11.1.2016

MONDAY WITH ME

Ajattelin tulla näin vapaapäivän kunniaksi tekemään teille tällaisen my day -postauksen pitkästä aikaa, sillä kirjoittaminen on viime aikoina ollut hieman hakoteillä, enkä kehtaisi aina vaan höpötellä mitä sattuu. Vapaapäiväni sattuivat taas näin alkuviikolle, ja loppuviikko meneekin jälleen työn touhussa. Perus arkea siis kutakuinkin - ei mitään sen ihmeellisempää! :)

P1110039

9:03 Alan pikkuhiljaa heräillä ja nousen keittämään kahvia. Yö tuli nukuttua jotenkin tosi levottomasti ja sekavia unia nähden, mutta olo on silti levännyt.

9:10 Rakastan näitä vapaapäivän kiirettömiä aamuja, kun kaiken saa tehdä ihan rauhassa. Huomaan kuitenkin, että lähes kaikki aamiaistarpeet on lopussa; leipä, banaani.. päätän syödä tänä aamuna perinteistä kaurapuuroa.

9.30 Lueskelen rästiin jääneitä blogipostauksia ja surffailen samalla Facebookissa ja tsekkaan Iltalehden.

10.05 Alan meikkaamaan. Viime yönä pidin lettejä, ja haron lettikiharoita hiukan parempaan kuosiin. Jotenkin välillä ne näyttävät tosi kivoilta, mutta tänään taas ei.. Jätän kuitenkin hiukset auki, olkoot.

P1090035

10.30 Olen vielä hetken koneella, kun A katsoo jotain sarjaa Netflixistä.

11.15 Petaamme sängyn ja lähdemme kohti ruokakauppaa. Olisin halunnut ostaa tulppaaneja, mutta ne ovat niin huonon näköisiä, että päädyn tällä kertaa valkoisiin ja vaaleanpunaisiin neilikoihin.

11.55 Takaisin kotona! Alamme tehdä ruokaa, sillä nälkä hieman kurnii jo.

12.40 Mahat kylläisinä käymme pienelle ruokalevolle. En jaksa kuitenkaan kauaa köllötellä, vaan jatkan keskeneräisen villasukan neulomista.

P1110051

13.30 Lähdemme viemään pari kassillista vanhoja vaatteita ja muuta roinaa SPR:n Konttiin. Samalla katson olisiko siellä meille sopivaa verhokappaa keittiöön, mutta tuloksetta. Täytyy käydä joku päivä tsekkaamassa Hemtexin verhovalikoima.

14.05 Takaisin tullessa mahani on vieläkin ihan täynnä ja makoilen vielä hetken selaten samalla Instagramia. Eteeni sattuu kaikenlaisia matkakuvia ja alan huomaamattani haaveilla lämpimistä hiekkarannoista jossain palmujen alla...

14.30 Päätän tehdä jääkaappiin valmiiksi sitruunavettä kannuun ja hörppään samalla muutaman lasillisen. Olo on jotenkin tosi tunkkaisen oloinen, joten jospa se saisi pahimman pöhötyksen hieman laskemaan. Kiroan taas miten paljon tuli syötyä.. 

P1110046

15.45 A:n kaveri tulee käymään ja katsoo samalla keittiömme viemäriä, josta on luultavasti hajulukko mennyt tukkeeseen. Meillä ei satu olemaan sopivan kokoista ruuvimeisseliä, jolla viemärin saisi auki, joten täytyy huomenna varmaan infota isännöitsijää/kiinteistöhuoltoa asiasta.

17.10 Alan tekemään lähtöä bodypump tunnille ja jätän pojat rauhassa juttelemaan kalajuttujaan :D

18.25 Huh, päivän treenit pulkassa. Tunti sujui yllättävän mukavasti ja toivon ettei huomenna paikat olisi kovin jumissa..

18.35 Suihkuun mars! Lämmin suihku tuntuu mukavalta ulkona olevan kylmän tuulen ja pakkasen, sekä tietenkin lihaksia rasittavan tunnin jälkeen.

P1110059

18.50 Sukellan pyjamaan ja laitan vielä lämpimät villasukat jalkaan, jotka A:n äiti toi miulle tuliaisiksi Tallinnasta. Yhtä lämpöisiä ja pehmeitä sukkia saa hakea!

19.02 Teen iltapalaksi mustikkarahkaa ja heitän sekaan vielä mangon ja kiivin paloja. Niin hyvää

19.20 Muokkaan vielä hetken kuvia koneella, ja viimeistelen tämän postauksen.

P1110057

20.16 Alamme katsoa Netflixistä Sons of Anarchya - luultavasti pari jaksoa menee taas kuin huomaamatta. Sen jälkeen sitten nukkumaan, hyvää yötä jo nyt kaikille ja mukavaa alkanutta viikkoa!


