27. kesäkuuta 2018

BLOGIYSTÄVÄKIRJA

Tänä kesänä erilaisia haastepostauksia on sadellut tiheään tahtiin, ja tällä kertaa ihanat Emma sekä  Linda haastoivat miut täyttämään tämän mielenkiintoisen blogiystäväkirjan, ja otinkin innolla haasteen vastaan!

summercollage1

Bloggaajan nimi: Tuuli

Blogin nimi: Behind The Brown Eyes

Ikä / blogin ikä: 22v. / 5v.

Aikaisemmat blogit: Sellaisia ei ole - tämä on se ihan aito ja alkuperäinen ;)

Miksi aloitit bloggaamisen? Blogit alkoivat tuolloin yleistyä huomattavasti, ja aloin myös lukea muiden blogeja enemmän. Siitä se idea sitten kai lähti, että miksen voisi itsekin kirjoittaa blogia.

Mistä aiheesta postaat mielelläsi? Blogini on hyvin lifestylepainotteinen, mutta asukuvailujen sijaan blogini koostuu lähinnä omista ajatuksistani, kuulumisista, reissupostauksista sekä erilaisista haastepostauksista.

Mistä aiheista et postaa mielelläsi? Pyrin pitämään blogissani mahdollisimman positiivista fiilistä yllä, joten mitään kunnon valituspostauksia täällä harvemmin näkee. Lisäksi liian henkilökohtaiset asiat (työ, perhe, parisuhde), pidän mielelläni hieman sivussa blogista, vaikka saattaisin noista aiheista joskus jotain mainitakin.

summercollage

Blogistani tulee isona? Pelkäänpä että blogini on jo tarpeeksi iso, eikä ainakaan mitään suuria muutoksia ole lähitulevaisuudessa tiedossa :)

Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan? Välillä hyvinkin kriittinen, mutta tällä hetkellä pidän blogistani juuri näin. Ainahan ulkoasua voisi fiksailla vielä vähän kivemmaksi ja tottakai olisi ihana saavuttaa se säännöllinen postaustahti, mutta en jaksa stressata niistä, sillä elämässäni on paljon muutakin. 

Mitä tapahtuu blogisi kulissien takana? Valokuvaamista ja kuvien muokkausta, tekstien luonnostelua ja tulevien postauksien suunnittelua - näitä perusjuttuja mitä jokainen bloggaaja varmasti tekee.

Blogin kautta olen saavuttanut? Monia uusia ystävyyssuhteita ja uusia tuttavuuksia, mikä on ollut ehdottomasti paras asia tässä harrastuksessa! Lisäksi muutaman yhteistyön sekä kutsuja blogimiitteihin.

Blogisalaisuutesi: Olen oma itseni, ja kirjoitan siitä mistä hyvältä tuntuu - kaikista eniten positiivista palautetta olen saanut hieman syvällisemmistä postauksistani, jotka ovat herättäneet toivomaani keskustelua kommenttiboksin puolella.


summercollage2

Suosikkisovellukseni: Instagram ja WhatsApp ovat ehdottomasti käytetyimmät sovellukseni, joista on vaikea olla erossa edes yhtä päivää! :D

Lempibloggaajasi: Seuraan todella monia blogeja aina lifestylesta mammablogeihin ja fitneksestä kosmetiikkaan, joten vaikea sanoa vain yhtä! Kutenkin kaikkien tuttujen postaukset luen yleensä heti, ja niihin tulee myös useimmiten kommentoitua.

Mikä erottaa blogisi muista? Kai se oma persoona jollain tapaa paistaa teksteistä, mutta kieltämättä nykypäivänä on todella vaikea erottua joukosta, sillä blogeja on niin älyttömän paljon.

Paras blogimuistoni: Parin kesän takainen ensimmäinen blogimiittini, jossa pääsin näkemään monia tuttuja bloggaajia Myöskin uusien ystävyyssuhteiden solmiminen blogin kautta, sekä monet mieleenpainuvat kommentit blogitaipaleeni ajalta ovat jääneet päällimmäisenä mieleeni.

Kenet haastan mukaan? Janina, Jasu ja Katja, otatteko haasteen vastaan? :)
 

18. kesäkuuta 2018

KESÄINEN VIIKONLOPPU TALLINNASSA

Täällä viikko vierähti käyntiin töihin paluun merkeissä, mutta itseasiassa loman loppu ei tuntunut ollenkaan vaikealta, sillä palasin jälleen oman alani töiden pariin, mitä olen odottanut jo pitkään. Ensimmäinen työpäivä sujuikin hymyissä suin, sillä tunsin olevani taas omassa roolissani ja sainkin monta mukavaa asiakasta palveltavakseni. Tämän postauksen ajattelin kuitenkin pyhittää viikonloppuiselle Tallinnan reissullemme, joten varautukaahan pienoiseen kuvapläjäykseen!

