9. tammikuuta 2018

YKSINJÄÄMISEN PELKO

Ajattelin vihdoin kirjoittaa teille aiheesta, josta olen halunnut kirjoittaa jo pitkään, mutta en ole aiemmin löytänyt siihen sopivaa hetkeä. Tällä hetkellä aihe nousi itselleni kuitenkin erityisen ajankohtaiseksi, sillä vietän seuraavat viikot itsekseni mieheni lomaillessa toisella puolella maapalloa, ja vaikka olen kokenut saman aiemminkin, hiipii rintaa puristava yksinäisyyden tunne mieleen jo viimeistään iltaisin nukkumaan käydessä. Tekstin julkaisu hieman jännittää, mutta sisälläni on tällä hetkellä sellainen möykky, että on parempi yrittää purkaa sitä edes jotenkuten ulos.

P1070009

Jokainen meistä on varmasti tuntenut itsensä joskus yksinäiseksi ja kokenut ahdistusta asian takia, mutta mitä jos se jossain vaiheessa muuttuukin lähes päivittäiseksi olotilaksi? Tiedän, että yksinollessa ja varsinkin tällä hetkellä nämä ajatukset oikein korostuvat, kun töistä tullessa kukaan ei olekaan kotona vastassa, tai ei voi vapaasti höpötellä päivän kuulumisia, vaan täytyy pakonomaisesti keksiä jotain tekemistä, ettei ahdistus kasvaisi liian suureksi.

Toisin sanoen vanha sanonta "Täytyy lähteä kauas, jotta voi nähdä lähelle" pitää täysin paikkansa, sillä arjen pyörityksessä ei välttämättä edes osaa pysähtyä ajattelemaan oman kumppanin ja niiden pienien juttujen merkitystä, ennen kuin joutuu luopumaan niistä hetkeksi. Toisaalta kaipaan kyllä säännöllisesti sitä omaakin aikaa, mutta ehkä viimeisen puolen vuoden aikana läpikäydyt tunnetilat ovat vaatineet sen, että olen tullut entistä läheisriippuvaisemmaksi ja yksinoleminen pidempiä aikoja tuntuu lähinnä ahdistavalta.

P1070013

Tässä vaiheessa monet ehdottaisivat, että viettäisin mahdollisimman paljon aikaa ystävieni kanssa, järjestäisin tyttöjen iltoja ja nauttisin omasta ajasta, mutta entä jos niitä ystäviä ei löydykään ihan joka sormelle? Suoraan sanottuna itselläni on tällä hetkellä täällä vain yksi ystävä, jonka kanssa näemme silloin tällöin - muut asuvat jo toisilla paikkakunnilla töiden tai opiskelujen perässä, ja heitä tulee luonnollisesti nähtyä enää harvemmin.

Oma ystäväpiirini ei ole toki koskaan ollutkaan mikään järjettömän suuri, vaan olen viihtynyt paremmin pienemmässä porukassa tai kahdestaan jonkun kanssa. Olen myös melko huono tutustumaan uusiin ihmisiin, ja etenkin syvempien ystävyyssuhteiden solmiminen tässä iässä tuntuu todella hankalalta. Ympärilleni on kasvanut jonkinlainen suojamuuri, ja vaatii aikaa että pystyn täysin luottamaan keheenkään tai päästämään ihmisiä oikeasti lähelle, sillä jotenkin alitajuisesti pelkään aina vaistomaisesti pahinta ja haluan kaikin keinoin välttää pettymyksiä.

