pää pystyssä.

Elämässä kaikki tekevät virheitä, mutta tärkeintä on oppia niistä - vaikka sitten sieltä kantapään kautta.

Opettele pyytämään anteeksi niissäkin tilanteissa, joissa ajattelet olevasi oikeassa. Omien virheidensä myöntäminen on henkistä kasvua parhaimmillaan.

Astuminen omalle epämukavuusalueelle oikeasti kannattaa silloin tällöin.

Pidä lähelläsi vain sellaiset ihmiset, jotka ansaitsevat olla siinä. Et tarvitse elämääsi turhaa draamaa, negatiivisuutta tai katkeruutta.

P4260066

Älä ota kaikkea, varsinkaan itseäsi, liian vakavasti.

Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella - vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.

Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Tutustumalla rohkeasti uusiin ihmisiin, voit solmia merkittäviä ystävyyssuhteita.

Asioiden sisällä pitäminen tuottaa vain ylimääräistä stressiä ja ahdistusta, joten puhu mieltä vaivaavista asioista läheisimmillesi - se helpottaa yleensä joka kerta.

Palaminen auringossa ei ole terveellistä, joten käytä aina aurinkorasvaa kunnon suojakertoimella - ja muista myös lisätä sitä!

P4260088

Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä, sillä et voi koskaan tietää milloin saatat menettää sen.

Aineenvaihdunta tässä iässä ei ole enää samalla tasolla kuin teinivuosina, joten liiat herkuttelut alkavat väistämättä näkyä vyötäröllä, jos balanssi ravinnon ja liikkumisen suhteen ei ole kunnossa.

Onnellisuus koostuu juuri niistä pienistä arkisista asioista, joista kasvaa myöhemmin merkitykseltään paljon suurempia.

Itsensä vertailu muihin ei johda mihinkään, joten lopeta se. Olet hyvä juuri tuollaisena.

Toisinaan on parempi pysytellä hiljaa, kuin sanoa oma mielipiteensä...

...mutta toisaalta on myös tärkeää saada oma äänensä kuuluville, ja uskaltaa olla myös rohkeasti eri mieltä asioista.

P4260012

Oma perhe muuttuu entistä tärkeämmäksi iän myötä, joten muista lähimmäisiäsi aina kun mahdollista.

Lattiakaivo ja pesukoneen nukkasihti kannattaa oikeasti puhdistaa aina silloin tällöin, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä.

Jos jotain ihan oikeasti haluaa, on se mahdollista saavuttaa kovalla työllä ja asennoitumalla siihen oikein.

Matkustelu avartaa ja tuo hurjasti lisää kokemuksia ja iloa elämään.

On ihan okei katsella vielä tässä iässä söpöjä eläinvideoita YouTubesta, koska kissan -ja koiranpennut =

***

Ihanaa viikonloppua jokaiselle! 💕


16 kommenttia :

  1. Niin ihana postaus Tuuli :) Tässä ei tainnut olla yhtäkään kohtaa, mistä en olisi ollut sun kanssa täysin samaa mieltä :D Nämä asiat kun vain muistaisi aina kaikissa tilanteissa niin elämä olisi paljon helpompaa. Välillä ne vaan tuppaavat unohtumaan, vaikka ne periaatteessa tiedossa ovatkin :) Ihanaa syntymäpäivää kaunokainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Linda! <3 Ihana kuulla jos kyseiset kohdat upposivat sinnekin :) Tuo on kyllä totta, että välillä vaan unohtaa hetkellisesti nuo asiat, vaikka toisaalta tiedostaisikin miten tulisi ajatella :) Kiitos ihanuus ♥

      Poista
  2. Ihania juttuja 😍 ja voin kyllä sanoa allekirjoittavani kaikki! Erityisesti vertailun lopettaminen ja itsensä kunnioittaminen on tärkeitä asioita :) Ja söpöt eläinvideot on vaan niin parhautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma ♥ Nuo ovat kyllä tärkeitä asioita, ja ne tulisi muistaa vaikeinakin hetkinä! :) Hih, niimpä <3 :D

