6.3.2016

KIIRETTÄ PUKKAA

Puuh! Tämä viikko on ollut yhtä juoksemista ja asioiden hoitelua, ja vaikka blogi onkin ollut usein mielessä, en vain kertakaikkisesti ole jaksanut tulla päivittämään sitä. Lisäksi Bloggerin etusivu kasvaa kasvamistaan lukemattomista postauksista - jospa saisin niitä nyt alkuviikon tulevina vapaapäivinä käytyä hieman läpi. Ärsyttävää kun olisi kauhea into tulla kirjoittelemaan, mutta vuorokaudessa tuntuu tunnit loppuvan kesken!

Ajattelin toteuttaa pitkästä aikaa tällaisen postauksen puhelimen/kameran muistikortille tallentuneista sekalaisista kuvista, sillä valitettavasti miulta ei tällä hetkellä löydy kuvia kunnolliseen postaukseen, kun aikaa kuvailuille ei tällä viikolla hirveästi ole ollut. Saimme keskiviikkona poikkeuksellisesti äitini kissan tänne meille hoitoon, ja alkupäivät olivat melkoista totuttelua puolin ja toisin, kun yritimme saada kisua syömään ja tutustumaan paikkoihin. Nyt alkaa onneksi olla jo parempi, ja muutaman päivän päästä viemmekin sen jo takaisin tuttuun ja turvalliseen kotiympäristöön :)

PicMonkey Collage  
1. Alkuviikosta täällä oli mitä mahtavimmat kelit, kun aurinko tuli vihdoinkin esiin ja sää oli ihanan keväinen Tuon kuvan nappasin kun kävimme A:n kanssa ulkona reippailemassa ja tekemässä hieman pidemmän kävelylenkin. / 2. Uutta tukkaa! Kävin tiistaina vihdoin ja viimein kampaajalla, ja tyvi värjättiin taas tuttuun tapaan tummaksi, sekä latvoja kirkastettiin raidoilla ja kiiltokäsittelyllä. Mikähän siinä on, että aina näin kevään kynnyksellä vaaleammat hiukset vetävät jotenkin enemmän puoleensa?! :D / 3. Oi nam Maistoin ensimmäistä kertaa noita Fazerin uutuussuklaita ja tuo Iced Coffee & Mudcake oli jotain niin herkkua! Täytyykin kokeilla myös muut maut - oletteko te jo kokeilleet? / 4. Erään aamun aamupalaa!

PicMonkey Collage1

1. Löysin Anttilan alekorista ison säkin tuota minttusuklaan makuista heraproteiinijauhetta, ja pakkohan se oli napata mukaan kun hintaa oli vain 9 euroa! Palautusjuomana tuo on ollut äärettömän hyvää, ja sen lisäksi olen muutaman kerran tehnyt tuosta proteiinilettuja :) / 2. Tämä kuva on otettu varmaan kuukausi takaperin, kun oli vielä lunta enemmän ja asteetkin pakkasen puolella. Aurinkoinen keli ollut näköjään tuolloinkin / 3. Tulppaanit ovat tähän vuodenaikaan lempikukkiani - tänäänkin ostin vasta uuden kimpun tuomaan keväistä tunnelmaa keittiöömme :) / 4. Smoothie päivässä pitää mielen virkeänä!



Mitä teille kuuluu? Eikö ole käsittämätöntä että nyt eletään jo maaliskuussa?! :D 

 

30 kommenttia :

  1. Aika rientää totisesti hirmuista vauhtia! Miekin oon ollut tosi kiireinen ja hidas päivitteleen blogia, mutta kyllä tämä tästä :D en oo muistanu laittaa sitä ruokajuttuakaan siulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mutta toisaalta ihanaa että kevät tulee jo kovaa vauhtia ja toivottavasti lumetkin sulaisivat yhtä nopeasti :) Ainiin, miekään en ole edes muistanut koko juttua!! Laitat sitten kun ehdit :D

      Poista
  2. Tosi ihania ja keväisiä kuvia! Tällaset postaukset on aina kivoja ja varsinkin pienen postaustauon jälkeen helppo tapa päästä avaamaan vähän viimeaikojen kuulumisia. Tätä oli kiva lukea :) Oot niin nätti ja ihanan väriset hiukset tuossa kuvassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Milla! :) Ajattelin ihan samaa, sillä jotenkin taas vaikea aloittaa postausta kun ei viikkoon ole kirjoittanut. Kiitos paljon <3

      Poista
  3. Ihania kuvia, niin keväisiä! Mun mielestä tälläisiä postauksia on tosi kiva lukea, näistä avautuu tekemiset ja kuulumiset hyvin, ilman että postauksesta tulee liian pitkä! :) Ps. Ihana kaunotar siellä niin<3 Pps. Rapsutuksia kisulle! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! :) Kiva kuulla, sillä postauksen aloittaminen tauon jälkeen tuntuu aina jotenkin tahmealta :D Rapsutukset viety perille! ;)

      Poista
  4. Kiva höpöttelypostaus! Ihana uus tukka ja kevät! <3 :) On kyllä menny äkkiä alkuvuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emma! <3 Itsekin tykkään nyt näistä hiuksista, pienetkin muutokset piristää kummasti! :)