P6160100
tallinna-kesä-asu
P1010023

Perjantaina olimme noin neljän aikaan maissa, josta suuntasimme hotellillemme Radisson Blu Skyhyn. Hotelli oli kiva ja siisti neljän tähden hotelli, ja rakastuin etenkin jättimäiseen sänkyymme, jossa kummallakin oli varmaan metri nukkumatilaa ja muhkeat tyynyt. Myös aamiainen oli todella hyvä ja monipuolinen, ja hyvästä asiakaspalvelusta kieli myös esimerkiksi kahvien tarjoilu suoraan pöytiin.
 
Ylimmässä 24. kerroksessa sijaitsevassa Sky Loungessa kävimme nopeasti pyörähtämässä vain todetaksemme, että terassilla olevat paikat olivat (yllätys, yllätys) täpötäynnä, joten jätimme suosiolla kalliit juomat siellä juomatta :D 

P1010089
P1010083
P1010052
P6160112

Olisin halunnut reissumme aikana käydä tsekkaamassa kehutun Telliskiven alueen, mutta lauantaipäivä livahti käsistämme kuin huomaamatta, eikä aikaa/jaksamista olisi enää myöhemmin ollut. Meille riitti kuitenkin hyvin vanhassa kaupungissa ja lähialueilla kiertely, pakollisesta shoppailukierroksesta puhumattakaan (löysin muuten superkivoja kesävaatteita, jes!!). Viikonlopun aikana pääsimme myös kunnolla nauttimaan yhteisestä ajasta mieheni kanssa, sillä meille tuli myös viime viikolla 5 vuotta seurustelua täyteen  

P1010057
P1010039
P1010068  
Matkustaminen sekä ympäriinsä kävely toki verotti hieman jaksamistamme, ja olimme kumpikin iltaisin ihan poikki. Onneksi hotellin sängyssä pystyi loikoilemaan huoletta, kun tiesi että mihinkään ei ollut kiire, ja aamiaisellekin menimme aina vasta hieman myöhemmin. Onnistunut viikonloppu siis takana!


Kivaa juhannusviikkoa kaikille - toivottavasti säätiedote vielä muttuisi ja saisimme edes hieman aurinkoa loppuviikoksi! 


11. kesäkuuta 2018

BLOGIHAASTE: MINUN KESÄNI

Toteutin hetki sitten jo yhden kesään liittyvän haastepostauksen summer tagin muodossa, mutta koska erilaisiin haasteisiin vastaaminen on aina yhtä mielenkiintoista, tänään olisi vuorossa toinen, hieman erilainen kesähaaste, jonka Laura heitti miulle jokunen aika sitten. Monissa blogeissahan on viime aikoina kiertänyt melko samantyylinen This or that -haaste, mutta tässä pyöritellään hieman erilaisia kysymyksiä :)

P6040004

Lippis vai lierihattu

En oikeastaan käytä kumpaakaan, mutta ehkä kuitenkin valitsisin lippiksen jos jompikumpi täytyisi päähän pistää.

Pehmis vai jäätelöpallo

Kumpikin on jees, mutta useimmiten valitsen mieluummin jäätelöpallon jollain hyvällä maulla - viimeeksi eilen maistelin herkullista banaani-kinuskijädeä! 

Herneet vai mansikat

Tykkään kyllä molemmista, mutta kyllä tuoreet mansikat vievät voiton

P6080057

Palju vai järvivesi

Järvivedessä on tullut puljattua pienestä pitäen, joten se ehdottomasti. Onhan paljukin kiva, mutta siellä tulee harvemmin edes käytyä.

Grilliherkut vai kesäkeitto

Tätä ei varmaan tarvitse edes arvuutella, sillä rakastan grilliruokaa!! :D 

Mökki vai teltta

Teltassa yöpyessä olen saanut liian usein selkäni kipeäksi, joten kyllä se mökkeily on enemmän oma juttu.

P6040028  
Varjo vai auringonpaiste

Olen se tyyppi, joka haluaa aina aurinkoon ja usein myös saatan vaihtaa paikkaani sen mukaan, mihin paistaa eniten :D Toisaalta joskus puolivarjo on huomattavasti mukavempi valinta, ellei halua että joka paikka hikoilee kuumassa auringonpaisteessa. 

Kesäsade vai kesätuuli

Raikas kesäsade on joskus ihan paikallaan, mutta eipä sekään ole enää kivaa jos sataa viikon putkeen.. kuitenkin sateen jälkeinen tuoksu on ihana  

Lavatanssit vai festarit

En ole kovin lavatanssityyppiä (vaikka isäni yrittää sinne aina houkutellakin, hah :D), joten kyllä ne festarit vie voiton! 

P6080051

Roadtrip vai riippumatto

Olisi ihana lähteä joskus kunnon roadtripille kiertämään Suomea, mutta satunnaiset visiitit eri paikkakunnille ajavat näin kesäisin asiansa lähes yhtä hyvin. Viime kesänä tuli käytyä Helsingissä, Porvoossa ja Hangossa.