      Poista
  3. Mun on varmaan ens vuonna pakko myös ottaa Jennin ideasta kiinni ja ostaa tuollaiset pallot ensivuonna ja kertoa myös asioita, joita oon oppinut. :D Ihan huippu idea, etenkin tällaisista kuvista mä tykkään kovasti koska noi pallot on jotain niin huippista vaan 8) Ja samantyyppisiä asioita on opittu myös täällä, voin samaistua jokaiseen :) Komppaan Lindaa, nää pitäisi muistaa, välillä ne tosiaan tuppaa unohtumaan. Oikein kivaa synttäriä vielä täälläkin, vaikka eilenhän ne oli ♥ :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin nuo pallot on hauskat, vaikka ne olivatkin aika paljon suuremmat mitä luulin! :D Ja laita ihmeessä muistiin tämä idea ensi vuodeksi ;) Kiva kuulla että siellä ollaan samoilla linjoilla noiden opittujen asioiden kanssa <3 Kiitos paljon Kata <3 :)

      Poista
  4. Aivan ihana postaus ja niin ihania ja ennen kaikkea tärkeitä juttuja oot tänne listannut! <3 Jotenkin jäi mieleen erityisesti tuo että aineenvaihdunta ei pelaa samalla tavalla ja liikunnan ja ravinnon pitäisi olla balanssissa, täällä ei kyllä oo liikuntaa juuri nyt elämässä ja se valitettavasti näkyy, ai kamala :D Superkauniita nää kuvat, tuo sun paita on ihana!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vvoi kiitos Jenni, ihana kuulla! ♥ Tuo on kyllä niin totta, että se liikkumattomuus ja ei-niin-säännöllinen ateriarytmi kerryttävät niitä kiloja salakavalasti ja täälläkin se on kieltämättä alkanut jo näkyä.. Kiitos <3 Tuo on itseasiassa mekko, mutta se on itselleni hieman liian lyhyt joten käytän sitä mieluummin noin hameen kanssa :)

      Poista
  5. Ihana postaus ja tosi hyviä kohtia olit tähän listannut :) Pitää itsekin toteuttaa tälläinen kuukauden päästä kun itselläkin tulee lisää ikää mittariin :D Ennen kaikkea oon oppinut tähän ikään mennessä, ettei ketään kannata miellyttää, eikä asioita kannata ottaa liian vakavasti. Elämästä pitää nauttia nyt, eikä viikon päästä, kesällä, eläkkeellä ym. :D
    Ja aivan ihania kuvia taas ♥ Nuo numeropallot on aivan täydelliset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jasu :) Toteuta ihmeessä, olisi kiva lukea siunkin listausta opituista asioista! ♥ Liika miellyttäminen ei todellakaan ole hyväksi itselle, ja tosiaan siinä hetkessäkin tulisi muistaa elää, eikä aina odottaa jotain tulevaa :'D Kiitos paljon ♥

      Poista
  6. Onpas siulla ihanan raikas blogi, taijankin liittyä lukijaksi!
    Onnittelut syntymäpäivän johdosta! Aivan ihanat hihat muuten tuossa siun paijassa/mekossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla, ja tervetuloa seurailemaan! ♥ :) Kiitos paljon! Itsekin ihastuin noihin hihoihin :)

      Poista
  7. Niin hyviä kohtia! Itse oon saanut todistaa oikein todella tuon uusien ystävyyssuhteiden luomisen, yhdet parhaista kavereista olen tavannut ja myös tutustunut oikeastaan täysin sattumalta :) Haha, hyvä että muistutit tuosta pesukoneen nukkasihdistä, en muista koska olisin sen viimeksi putsannut 😂 Ihan super kauniita kuvia susta Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia :) Tuo on kyllä totta, että usein ne parhaimmat ystävyyssuhteet ovat syntyneet täysin sattumalta! Harvoin itsekään muistan tuota nukkasihtiä, mutta on se kyllä sitten aina sen näköinenkin kun luukun avaa..:D Voi kiitos paljon ihana <3

      Poista
  8. Ihania ihania ja ihania kuvia susta! Ja oikein hyvää synttäriä kaunokaiselle ♥ Nää opitut asiat oli kyllä hyviä ja niin totta :) Sulla on aina niin viisaita sanoja ja vaikutat niin rauhallisen symppikselle :')♥ Aivan ihanaa alkanutta viikkoa ja hyvää vappua sinne Tuuli!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emilia! <3 Ihana kuulla että olet tuota mieltä :) Kivaa viikkoa ja vappua sinnekin kaunokainen <3

      Poista