14. marraskuuta 2017

KUINKA SELVISIN NELJÄN VIISAUDENHAMPAAN POISTOSTA?

En tiedä yhtään, kiinnostaako tämä aihe teitä, mutta ainakin kaveri -ja tuttavapiirissäni viisaudenhampaiden poistoa tunnutaan pelkäävän aika lailla, ja ajattelin siksi kertoa siitä hieman omia kokemuksiani. Itsekin pelkäsin ja jännitin ensimmäisten hampaiden poistoa jonkin verran, sillä olin kuullut sekä lukenut paljon kauhutarinoita siitä, mikä voisi mennä pieleen.. Kaikki viisaudenhampaani ovat olleet osittain tai kokonaan puhjenneita jo useamman vuoden ajan, mutta vasta tänä kesänä röntgenkuvan otettuaan hammaslääkäri määräsi ne poistettavaksi. Siis kaikki neljä hammasta, apua!
dentist-toothOlen ollut siinä mielessä onnekas, että hammaslääkäri ei ole koskaan ollut itselleni mikään ns. "paha paikka", eli suht kivuttomasti olen selvinnyt lapsuuden ja nuoruuden hammashoidot. Ymmärrän aivan täysin sellaisten ihmisten pelon, joille on jäänyt hammaslääkäristä enemmän niitä ikäviä muistoja ja kokemuksia, ja jotka haluavat suorittaa tällaiset toimenpiteet esimerkiksi nukutuksessa. Myöskin vinoon kasvaneet viisaudenhampaat saattavat aiheuttaa ongelmia poistossa, jolloin niitä saatetaan joutua pilkkomaan osiin, mutta miulla kaikki neljä hammasta olivat suteellisen suorassa ja lähtivät onneksi kokonaisina pois.

Ennen varsinaista toimenpidettä saa esilääkityksen (kahta erilaista särkylääkettä), ja suu purskutellaan desinfioivalla suuvedellä. Miulle laitettiin muistaakseni kolme puudutuspiikkiä, ja toinen puoli päästä olikin kyllä sen tuntuinen!  Itse toimenpiteessä ei ole mielestäni muuta inhottavaa kuin ne äänet, sekä hampaan väsyttäminen pyörittelemällä, jolloin päätä on yritettävä pitää mahdollisimman paikoillaan vaikka hammaslääkäri tuntuu runnovan sitä joka suuntaan. :D

cat-teeth

Itseltäni poistettiin viisaudenhampaat kahdessa erässä, ensimmäiset pari kuukautta takaperin ja oikean puolen hampaat tänään. Viettelen siis parhaillaan pari päivää sairaslomaa buranaa popsien ja välttäen fyysistä rasitusta. Kun hampaat on saatu poistettua, aukkojen kohdalle laitetaan taiteltu sideharso, jota tulee purra seuraavan tunnin ajan. Harsotuppoja saa myös kotiin mukaan, ja niitä kannattaa käyttää siihen asti, kunnes saa verenvuodon kunnolla tyrehdytettyä.

Poiston jälkeen pelkäsin eniten jälkioireena iskevää kipua, ja valehtelematta kyllä se kipu alkoi pikkuhiljaa jäytää puudutuksen lakattua. Myös ensimmäinen syönti/juonti sattui hieman, ja tänään meinasi jo kyyneleet nousta silmiin vihlovan kivun takia, mutta onneksi hammaslääkäri kirjoitti jo aiemmin reseptin 600mg buranaan, joka kyllä auttoi. Itse olen ottanut särkylääkettä noin 4-5 tunnin välein, ja lisäksi olen levännyt oikeastaan koko tämän päivän. Yleisesti ottaen suussa haavat paranevat kuitenkin melko nopeasti, joten uskon että huominen on jo parempi.

Ruuaksi kannattaa valita jotain helposti syötävää (itse ostin mm. mehukeittoja ja keitin riisipuuroa), koska pureminen on hieman hankalaa ja itselläni suu ei edes alkuun auennut niin paljon, että saisin otettua mitään suurempia suupaloja. Jäätelökin on hyvä vaihtoehto, mutta suosittelisin mieluummin pehmeää jäätelöä kuin kovaa mehujääpuikkoa, sillä ainakin miulla jääkylmä mehujää aiheutti kamalaa vihlomista ja kipua, joten jäätelönsyönti jäi siltä erää siihen :D

tooth
 Kuvat: Pixabay

Loppujen lopuksi pelkäsin viisureiden poistoa ehkä turhaan niin paljon, sillä selvisin siitä kuitenkin ihan hyvin. Tiedän kuitenkin tapauksia, jossa kaikki ei olekaan mennyt ihan nappiin, ja itseäni harmittaa sellaisten ihmisten puolesta :( Onneksi hammaslääkärit ovat kuitenkin ammattitaitoisia ja hammashoito on muutenkin muuttunut todella paljon siitä, mitä se oli vaikka siihen aikaan kun omat vanhempamme olivat nuoria!


