14.2.2016

WEEKEND OFF

P2130020

Hei ja oikein ihanaa ystävänpäivää! Eilisen vapaapäiväni kunniaksi tein heti aamupäivästä kauppareissun ja hankin kaikkea hyvää illaksi, sillä pidimme L:n kanssa pienoisen tyttöjen illan viinilasillisten ja herkkujen äärellä. Tarjolla oli mm. dippivihanneksia, viinirypäleitä, patonkia, riisipiirakoita ja munavoita, irtokarkkeja... Mikäs sen parempaa kuin nauttia siitä kaikesta hyvän ystävän kanssa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä.

P2130011
P2130025
Olen monesti miettinyt, että miulla ei ole kovin montaa ystävää, joihin oikeasti luottaisin, mutta nyt kun asiaa miettii tarkemmin, niin onhan niitä useita. Oman ikäisistäni voin sanoa omistavani kaksi erittäin hyvää ystävää, mutta ystävä voi olla myös vanha tuttava tai vaikka oma sisko tai veli. Ja olen myös kuullut sanottavan että puolisosi on samaan aikaan myös paras ystäväsi, ja eikös se niin melkein olekin? ;) Olen kiitollinen kaikista ystävistäni, sillä jollain niitä ei välttämättä ole edes sitä yhtä ainutta. Muistakaa siis vaalia ystävyyssuhteitanne ja kysykää joskus oikeasti mitä toiselle kuuluu, puhukaa syvällisiä, itkekää ja naurakaa yhdessä - ystävyys on kaiken sen arvoista

P2130028
Tämä päivä menee luultavasti sisätiloissa, sillä tuonne ulos lumimyräkkään ei tee mieli lähteä.. A kuitenkin piristi miuta kauniilla hortensioilla, sillä ystävänpäivän lisäksi tänään on myös meidän kuukausipäivä. Ajatella että kohta olemme seurustelleet jo kolme vuotta - aika tosiaan rientää.. :)

Miten te vietätte ystävänpäivää? :)


32 kommenttia :

  1. Ah, ihania herkkuja! <3 Ja oikein ihanaa ystävänpäivää <3 Olen samaa mieltä siitä, että ystäviin pitää pystyä luottamaan täysin, mutta ystävän iällä ei ole mitään merkitystä. Olen itsekin miettinyt ystävyyttä lähiaikoina tosi paljon ja saan olla kyllä kiitollinen siitä, että ympärilläni on ihania ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa ilot ja surut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emma! :) Totta, ystävään täytyy pystyä luottamaan 100%:sti <3 Ikävä kyllä tiedän myös miltä ystävän menettäminen tuntuu - täytyy muistaa ettei ystävyys ole koskaan itsestäänselvyys :)

      Poista
  2. Oi mitä herkkuja!:P Hyvää ystävänpäivää sullekkin!♥

    http://katja-positivevibes.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon Katja, samoin siulle! <3 :)

      Poista
  3. Ihania herkkuja ja muutenkin kuulostaa kivalta sun höpöttelyt! :) Ja oi, sait oikeen kukkia <3 Oikein hyvää ystävänpäivää ja myös kuukausipäivää sinne Tuuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihana Katri! ♥ Samoin sinne - hyvää ystävänpäivää! :)

      Poista
  4. Voi ihanaa kun oot saanut kukkasia :') Teijän tyttöjenilta kuulostaa oikeen ihanalle<3 Hyvää ystävänpäivää Tuuli♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllähän kukat aina piristää :) Kiitos Emilia ja samoin sinne <3

      Poista
  5. Tuollaiset tyttöjenillat on ihan parhaita<3 Mun mielestä tärkeintä ei ole ystävien määrä vaan laatu ja onhan se oma puolisi myös paras ystävä<3 :)) Ja onnittelut teille! Ps. Ihanaa ystävänpäivää kaunotar<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on! :) Ja ihan totta, laatu merkitsee paljon enemmän kuin se määrä. Kiitos paljon Linda <3

      Poista
  6. Oi miten hyvältä näyttää herkut ja tuommosia tyttöjen iltoja pitäs kyllä itekki viettää usemmin!:) HYvää ystävänpäivää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Saara! :) Sanos muuta! Samoin sinne <3

      Poista
  7. Nam mitä herkkuja! Hyvää ystävänpäivää ja kuukausipäivää teille! :) <3

    VastaaPoista
  8. Voi vitsi mitä herkkuja, terveellisiä sellasia;) Ihanaa pitää tuollaista tytsyjen iltaa, kyllä passais tännekin moinen erään ihanan neitosen kanssa:3 Ihanaa myöhäistä ystävänpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kata! <3 Haha, en nyt tuosta terveellisyydestä niin tiedä, vaikka titetenkin dippivihannekset sekä viinirypäleet voidaan niihin luokitella, mutta loput sitten taas..:D Mutta välillä voi herkutella hyvällä omalla tunnolla ;) Samoin sinne ihanainen <3 :)

      Poista
  9. Dippivihannekset nams!♥ Ihanaa ystävänpäivää ja kuukausipäivää sinnepäin hieman myöhässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuo oli ensimmäinen kerta kun itse tein dippivihanneksia, mutta tosiaan herkkua oli! :) Kiitos paljon <3

      Poista
  10. Oi miten herkulliset tarjottavat<3 Tyttöjen illat on kyllä ihan parhaita! Itsekin vietin sellaista lauantaina muutaman ihanan ihmisen kanssa :) Myöhäiset ystävänpäiväonnittelut sulle ihanainen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tarjottavat kyllä onnistui hyvin ja melko nopeasti ne siitä hävisivätkin ;) Tyttöjen illat on kyllä tosi kivoja! Kiitos paljon Linda <3

      Poista
  11. Onpas ihanat herkut teillä ja vielä oikein terveelliset! :)) Myöhäistä ystävänpäivää Tuuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Viivi ja samoin sinne! <3 :)

      Poista
  12. En ehkä kestä tota sun marmorikuviopöytää vai mikä se on! ♥_♥

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Marianne! :D Se on vahakangaspöytäliina, ja itsekin rakastan sitä <3 Olenkin lukenut, että myös siellä ollaan hurahdettu kaikkeen marmorikuosiseen! ;)

      Poista
  13. Ah, ihanan näköisiä herkkuja oot kattanut! <3 Ja mitä jotkut muutkin jo kommentoi, munkin mielestä on paljon tärkeempää, että on ees ne muutamat oikeesti läheiset kaverit kuin kakskyt hyvänpäiväntuttua, joista kellekään ei voi oikeesti avautua ja puhua syvällisemmin kaikesta maan ja taivaan väliltä! Mulla on kans poikaystävä mun paras kaveri, se on ihan mahtavaa! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kommentistasi Ulla! <3 :) Olen täysin samaa mieltä, tosiystävistä kannattaa pitää kiinni! Poikaystävä on täälläkin yksi parhaista ystävistäni, johon luotan täysin <3

      Poista
  14. waah mitä herkkuja! Kyl kelpais olla sun ystävä ;D

    VastaaPoista
  15. Oi mitä herkkuja oot tarjoillut! :) Ystävät on kyllä niin tärkeitä, ja mun mielestä kans riittää jos on muutama sellainen mahtava tyyppi keneen voi luottaa ihan täysin! :) Poikaystävät tietysti myös kuuluu tähän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :) Itselläni ei koskaan ole ollut mitään kovin suurta kaveriporukkaa, sillä viihdyn jotenkin paremmin vain yhden tai kahden hyvän ystävän kanssa :) Tietenkään ystäviä ei koskaan voi olla liikaa <3

      Poista