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia ♥ Aika menee kyllä todella nopeasti huomaamattaan eikä mene aikaakaan, kun kevät on täällä :) Itse en ole vielä maistellut noita Fazerin uutuuksia, mutta kovasti kyllä houkuttelisi palkita itsensä tuollaisella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! <3 Totta puhut! Onneksi nyt kevääksi on paljon kaikkia kivoja suunnitelmia, niin on jotain mitä odottaa :) Kannattaa maistaa, itse ainakin hullaannuin täysin tuohon makuyhdistelmään! :D

      Poista
  6. Todella upeita kuvia ja voi vitsi miten ihanat nu uudet hiuksesi ♥_♥ Lisäksi tuo smoothie näyttää laittoman hyvältä, anna tännnekin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Kata <3 Hahaa, hyvää se olikin - ja helppo toteuttaa! ;)

      Poista
  7. Olipas ihanan piristävä postaus ja kivoja keväisiä kuvia! :) Tuo Fazerin uutuussuklaa on muuten älyttömän hyvää! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! <3 Niin kyllä oli, ehdottomasti täytyy kokeilla muitakin noita uutuusmakuja!! :)

      Poista
  8. Oi miten upeita kuvia! Itsekin ostin lauantaina pari nippua keltaisia tulppaaneja, kyllä ne vaan piristää ihan älyttömästi kodin ilmettä :) Tosi kivalta näyttää myös sun hiukset ja oot hurjan kaunis tossa kuvassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit kyllä oikeasti piristävät! :) Oi kiitos paljon ihanuus, samoin sinä! <3

      Poista
  9. olipa kiva lukea hieman kuulumisia kuvien kera:) OOt todella kaunis tuossa kuvassa ja hiukset oikein kivan väriset!! Mä oon miettiny samaa mihin ihmeeseen tää kaikki aika vaan katoaa??:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saara, kiva kuulla! :) <3 Aika menee niin nopeasti nykyään!! :o

      Poista
  10. Oi että, toi suklaa kuulostaa nimensä kanssa niin houkuttelevalta :D Nam! Mä oon kans tehnyt protskujauheesta lettuja ja se on ihan superhyvä lisä niihin! Sä oot Tuuli kaunis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se oli kyllä tosi herkkua! :P Protskuletut olikin itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta hyvältä ne kyllä maistui tuon minttusuklaa-herajauheenkin kanssa! :) Voi kiitos samoin Emilia <3

      Poista
  11. Niin kauniita ja raikkaita kuvia! :) Tulppaanit on kauniita kukkia <3 Oon itekki alkanut ostamaan niitä tai jotain muita kukkia kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos tuhannesti! :) Kukat kyllä saavat niin kevään tuntua kotiinkin - itseäni ne ainakin tänään piristivät kun ulkona satoi räntää! :D

      Poista
  12. Noi fazerin uutuus suklaat on kyllä superhyviä! oma lemppari on se missä on niitä jotain lakritsi rakeita :3 namss!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä! Oii, sitäkin täytyy maistaa jossain vaiheessa :)

      Poista
  13. Ihania kuvia, jotenkin niin keväisiä♥ Joo tuttu tunne toi kiire! Itsekin oon viilettänyt paikasta toiseen, ja blogi on saanut vain pyöriä mielessä kun aikaa ei oo ollut :( Onneksi yleensä kiireisemmän jakson jälkeen tulee jossain vaiheessa rennompi jakso :) Pakko testata noita protskulettuja, sillä yleensä käytän tota jauhetta vaan palautusjuomissa, ja vaihtelu voisi virkistää :) Ihanaa viikon jatkoa sulle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anniina! Tuntuu että kiire ja sellaiset pidemmät vapaaputket vuorottelevat keskenään, nyt on nimittäin ollut taas kädet täynnä töitä mutta joskus taas tuntuu että ei saa mitään aikaiseksi jos on useampi vapaapäivä putkeen :D Noista letuista tuli yllättävän hyviä, vaikka mietinkin ensin että mitenhän minttusuklaa-banaani combo toimii :)

      Poista
  14. Oi olipas ihania kuvia ja kiva kuulla vähän sun kuulumisia :) Mulla ois hirvee hinkun mennä myös kampaajalle, ihanat nuo sun hiukset! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon Viivi ♥ Tuntuu että ainakin itselläni se kampaajakäynti aina vaan venyy ja venyy ja sitten on lopulta ihana istahtaa siihen ammattilaisen käsiin :D

      Poista
  15. voi vitsi miten ihania kuvia! Oot niin aurinkoinen ja kaunis :) Huhhuh mullakin riittää tekemistä ja ymmärrän kyllä sua niin hyvin että et ole jaksanut päivittää blogia! Mullakin kaikki energia menee työntekoon ja opiskeluun, ei vaan riitä jaksaminen tai aika bloggaamiseen (ainakaan niin usein/hyvin kun haluaisin). Ja tosiaan ihan käsittämätöntä että nyt on jo maaliskuu! Kohta onkin kesä, jeejee :) Ihanaa loppuviikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti Ani, tulipa hyvä mieli tästä kommentista! :) Välillä tosiaan on näitä kiireisempiä viikkoja, mutta kyllä se siitä! Vapaapäivistä osaa sitten nauttia enemmän ;) Ihanaa, sieltä se kesä pikkuhiljaa tulee! ♥

      Poista