Onko teiltä poistettu viisaudenhampaita ja minkälainen kokemus se teille oli?


14 kommenttia :

  1. Kiitos tästä postauksesta! Ei toi operaatio sit kuitenkaan niiin inhottavalta kuulostanut, vaikka kipeetähän se ottaa varmasti (ainakin jälkikäteen). Mulla on todennäköisesti jossain kohden edessä kolmen tai neljän viisaudenhampaan poisto, joten voin odotella sitä nyt ees vähän levollisemmin mielin :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Eipä se oikeastaan niin paha ollutkaan, mitä itsekin aluksi pelkäsin, ja kahden hampaan poisto kesti vain noin puoli tuntia. Tsemppiä sinnekin viisureiden poistoon!

      Poista
  2. Minulta on kaksi viisuria leikattua pois, ensimmäinen vahingossa, kun hammaslääkäri leikkasi väärän hampaan pois, mikä ei oikeasti silloista särkyä aiheuttanut. Ihmettelin hammaslääkärin päätöstä leikata suoraan, siististi kasvava viisuri, kun yksi viisuri kasvoi alhaalla vaakasuorassa kohti muiden hampaiden juuria. Kuitenkin uskoin hammaslääkäriä, koska hänen mielestään kipu ei voinut säteillä toiselle puolelle suuta vaakasuorassa olevan hampaan takia. No kipu vain jatkui leikkauksen jälkeen ja sain kiireellisen ajan omalle tutulle hammaslääkärilleni. Hän ihmetteli miksi toinen hammaslääkäri oli leikannut väärän hampaan ja sanoi, että periaatteessa se leikattiin turhaan pois, koska kasvoi niin siististi suoraan ja ehdottomasti toisten juuria kohti kasvava pitää leikata pois. Sillon asia ärsytti suunnattomasti, mutta onpahan kaksi viisuria nyt vähemmän :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no olipas huolimaton moka tuolta ensimmäiseltä hammaslääkäriltä! Voin vaan kuvitella että tuossa tilanteessa ärsytti, mutta ainakin siulta on nyt tosiaan kaksi viisuria poissa, eikä niistä tarvitse enää huolehtia :D

      Poista
  3. Mun mielestä just kivan erilainen postaus! :) Mä en saanut mitään särkylääkettä ennen hampaiden poistoa. Mua jännitti kyllä hiukan noi poistot, mutta hyvinhän ne kaikki menivät :) Eivätkä juurikaan sattuneet, kipua oli toki jonkun verran poiston jälkeen. Mutta se on inhottavaa kun sitä hammasta yritetään ottaa pois sun suusta :D Kyllä oon iloinen, että hampaat poistatin, pari niistä oli jo reikiintynyt ja kipeitäkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina :) Kiva että siullakin kyseinen operaatio meni ihan hyvin, kai sitä vaan automaattisesti jännittää sellaista mitä ei ole ennen kokenut - itseltäni kun ei ole koskaan aikaisemmin poistettu hammaslääkärissä hampaita :D Miullakin taisi toisessa alaviisurissa olla jo tulehduksen alkua, joten ihan hyvä että se saatiin pois!

      Poista
  4. Oot sie kyllä urhea! Mie toivon, ettei koskaan tarvi poistaa niitä, koska minuu pelottaa jo ajatuskin niin paljon :( Mutta hyvä, että sait nyt sairaslomaa, että voit olla puhumatta ja syödä aina kun siltä tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 :D Muistan tasantarkkaan ensimmäisen reaktioni joskus yläasteella, kun huomasin ensimmäisen viisaudenhampaani alkaneen puhjeta - aloin itkemään koska tiesin että jossain vaiheessa sen poisto koittaa ja olin ihan kauhuissani :D Nyt kuitenkin on ihan helpottunut fiilis, että kaikki meni niin hyvin ja tästä selvittiin! :)

      Poista
  5. Vaikka järki sanoo mulle että ei kannattais pelätä etukäteen noin paljon ja kyllä siitä hengissä selviää, en vain voi mitään :D Tää postaus oli kyllä sinällään helpottava, ja hyvä kuulla tällaisia hyviä kokemuksiakin :) Mulle itse asiassa tuli aika viisurin poistoon, ja tän postauksen myötä muistin että oon unohtanut perua sen, eli kiitos :) Se aika ei mulle edes passaa, olisi lisäksi väärään kaupunkiin kun kesällä kotikaupungin kautta pääsin eteenpäin (tosin Kuhmossa eivät edes tee tuollaisia poistoja), enkä kyllä tiedä olisinko muutenkaan menossa :D Neljä vuotta sitten se käskettiin poistattaa, mutta no juu..