P1070029

Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteet ovat olleet elämässäni mukana jo pidemmän aikaa, - joskus enemmän ja joskus vähemmän - ja olenkin miettinyt, että jos asiat olisivat toisin ja en tällä hetkellä esimerkiksi seurustelisi, olisinko silloin ihan totaalisen yksin? Onneksi tuota ei tarvitse kuitenkaan miettiä, ja tiedän kyllä että ympärilläni on joka tapauksessa välittävä perhe ja muita ihmisiä joilta saada tarvittaessa tukea. Olenhan myös tämän pienen blogini kautta päässyt tutustumaan teihin kanssabloggaajiin, ja siitä olen enemmän kuin kiitollinen

Kun mieheni saapuu kotiin, aion ihan oikeasti nauttia enemmän niistä yhteisistä hetkistä ja olla valittamatta jokaisesta pikkuasiasta, sillä loppupeleissä parisuhdetta ei koskaan saisi pitää itsestäänselvyytenä. En tiedä oliko tämän postauksen pointtina enemmän yksinäisyys vai ikävästä johtuva ahdistuneisuus, mutta toivottavasti saitte edes hetkeksi siitä punaisesta langasta kiinni, jota yritin tavoitella.


 Minkälaisia ajatuksia yksinäisyys teissä aiheuttaa?


20 kommenttia :

  1. Tuo sanonta "Täytyy lähteä kauas, jotta näkee lähelle" on ihan tosijuttu, joissain tilanteissa ei välttämättä tarvitse edes lähteä sinne toiselle puolelle maapalloa, sen voi huomata myös muullakin tapaa.

    Todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teksti muuten. Mä olen miettinyt nykyään samaa kun ystäväpiirini on pienentynyt, olisinko yksin jos en olisi suhteessa? Toki on ystäviä, mutta he asuvat tosiaan muulla paikkakunnalla, kuten sullakin. Toisaalta ei taas pitäisi miettiä ihan noin pitkälle..:D

    Tsemppiä Tuuli <3 Jätän kliseiset "saatpahan omaa aikaa"- kommentit pois koska itse olen myös läheisriippuvainen omasta miehestä kaiken kokemani jälkeen.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Kata, kiva että siellä ollaan samoilla linjoilla <3 Kyllä se arki vaan on niin erilaista yksin ollessa, ja siinä sitä juuri huomaa kuinka tärkeä toinen ihminen itselle oikeasti on.

      Ystävät ovat parisuhteen lisäksi tosi tärkeitä, vaikka itselläni ei niitä montaa olekaan. Tosiaan turha ehkä tällä hetkellä edes ajatella yksinjäämistä, kun siihen ei ole mitään huolta :)

      Kiitos Kata, tämä kommentti lämmitti oikeasti mieltä <3

      Poista
  2. Pystyn samaistumaan tosi moneen kohtaan tässä. Vuosia sitten mulle tuli eteen tilanne, kun jouduin opettelemaan ihan yhtäkkiä olemaan yksin. Olin henkisesti täysin yksin, kun eräs ihminen poistui täysin yllättäen mun elämästä ja hän oli käytännössä ollut mun koko elämäni. Se oli ihan hirveä shokki enkä tiennyt mitä olisin tehnyt tai miten olisin ollut, kun se ihminen joka oli vuosia ollut läsnä, ei enää ollutkaan. Vaikka se tuntuikin kamalalta ja mulla kesti yli vuosi selvitä tosta kaikesta, se myös pakotti mut opettelemaan olemaan yksin. Tosin tässä viimeisen parin vuoden aikana musta on tullut taas yhtä läheisriippuvainen kuin mitä olin silloin aiemminkin ja pelkään ihan älyttömästi sitä, että jään taas yksin. Eli käytännössä mä oon taas siinä lähtöpisteessä tän yksinolemisen kanssa :D

    Musta on hyvä, että kirjoitit tän postauksen ja sait purettua ajatuksiasi tänne blogin puolelle<3 Toivottavasti kirjoittaminen edes hieman helpotti sitä ahdistuneisuuta, ja toivottavasti sun fiilikset tosta paranisi muutenkin! En oikein osaa sanoa tähän nyt mitään fiksua, mutta tsemppiä hirmuisesti sulle Tuuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman läheisen menettäminen on kyllä pahinta elämässä :( En voi edes kuvitella sitä tunnetta, mikä siulla on varmasti tuolloin ollut.. Itsekään en osaa sanoa tähän muuta kuin että toivon todella, että loppuelämäsi tulee olemaan onnellinen ja siun ei tarvitsisi kokea yksinäisyyttä ♥

