25. tammikuuta 2018

MITÄ KUULUU?

Hei muruset Aika on mennyt kyllä todella vauhdilla, ja blogikin on viettänyt hiljaiseloa kaiken muun keskellä. Kirjoitin jokunen aika sitten postauksen yksin jäämisestä, ja en olisi uskonut kuinka lämpimän vastaanoton se sai. Selvästi siellä ruudun toisella puolella on paljon samanhenkisiä ihmisiä, ja lämmitti oikeasti mieltä lukea teidän ihania kommentteja

P1010002

Huomenna tuo parempi puoliskokin saapuu jo reissustaan kotiin, mutta onneksi fiilikseni eivät enää ole olleet niin alamaissa kuin tuon yllämainitsemani postauksen aikoihin, vaan olen osannut jopa nauttia tästä yksinolosta ja omien juttujen tekemisestä. Ensimmäiset päivät olivat toki ne kaikista vaikeimmat, mutta lopulta muun tekemisen kautta ikäväkään ei ole tuntunut enää sellaiselta ahdistavalta möykyltä rinnassa, vaan olen pystynyt olemaan ihan rauhallisin mielin. Mutta onhan se kyllä ihanaa, kun matkalainen saapuu vihdoin kotiin

Tiedättekö, kun yksin ollessa oma itsetuntemus sekä kiitollisuuden tunteet jotenkin kasvavat, ja huomaa ehkä selvemmin mistä asioista oikeasti on onnellinen? Jotkut asiat tuntuvat vaan loksahtavan paikoilleen, vaikka aiemmin niitä pyöritteli mielessään useampaankin otteeseen. Olen myös alkanut huomaamaan yhä vahvemmin, minkälaisten ihmisten kanssa haluan viettää aikaa, ja esimerkiksi ystävyyssuhteista miulla olisikin paljon ajatuksia jaettavana. Siitä ajattelin kirjoittaa jossain vaiheessa ihan oman postauksensa, sillä tästä tulisi muuten kilometripostaus, jos lähtisin nyt avaamaan ajatuksiani asiasta ;)

P1210022

Näihin viikkoihin on mahtunut paljon kivoja juttuja, esimerkiksi Helsingissä viettämäni viime lauantai isosiskoni luona, kampaajalla käynti, tutustuminen erääseen todella samanhenkiseen ihmiseen, sukulaisten ja ystävien näkemistä ja niitä ihan pieniäkin asioita, joista on tullut kiitolliseksi. Tällä hetkellä miulla on myös jotenkin hyvä kutina siitä, että vuosi 2018 tuo vielä paljon hyviä juttuja tullessaan, ja pääsen vihdoin irrottautumaan niistä pitkään ympärilläni olleista huonoista energioista ♥ 


Mukavaa loppuviikkoa jokaiselle, olette ihania!


8 kommenttia :

  1. Ihanan positiivinen postaus Tuuli<3 Tuli itsellekin hyvä mieli, kun sai lukea miten sulla on mennyt noin kivasti! Ja hurjan kiva, että saat miehesi vihdoin takaisin kotiin :) Ehdottomasti kirjoittelet oman postauksen noihin ystävyyssuhteisiin liittyen! Alkoi heti kiinnostaa ja mietityttää, mitä sä mahdat aiheesta ajatella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Oi, ihana kuulla :) Kyllä sitä jotenkin osaa taas arvostaa kaikkea enemmän, kun käy asioita yksin mielessään läpi :) Kiva kuulla että ystävyyteen liittyvä postaus kiinnostaa, katsotaan milloin saan sen toteutettua! <3

      Poista
  2. Ihana kuinka sellainen onnellisuus huokui tästä sun tekstistä <3 Se on ihan mahtavaa, kun edellisissä postauksissa on tosiaan sellainen pieni ikävä tuntuma ollut. Oon todella onnellinen sun puolestasi että kaikki huono energia alkaa olla tiessään ja iloinen ja positiivinen Tuuli alkaa tulla esiin;) Mä odotan innolla tuota ystävyys-poustia!

    Näissä kuvissa huokuu sellainen pieni kevään tuntumakin, vaikka nuo ihanat muumi mukit ovatkin talvisia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kata <3 Itseänikin tosiaan harmittaa, että loppusyksyn/vuoden postauksista paistoi niin paljon läpi se oma alakuloinen mieliala, mutta toisaalta on vaikea esittää iloista silloin, jos sitä ei ole :/ Mutta nyt kuitenkin mieli kirkkaana ja katse kohti tulevaa kevättä <3 Ihana kuulla, täytyy laittaa tuo postaus toteutukseen :)

      Poista
  3. Olipa kiva lukea näin positiivinen ja onnellisuutta huokuva postaus ♥ Tuli hyvä fiilis sun puolesta, ihana kuulla, että miehesi on tulossa kotiin ja opit nauttimaan myös siitä yksin olosta :) Mä oon todella huono olemaan yksi, oon ollut ihan muutaman yön meidän suhteen aikana yksin kotona ja sekin on ollut jo ihan kamalaa. En myöskään halua olla kavereilla yötä tai lähteä esim. matkoille kaveriporukalla, koska en kestä sitä ikävää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jasu ♥ Miustakin on ihanaa, miten lopulta se yksinolo ei tuntunutkaan niin pahalta, vaikka toisaalta koko ajan myös odotti milloin toinen saapuu kotiin :) Ikävä on kyllä kamala tunne, varsinkin jos on tottunut tekemään aiemmin lähes kaiken yhdessä, mutta itse olen sitä mieltä että joskus se pieni erossa olokin tekee suhteelle ihan hyvää ♥

      Poista
  4. oi ihana postaus ja ihana että sulla on kaikkea kivaa ollut nyt<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tästä vaan suunta ylöspäin <3

      Poista