    Tosiaan mulla on kamalat lapsuudenmuistot hammaslääkäristä, multa on kiskottu paljon pysyviä hampaita pois. Kesällä mun viisuri tulehtu pahasti, mutta ONNEKSI on parantunut. Se kasvaa aivan vinoon, puskee muita hampaita kasvaessaan vaakasuoraan. Lisäksi menee niin lähelle hermoa, että on kuulemma hermovaurion riski. Kävin jo pelkoihin erikoistuneella hammaslääkärillä, mutta ei hellittäny kyllä pelot tippaakaan..

    Ihanaa, että sulla meni kaikki poistoissa hyvin <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( On kamalaa jos on niin paha pelko, että se estää kokonaan menemästä kyseiseen toimenpiteeseen.. Olisiko mahdollista että siulle tehtäsiin se nukutuksessa? Mutta ymmärrän hyvin huolesi, etenkin jos hammas on kasvanut jotenkin vinoon niin se ei välttämättä ole niin helppo poistaa mitä itselläni oli :/ Miulle sanottiin myös, että mitä nuorempana sen poistattaa, sen helpompaa se on :)

      Mie sain myös kuulla tuosta hermovauriosta, että jos komplikaatioita tulee niin alahuuli saattaa jäädä pienestä kohtaa tunnottomaksi - mutta kuitenkin palautuisi ajan kanssa normaaliksi!! Siinä vaiheessa olin kyllä kauhusta kankeana, mutta onneksi mitään ei kuitenkaan tapahtunut :D

      Tsemppiä sinne asian kanssa <3

      Poista
  6. Tää tuli kyllä itse asiassa tarpeen, sillä mulla puhkesi ensimmäinen viisaudenhammas tossa ehkä puolisen vuotta sitten ja pelottaa jo nyt, mitä hammaslääkäri tulee talvella tosta sanomaan, kun meen tarkistukseen. Se ei oo siis kokonaan sieltä tullut, enkä usko että välttämättä enää tuleekaan, kun mun suu on niin hemmetin ahdas.. Mutta pilkottaa sieltä kuitenkin enkä tosiaan haluaisi, että noita otetaan pois :D Toihan pitäisi leikata sieltä, jos siitä eroon haluttaisiin, mutta toistaiseksi se ei oo kyllä aiheuttanut mitään ongelmia :) Paitsi silloin alkuvaiheessa kun tuntui, että koko suu räjähtää kun se hammas puski sieltä ikenestä ulos enkä tajunnut mistä on kyse :'D

    Onneksi sulla on mennyt noin hyvin noi ja vaikka se kipu kuuluu asiaan, sekin helpottaa yleensä varmasti aika nopeasti, jos ei tuu mitään komplikaatioita! :) Tsemppiä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tuli tarpeeseen! :) Voihan olla, että jos kyseinen hammas kasvaa suoraan eikä siitä muutenkaan ole haittaa, ei sitä välttämättä tarvitse edes poistaa :) Tosin itse ihmettelin kun miulle on sanottu vähän sitä sun tätä noista viisureista, milloin joku on ollut sitä mieltä että poistoa ei tarvitse koska hampaat ovat hyvässä asennossa, mutta nyt sitten viimeisin hammaslääkäri totesi että otetaan kaikki pois, koska tässä iässä se on helpompaa..?

      Kiitos paljon, nyt alkaa jo tosiaan helpottaa <3

      Poista
  7. Ähh mun eka kommentti ei vissiin tullut..? Uus yritys:D Eniwei musta ihanan erilainen postaus, asiaa mistä en oo muualta blogeista vielä lukenutkaan:D Mulla on hammaslääkärikammo, onneksi ei oo tarvinnut viisaudenhampaita vielä poistaa. Saa tosin nähdä, meidän yksityinen jää eläkkeelle joten mitä lie muualta sit sanotaan:D Ainakaan ne ei vaivaa minua ja ovat ihan kunnossa hammaslääkärin mukaan:) Hienoa että tuo operaatio meni hyvin, tsemppiä nyt toipumiseen ♥ varmasti kipeetä hommaa sen jälkeen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Kata! :) Harmi että siulla on kammo hammaslääkäriä kohtaan, sen takia varmasti tuo viisaudenhampaiden poistokin olisi paljon pelottavampaa ja ikävämpi kokemus :s Toivotaan ettei niitä tarvitsisi poistaakaan, jos ne vaikka kasvaisivat ihan suoraan eivätkä reikiintyisi :) Kyllä olo alkaa olla jo suht normaali, pari ensimmäistä päivää ovat aina ne kipeimmät mutta nyt jo helpottaa! <3 :D

      Poista