      Ihana kuulla ♥ Kyllä tämä tästä, eihän tämä tilanne kuitenkaan ole mikään lopullinen :) Jotenkin vaan ahdistaa jäädä yksin omien ajatusten kanssa, mutta kirjoittaminen tosiaan helpotti oloa hieman :)

      Poista
  3. Harvoin tulee sellaista tekstiä, johon voin samaistua ihan täysin. Mulle jo parin päivän tilapäinen ero puolisosta tuntuu ahdistavalta ja ikävä ehtii muodostua pelkästään koko asiaa ajatellessa. Omalla kohdallani ahdistus kumpuaa hylätyksi tulemisesta. Hirveästi tekisi mieli antaa jonkinmoista neuvoa, mutta kahdeksan vuoden yhteiselon aikana en ole ainakaan vielä onnistunut edes lieventämään näitä tunteita, niiden kanssa vaan oppii elämään :/ Vaikka munkin ympärillä on ihania ihmisiä joihin turvautua hädän hetkellä, ei se sinänsä vie sitä ikävää pois kuin sen ajaksi, kun koko juttua ei ajattele.

    Hirveästi tsemppiä ja mullekin voi tulla jubailemaan vaikka Facessa, jos tuntuu siltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että kommentoit <3 Itsellänikin on ollut jo nuoresta lähtien hylätyksi tulemisen pelko, ja siihen on varmasti vaikuttanut tietyt asiat elämäni aikana. Toisalta tuntuu hölmöltä olla näin "surkeana", sillä eihän tämä yksinolo mitään lopullista ole, mutta kun on elänyt tiivisti jo useamman vuoden yhdessä, tulee aina hieman orpo olo kun joutuu olemaan pidempiä aikoja erossa. Juurikin nuo hetket, kun ei ole mitään tekemistä ja jää yksin ovat pahimpia, mutta kyllä niistäkin aina jotenkin selviää.

      Kiitos Sofia, ihana tietää! ♥

      Poista
  4. Mä olin myös ennen todella läheisriippuvainen, mutta nykyään rakastan omaa aikaa ja nautin myös kun saan olla oman rakkaan kanssa :) Mulla on myös semmoisia unelmia, joissa joutuisi olemaan erossa toisesta, mutta uskon tommostenkin vain vahvistaman suhdetta sekä itseään. Vaikka siis yksinäisyys tuntuu pahalta, niin uskon että se myös vahvistaa. Mä olin vuosia yksinäinen, vaikka ympärillä oli kokoajan ihmisiä. Se lähtee niin itsestään ja pääsin siitä eroon kun aloin pitämään itsestäni ja seurastani. Yksinäisyttä on monelaista eikä yksin oleminen tarkoita yksinäisyytä vaan se miten kaiken kokee. Toivon, että sulla toi helpottuu! <3 Kovasti tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että oma suhtautuminen siihen yksinoloon vaikuttaa niin paljon! Toivon että itsekin osaisin joskus olla ihan huoletta ja hyvillä mielin itsekseni pidempiä aikoja, vaikka tottakai se ikävä jossain vaiheessa tulisikin :). Olen samaa mieltä, että pieni erossaolokin vahvistaa ja osaa sitten nauttia enemmän siitä yhdessäolosta <3 Yksin olo ei tosiaan aina tarkoita yksinäisyyttä, sillä juuri niinkuin sanoit - vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä, voi silti tuntea olevansa yksinäinen. Kiitos kommentista Niina <3

