27. elokuuta 2017

VIIKONLOPUN PARHAITA PALOJA

P8220018

Perjantaina tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että alkava syksy on toisaalta ihan jees. Sää oli aurinkoinen mutta melko viileä, ja ilmassa tuoksui alkusyksyn raikkaus. Vaikka olenkin kesäihminen henkeen ja vereen, on syksy ollut itselleni aika jollain tapaa sellaista uudistumisen aikaa. Toivoisin että tulevasta syksystä tulisi kirpeän aurinkoinen ja värikäs!

Myös motivaatio liikuntaa kohtaan on alkanut jälleen nostaa päätään, ja yritän nyt oikeasti pysytellä säännöllisessä rytmissä sen suhteen. Vanha ryhmäliikuntalempparini bodypumpkin tuntui taas yllättävän kivalta monen kuukauden tauon jälkeen ja tunsi taas kuinka sai puhtia lisää päivään. 

P8250039

Perjantainen upea auringonlasku, jonka ehdimme juuri nähdä. Nuo värit olivat jälleen jotain niin sanoinkuvaamattoman kaunista, ei voi muuta sanoa.

Kävimme viikonlopun aikana testaamassa melko tuoretta frisbeegolf-rataa kaksikin kertaa, ja vaikka omat heittoni eivät aina menneetkään ihan niinkuin Strömsössä, oli se silti ihan hauskaa! 

P8260107
Lauantaina söimme mahamme täyteen kiinalaisessa, ja illalla piipahdimme vielä Sataman Valot -tapahtumassa. Emme kuitenkaan jääneet katsomaan loppuillan ilotulitusta, sillä ilta alkoi viiletä jo sen verran, että oli parempi lähteä kotiin ja kuuman suihkun kautta nukkumaan.  

Ennenkaikkea herääminen ilman herätyskelloa, vaikka sisäinen kello herättikin jo ensimmäistä kertaa seitsemän aikoihin. Oli kuitenkin ihana painaa pää takaisin tyynyyn ja jatkaa unia kaikessa rauhassa. 

P8260125

 Miten siellä meni viikonloppu?  

 

22 kommenttia :

  1. Olipa kiva postaus ja aivan ihania kuvia, varsinkin tuo auringonlasku ♥ Mäkin rakastan kesää yli kaiken, mutta jotenkin odotan jo syksyä ja toivon siitä juurikin aurinkoista ja värikästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jasu :) Tuo hetki kun ehdimme rantaan juuri ennen auringonlaskua oli kyllä täydellinen ajoitus! :D ♥ Jokaisessa vuodenajassa on puolensa, ja onneksi niistä osaa myös nauttia!

      Poista
  2. Ihania parhaita paloja sun viikonlopulta:) Mulla meni viikonloppu töissä kokonaan, vaikkakin lauantaina jaksoi eksyä keskustaan. Me katseltiin ilotulitus joka oli kymmenen aikaan. En vaan kameraa ottanut mukaan mikä hieman harmitti silloin.:< Ja hei, täälläkin kesän rakastaja mutta syksy se vaan jollain tasolla on upeaa aikaa<3 Toivottavasti kaunis ja lämmin syksy jatkuisi pitkälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kata! :) Muistan itsekin kun viikonloput meni lähes aina töissä, mutta toisaalta siihenkin tottui ja niitä vapaita viikonloppuja osasi arvostaa enemmän. Kiva että sielläkin oli joku ilotulitus viikonloppuna! Toivotaan tosiaan että syksystä tulisi lämmin & aurinkoinen ♥

      Poista
  3. ihania ajatuksia ja syksyisiä mietteitä <3 minäkin toivon että syksy olisi ihanan värikäs ja aurinkoinen, muuten kun kesä on ollut niin pyllystä! pitkää ja ihanaa syksyä odotellen :) minäkin ajattelin syksyllä raahautua taas pumppiin, apua, mitähän siitä tulee :D edellisestä kerrasta on ikuisuus! ihanaa uutta viikkoa muru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ♥ Niinpä, mutta aivan kuin jossain uutisessa olisi ollut että syksystä tulee poikkeuksellisen lämmin? :D En sitten tiedä, kun tuntuu että sääennusteet eivät pidä enää muutenkaan paikkansa, mutta toivotaan niin! Heh, kyllä se pumppi siitä varmasti lähtee hyvin rullaamaan, vaikka alkuun saattaisikin paikat kipeytyä aika pahasti ;) Samoin sinnekin ♥