Hiirenkorvat vai syreenintuoksu

Syreenin tuoksu on ihana, ja voisin nuuhkia sitä läpi kesän

Mato-onki vai golfmaila 

Viime kesänä kävimme useinkin mökillä mato-ongella, ja siinä on aina oman jännityksensä :D

***

Kivaa viikkoa jokaiselle!


1. kesäkuuta 2018

ENSIMMÄINEN VIIKKO KESÄLOMAA TAKANA

Hei ihanat! Niinkuin otsikkokin sen jo kertoo, vietän tällä hetkellä kesälomaani ja ensimmäinen lomaviikko onkin jo takanapäin. Toukokuu oli säiden puolesta ihan hullun hyvä, ja olen niin iloinen että lomallenikin sattui noita ihanan helteisiä päiviä. Ensi viikolla sää hieman viilenee, joten en laita ollenkaan pahitteeksi, että nyt viikonlopulle on vielä yli +20 asteen kelejä tiedossa.

satamatie6-kahvila-sisustus

Mitä kaikkea ensimmäiseen lomaviikkooni on sitten mahtunut...

...Auringosta nauttimista ja ensimmäiset rusketusrajat. Tämän viikon alussa oli muutama ihanan helteinen päivä, ja päätin ottaa niistä kaiken ilon irti ja viettää ensimmäiset kunnon rantapäiväni loman kunniaksi. Vielä hetki sitten ajattelin, etten kehtaa tänä kesänä olla bikineissä julkisella paikalla, koska noh - viimeisen vuoden aikana olen lihonut jonkin verran, mutta sitten päätin että mitä väliä muiden mielipiteillä on, ja kuka oikeasti edes jaksaa tarkkailla suurennuslasin kanssa miltä joku toinen näyttää? Niimpä - ei kukaan.

...Viime lauantainen päiväreissu Helsinkiin ja piknikin viettoa Suomenlinnassa ihanan Lindan kanssa. Ei olla nähty pari kesää sitten olleen blogimiitin jälkeen kertaakaan, mutta koska olemme muuten pitäneet yhteyttä välillä melko tiiviistikin, oli vihdoin kiva saada kyseinen päivä lyötyä lukkoon näkemisen osalta. Sääkin suosi koko päivän ajan, ja meillä oli todella hauskaa yhdessä! Joidenkin ihmisten kanssa on vain tosi helppo olla, ja meillä ainakin juttu luisti välillä myös niihin syvällisempiinkin asioihin - juuri sitä ystävyydeltä kaipaankin. 

P5300014

...Ystävien näkemistä ylipäätään. Olen oikeasti vasta viimeisen vuoden aikana tajunnut, minkälaisia ihmisiä vierelleni haluan, ja olenkin iloinen että elämääni on tupsahdellut myös niitä uusia ystävyyssuhteita, joiden solmiminen on aiemmin tuntunut miusta hyvinkin vaikealta. Nyt lomani aikana onkin ollut hyvä panostaa ystävien näkemiseen tavallista enemmän.

...Paikallisessa kahvilassa, Satamatie 6:ssa käyminen ensimmäistä kertaa ystäväni kanssa, josta tämän postauksen kuvatkin ovat napsaistu. Kyseisissä tiloissahan toimii myös Lehmus Roasteryn oma paahtimo, joka on kruunattu Suomen parhaimmaksi paahtimoksi 2018, ja itseasiassa myös tuo kahvila on nimetty Suomen parhaimmaksi kahvilaksi 2018! Tunnelma kahvilassa oli ihanan rento ja boheemi, ja tuonne tulee varmasti mentyä uudestaankin.

P5300005

...Grillailua veljeni pihalla. Kesään kuuluu grilliruoka, ja odotankin aina vesi kielellä jos tiedossa on kunnon grilliherkkuja. Olen myös alkanut kokeilemaan rohkeammin uusia makuja, ja nykyään grilliin uppoaakin myös entistä enemmän kasviksia ja niitä hieman terveellisempiä vaihtoehtoja.

...Omaa aikaa. Nyt vasta tajuan, miten loman tarpeessa olenkaan ollut, sillä arvostan ihan älyttömästi tätä omaa vapaata aikaa, kun voi puuhailla mitä mieli tekee. Aamuisin on ihana herätä omaan tahtiin, syödä rauhassa aamupala ja nauttia niistä arkisistakin jutuista ilman kiirettä ja stressiä. Myös se, että oikeasti ehtii nähdä tuttavia ja sukulaisia, ystävistä puhumattakaan, on ollut älyttömän kiva.

***

Vielä on lomaa kaksi viikkoa edessäpäin, ja uskon että tulen nauttimaan siitä ajasta samalla tavalla kuin tähänkin asti :) Saimme myös varattua viikonloppureissun Tallinnaan viimeiselle lomaviikonlopulleni, ja tuolloin pääsemme mieheni kanssa juhlistamaan myös viidettä vuosipäiväämme


Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!