      Poista
  5. Voin hyvin samaistua tähän tekstiin. Itellä ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin paljoa ystäviä, vain muutamia. Tietysti mitä vanhemmaksi on kasvanut, ystäviä on tullut lisää, mutta koska elämä ei ole kaikilla samanlaista on myös näkeminen todella hankalaa. Oon joutunut viettämään paljon aikaa yksin jo koulu ajoista saakka, joten oon ehkä tottunut olemaan yksin ja keksimään omaa tekemistä.. mutta miten ihana onkaan kun mies tulee töistä kotiin eikä tarvitse enää yksin olla <3 Nautin myös suunnattomasti niistä hetkistä kun saan viettää ystävien kanssa aikaa. Toivottavasti sulla helpottuu nämä ajatukset, paljon tsemppiä Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 Olemme siis olleet varmasti aika samassa tilanteessa tuon ystävyysjutun suhteen, sillä itsekin olen joutunut viettämään paljon aikaa yksin ja on täytynyt keksiä niitä omia juttuja. On kyllä ihana tunne, kun oma mies tulee töistä tai vuorostaan odottaa kotona kun tulen itse kotiin <3 Myös ystövien kanssa vietetyt hetket ovat arvokkaita :). Kiitos paljon Emilia, jo nämä teidän lukijoiden kommentit saavat oloni paremmaksi! <3

      Poista
  6. Rohkea ja hyvä postaus <3 Tuo on niin totta että täytyy lähteä kauas, jotta voi nähdä lähelle! Toivottavasti olosi helpottuu <3 Tsemppiä hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia <3 Tosiaan, ei sitä arjessa muista aina keskittyä niihin pieniin asioihin, jotka oma kumppani tekee paremmaksi :) Kyllä olo on onneksi jo nyt parempi, kiitos kovasti <3

      Poista
  7. Pystyn samaistumaan täysin tähän siun kirjoittamaan tekstiin! Itsekin tunnustan ajautuvani pelkäämään yksinäisyyttä, jos avopuoliso on vain parikin päivää poissa. Monta vuotta seurustelleena se tuntuu miulle aina sellaiselta ''haasteelta'' parisuhdetta kohtaan, vaikka kyse ei todellakaan olisi kuin pienestä vierailusta toiseen kaupunkiin ystäviä näkemään. Miullakaan ei täällä omalla paikkakunnalla ole kuin yksi ystävä (en toki ole koskaan omistanut suurta määrää ystäviä, ja nyt niistäkin melkein kaikki muuttanut muualle), jonka kanssa nähdään muutamia kertoja kuukaudessa, joten suurin osa omasta ajastani menee kyllä mieheni seurassa. Viihdyn omassa seurassa paljon, ja saattaa mennä moniakin päiviä, etten pidä kehenkään yhteyttä, mutta siinä vaiheessa, kun olen erossa siitä kakslahkeisesta ja tulee tunne, että olen yksin ja yksinäinen, niin se ajatus alkaa ahistamaan ja puristamaan itseäni kokoon. Näitä tällaisia mietteitä ei voi oikein estää jos ne on tullakseen, mutta yritä silti nauttia omasta ajasta, ja keskitä energia siihen ajatukseen, että aika menee nopeasti ja kohta saat taas rakkaimman vierellesi! Sitä yhteistä aikaa ja niitä pieniä arjen asioita osaa kyllä arvostaa ihan eri tavalla pienen erossa olon jälkeen. Hyvää viikonloppua siulle!♡ - Janina V.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiitos Janina! <3 Ollaan sitten varmaan aika samanlaisia tässä asiassa, että jo parin päivän ero kumppanista tuntuu hieman surkealta, saatika sitten tämä monen viikon erossa oleminen.. Pitäisi kai osata oppia olemaan yksinkin, tai niin että osaisi nauttia siitä ajasta kun mies ei ole vierellä. Miullakin vapaa-aika menee suurimmilta osin miehen kanssa, ja harvemmin tulee tosiaan enää nähtyä ketään ystäviä. Siitä tulikin mieleen, että ois kiva jossain vaiheessa nähdä vaikka siunkin kanssa ja vaihtaa kuulumisia, ollaanhan kuitenkin oltu aiemmin samassa koulussakin? :)