      Poista
  4. Mä toivoisin myös kovasti, että tästä syksystä tuli aurinkoinen ja värikäs! :) Semmoiset päivät ovat niin kauniita. Jotenkin tuntuu, että tämä syksy tuli ihan yhtäkkiä, huomasin vain että nyt on kylmä haha :D Aivan ihanat kuvat jälleen tässä postauksessa, auringonlaskut on vaan niin kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! :) Itsekin huomasin ihan yhtäkkiä, että ulkona on muuten jo aika kylmä :D Toisaalta harmi, että kesä meni niin nopeasti, mutta on tämä syksykin omalla tavallaan kivaa aikaa ♥ Voi kiitos paljon :)

      Poista
  5. Ihania juttuja mahtunut sun viikonloppuun<3 Mulla on myös sama, että rakastan kesää ja se on ehdottomasti mun lempivuodenaikani, mutta syksy on mullekin sellasta uudistumisen aikaa. Jotenkin tuntuu, että voi ns. aloittaa kesän jälkeen puhtaalta pöydältä, kun kesäisin se elämä ja meno on aina vähän rennompaa jostain syystä :D

    Aivan upea toi auringonlaskukuva! ♥ Mä en oo tainnut koskaan saada ikuistettua sellasta kameralle, mutta kesällä varsinkin niitä auringonlaskuja on tullut ihasteltua useampiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Linda ♥ Kesä on kyllä edelleen lempparivuodenaika täälläkin, mutta jotenkin nykyään osaa nauttia myös niistä muistakin vuodenajoista :) Ainakin näin alkusyksystä huomaa, miten ainakin itselläni se motivaatio asioita kohtaan nousee ja haluaa aloittaa vaikka uuden harrastuksen tai tehdä jotain tavallisesta poikkeavaa.

      Voi kiitos paljon, tuo maisema oli kyllä kieltämättä upea :) ♥ Välillä onkin iha hyvä keskittyä nauttimaan tuollaisiata hetkistä ilman sitä kameraakin ;)

      Poista
  6. Ihana postaus <3 Syksy on kyllä omalla tavallaan ihana vuodenaika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Niin tosiaan on - kunhan ei sada ihan joka päivä! :D

      Poista
  7. Ihana postaus ja ihania paloja sun viikonlopulta ♥ Mäkin kyllä ootan syksyä kovasti vaikka kesää rakastan! Toivottavasti syksystä tulee värikäs ja aurinkoinen ♥ Aivan ihania kuvia, ihan syksy fiilis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :) Syksykin on ihanaa aikaa, jos vaan säät pysyvät hyvinä ja tulee kaunis ruska-aika ♥ Kiitos paljon! :)

      Poista
  8. Sä kyllä osaat ottaa niin nättejä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Inka, aivan ihana kuulla! <3 :)

      Poista
  9. Voi mitä ihania kuvia<3 Sun viikonloppu kuulostaa ihan kertakaikkisen hyvälle :') Mäkin perjantaina ekaa kertaa fiilistelin syksyä, on se kynttilöiden kanssa ihan jees ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emilia! <3 Itsekin kaivoin jo kynttilät ja kaikki lyhdyt esille, niiden ansiosta pimenevät illat ei tunnu ollenkaan niin pahalta ;)

      Poista
  10. oi tuo auringonlasku!! muutenkin kiva postaus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlaskut ovat kyllä aina ihania! <3 Kiitos Saara :))

      Poista
  11. Siis joo kyllä, miten tää syksy tuokaan aina motivaatiota eniten siihen liikkumiseen, tai ainakin mulla:D Upeita kuvia joista huokuu ihana syksy <3 Toisaalta en halunnut palata suomeen mutta siis tää syksy mikä täällä on, se on jotain niin uskomattoman ihanaa - vaikka mäkin oon kesäihminen henkeen ja vereen;) Syksy on toinen lemppari<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oohho mä olin jo lukenut tämän:'D siis mietinkin vähän että miten kuulostaa tutulta? Joo no kaksi kommenttia ei pahenna eihän;)

      Poista