28 kommenttia :

  1. Tällänen postaus oli kyllä kiva lukea, mukava vapaapäivä sulla ollut ja kivat kuvat:)

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana postaus! :) Näistä tykkään kyllä tosi paljon! Vitsit miten raikkaita ja kauniita kuviakin taas kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katri! :) Kiva jos tykkäsit, vaikka tosiaan ihan tavallinen päivä kyseessä ;)

      Poista
  3. Ihana postaus, tällasia on aina niin kiva lukea :) <3

    VastaaPoista
  4. Sun päivä kuulosti kerrassaan mukavalta! :) Tuo sukkalanka on niin kauniin väristä! Ja hei, pinenä vinkkinä: Hemtexissä on nyt aikamoiset alet, kannattaa käydä piakkoin kurkkaamassa jos vaikka aleista löytyisi sopivat verhot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Tuo lanka pisti miunkin silmään ja siksi se täytyikin ostaa kun hintakaan ei ollut kuin jotain 3 euron luokkaa! Täytyykin käydä sitten Hemtexissä ihan piakkoin, jos vaikka verho löytyisi. Kiitos vinkistä :)

      Poista
  5. Kuulostaapa ihanalle ja arkiselle päivälle!<3 :) Toi sitruunakuva näyttää niin freesille!! Ja hei villasukat, ne on niin ihania :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Hih, kiva kuulla :')

      Poista
  6. Olipa ihanan kuuloinen päivä! :) vapaapäivät on luksusta, kun saa tehdä ihan mitä itse tahtoo :) Mikä onkaan parempaa, että pääsee lämpimään suihkuun tai saunaan kylmän päivän ja rankan treenin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! :) Niinhän se on, ja vaikkei tekisikään mitään tuon ihmeellisempää niin saapahan ainakin taas hetken rentoutua ennen työpäiviä :) Oi, olisipa meillä oma sauna - se voittaisi kyllä kuuman suihkun mennen tullen! <3

      Poista
  7. Oij nämä postaukset ovat niin kivaa luettavaa ♥ Mulla on ollut tällainen tositosi pitkään suunnitelmissa mutten vieläkään oo päässyt toteuttamaan tätä:'D Ajattelin tässä alkuvuodesta toteuttaa, veikkaan ettei tämä nyt loppupeleissä edes niin työläs olisi tehdä! Vapaapäiväsi kuulostaa niin rennolta, sitruunavesi voisi piristää kummasti joten pitääpä ostaa sitruuna ja ehkä muutama lime ensikerralla kaupasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti Kata! <3 Itseasiassa meinasin tehdä tästäkin postauksesta sellaisen perus höpönlöpö -postauksen, mutta ajattelin että my day -tyyppisesti toteutettuna se toisi kaivattua vaihtelua :) Olisi kyllä kiva lukea joskus siunkin päivästä, joten toteuta ihmeessä samantyyppinen postaus!

      Poista
  8. Tykkään itse tosi paljon lukea tälläisiä postauksia ja on kiva päästä hetkeksi mukaan bloggaajan päivään! :) Mä haluan kanssa neuloa itse villasukkia! En vaan tiedä osaanko enään, onneksi netistä löytyy varmasti myös ohjeita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla Linda, kiitos! :) Itsekin nyt viime syksynä otin neulomapuikot pitkästä aikaa käteen, mutta kyllä se sitten jostain vanhasta muistista alkoi pikkuhiljaa sujua, tosin joutuihan sitä välillä ohjeesta lunttaamaan ;)

      Poista
  9. Oi miten kivalta sun vapaapäivä kuulosti! Tällaiset postaukset on niin kivoja ja toivottavasti teet tällaisen uudestaan taas jossain vaiheessa :) Toi sun Lancômen huulipuna on niiin upean värinen, instassa jo ihastelin sitä<3 Sons of Anarchy on ihan mahtava sarja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa ihana kuulla! <3 Ja enköhän näitä tule tekemään jatkossakin, seuraavalla kerralla voisi valita sellaisen päivän milloin ohjelmaakin olisi hiukan enemmän. Tuo huulipuna on kyllä tosi hyvää ja ihanan raikkaan sävyinen <3 Voisin ostaa tuota vaikka muissakin sävyissä, sillä koostumus on kivan voidemainen :) Hah, totta! Koukuttava sarja :D

      Poista
  10. Villasukat, pyjamat ja netflix illalla on ehkä paras yhdistelmä näinä pakkaspäivinä :)

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Kyllä siinä mieli rentoutuu <3

      Poista
  11. Tosi kiva postaus! Tällaisia on aina niin kiva lukea! :)

    http://emiliawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onpa kiva kuulla! <3 Kiitos paljon :)

      Poista
  12. Ihana myday! <3 Tykkään näistä postauksista tosi paljon, pääsee kurkistamaan toisen arkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tämä sai näin hyvän vastaanoton teiltä lukijoilta! :) Täytyy varmaankin tehdä siis joskus toistekin ;) Kiitos Niina <3

      Poista
  13. Oi ihan parhaita nämä mydayt! ♥ ihana päivä sulla ollut, ja kauniita kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi, tosi mukava kuulla! :)) <3

      Poista
  14. Wonderful photos - I once was trying to knot the socks, but never finished them, because it was very hard, so I admire you.. :D

    Anete,
    FIF

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, thanks! :D I know knitting can be difficult sometimes, but when you've learnt it once, you don't easily forget it ;)

      Poista