      Onneksi tämä ensimmäinen viikko alkaa olla pikkuhiljaa takanapäin, joten eiköhän loppuaikakin mene suht nopeesti! Alku on aina se vaikein ;) Kiitos paljon, oli tosi kiva kun kommentoit <3

      Poista
    2. Oon huomannu että siulla on tosi samaistuttavia tekstejä, ja kirjotat tosi miellyttävällä tavalla ja monesti oon ollu aikeissa kommentoida, mutta onko se sitten se ujous joka miuta estäny lopulta kirjottamasta? Tää teksti kuitenki vaa osu ja uppos nii täydellisesti, että taisin siitä ujoudesta päästä aika helposti :D

      Olis kyllä tosi kiva joskus käydä vaikka jossain kahvilassa teen/kahvin äärellä vaihtaa kuulumisia!:) Tuntuu että vaikka tää Lpr pieni onkin niin tosi harvoin tulee siuhun täällä törmättyä.. toki ite kökötän aika paljon kotona, niin ehkä sekin vaikuttaa asiaan.. :'D Ollaan yhteydessä lähiviikkoina!

      Poista
    3. Toi on oikeesti asia, jonka takia tätä blogia on ihana kirjoittaa - se että lukijat pystyy samaistumaan teksteihin tai saa muuten vaan niistä hyvää mieltä <3 Ja monesti miullekin tulee tunne että kehtaanko nyt kommentoida vaikka just esim. puolitutuille, mutta ei siitä koskaan oo mitään haittaakaan ollut! :)

      Miekin oon sellanen kotona kököttäjä, varsinkin viikolla töitten jälkeen tulee käytyä vaan lähinnä ruokakaupassa, jonka jälkeen suoraan kotiin. Mut ollaan ehdottomasti yhteyksissä lähiaikona! :))

      Poista
  8. Laitoinkin siulle tästä viestiä, mutta tosi hyvin kirjotettu teksti <3 miusta on itelle ainakin mukavampaa, että on muutama hyvä ystävä kuin miljoona hyvänpäiväntuttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma, kommentista sekä tuesta <3 Tuo on kyllä totta, että ehkä mieluummin pitääkin vain muutaman hyvän ystävän, jonka kanssa kemiat kohtaavat :)

      Poista
  9. Rohkea postaus johon on todella helppo samaistua. Ihanaa että kirjoitit tällaisesta aiheesta!

    Mä olen ihan samanlainen tuossa ystävystymisessä, että uusiin ihmisiin tutustuminen ottaa aikaa, eikä ole ollenkaan mieluisaa. Nytkin ollaan mieheni kanssa asuttu uudella paikkakunnalla yli puoli vuotta, enkä kirjaimellisesti tunne täältä yhtään ketään. Kun omat opiskelut tapahtuu eri paikkakunnalla, ja kotona keskityn vain etäkouluun ja blogiin miehen hoitaessa omia opiskelujaan täällä, ei oikein tunnu löytyvän sopivaa rakoa uusiin ihmisiin tutustumiseen. Kun ei niitä uusia ystäviä ihan bussipysäkiltäkään napata, niin minkäs teet :D Mutta onneksi on sentään tuo mies, ja säännölliset visiitit pääkaupunkiseudulla perheen ja ystävien luona sekä koulussa, sillä muuten kyllä sekoaisin päästäni :D

    Tsemppiä tuleviin viikkoihin, eiköhän se siitä helpota vielä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nena! <3

      Ymmärrän hyvin, että tuossa tilanteessa uusiin ihmisiin tutustuminen ottaa oman aikansa, ja mistäpä sitten niitä uusia ystäviä lähtee uudelta paikkakunnalta edes noin vain etsimään? :D Toivottavasti tilanne vielä helpottuu kyseisen asian osalta, mutta sitä ennen nauti parhaasi mukaan yhteisestä ajasta miehesi kanssa <3

      Kiitos ihanasta kommentistasi! <3

      Poista